Suurperheen äidin hullut päivät

Vuosi vuodelta laajenee niiden ihmisten joukko, jotka tutustuvat käytännön tasolla Stockmannin Hulluihin Päiviin.
Kyseessä on siis kaksi kertaa vuodessa oleva myyntitapahtuma, jota vietetään nyt 50. kerran. Ensimmäisen kerran Hullut Päivät olivat vuonna 1986 Turun Stockmannilla. Nykyään myös Venäjällä, Virossa ja Latviassa pääsevät shoppailunhaluiset mukaan haamumyynnin tunnelmaan. Tapahtuman tunnus, musta-keltainen haamu, on jo legenda. Viimeisetkin tietämättömät tulevat hyvin tietoisiksi tapahtuman ajankohdasta, kun katukuvaan ilmestyvät kelta-mustat kassit, joita vilisee kaikennäköisten ja -kokoisten käsipuolessa. Ja koska kyseessä on Hullut Päivät, ei piikkikorkoisinkaan naisostaja koe oloaan vaivautuneeksi  täpötäydessä metrovaunussa, vaikka kahdeksan paperikassin kanssa kyytiin ahtautuminen saakin aikaan aikamoisen rapinan värittämän survoutumisen.
Kyseessä ei ole mikään alennusmyynti, vaan tapahtumassa myydään varta vasten tähän myyntitapahtumaan hankittuja tuotteita, joita myydään tavaratalon hintatasoon nähden halvemmalla. Esimerkiksi matkat ja henkilöautot ovat tavaraa, jotka myydään kunkin myyntipäivän ensituntien aikana jonossa seisseille. Tavaravalikoima vaihtelee päivittäin ja etukäteen laajasti levitetyn myyntiesitteen eli katalogin perusteella järjestelmällisimmät ostajat valitsevat tietyn strategian, jolla toivovat saavansa tiettynä päivänä myynnissä olevat tavarat. Monet hankkivat työstä tai opiskelusta vapaapäivän päästäkseen haluamanaan päivänä ostoksille.
Stockmannilla on käytössään oma luottotili- ja kanta-asiakaskorttijärjestelmä. Pitkin vuotta kanta-asiakaskortilla saa joka kuukausi vaihtuvia tuotteita alennetulla hinnalla tai muita rahanarvoisia etuja. Paljon valuuttaa kaupan kirstuun kantaneet kanta-asiakkaat houkutellaan Exclusive-asiakkaiksi ja heille tyrkytetään hyvin avokätisesti lisälimiittiä luottotiliin. Lisäksi luottotilin käyttöön houkutellaan suosittelemalla jokaiselle perheen täysi-ikäiselle jäsenelle omaa rinnakkaiskorttia luottotiliin.

Suurperheenäitikin kävi joskus Hulluilla Päivillä. Kauan, kauan sitten. Hänellä oli rinnakkaiskortti miehensä nimissä olevaan luottotiliin. Ostoksina tusinanippuja sukkia, lasten ankeanvärisiä teepaitoja ja kaksi laatikollista suukkoja. Jos suuntavaisto riitti ja pää pysyi kasassa kahdelle kassalle jonottamisen, saattoi käydä vielä ruokaosastolla jonottamassa euron banaaneja ja ruisleipää. Olihan siinä ostamisen riemua kerrakseen.
Tuttavanaiset esittelivät omia hurjanedullisia meikkitörpyköitään tai nahkatakkeja, joita oli onnistunut nappaamaan tangolta peräti kolme kappaletta.
Suurperheen äiti muistelee kokeneensa survival-henkiinjäämiskokemuksen noustessaan metrotunnelista maan pinnalle kotipysäkillä musta-keltaiset pussukat kainalossaan.
Kun suurperheen äidin leipomuksetkin tahtovat useimmiten muistuttaa aitoja haamuleivoksia ja pusujakin on tarjolla sekä makuainein että luomuna, en ole enää nykyään yhtään haikaillut tavaratalon tarjoamien tunnelmien perään. Oma tunnelmansa, kuvailematon, siellä taatusti on. Ken siitä nauttii, on tämän kevään nautintoa tarjolla sunnuntai-iltaan asti.
Minä jatkan nyt hullua nauttimista traditioita noudattaen: yötyöläismiestä herättelemään ja kolmannet aamukahvit latinkiin.