Kaikkien aikojen mustikkavuosi

Muistan lapsena ihmetelleeni Lahja-mummoa, joka marja-aikaan suorastaan asui metsässä. Hän sitoi puuvillahuivin niskan puolelle solmuun, pisti hyttysöljyn nutun taskuun ja otti sinisen tavallista ämpäriä hiukan pienemmän muoviämpärin mukaansa ja hyppäsi pyörän päälle ja viiletti rantapuolen metsään.
Ihmettelin, miten ihmeessä hän jaksaa: hän kävi kotona vain hakemassa toisen marja-astian ja kiirehti takaisin.

Tuohon aikaan ei tiedetty "riittävästä nesteytyksestä" mitään. Ei mummolla mitään juotavaa koskaan mukana ollut, sen paremmin kuin syötävääkään.

Lautakankaan nykyinen emäntä varustautuu mustikkametsään vesipullon, älypuhelimeen ladatun karttasovelluksen ja paikannuksen, hyttyshupun ja hyttysmyrkyn kanssa. Pyörällä en metsään mene, mutta kauempana olevalle mustikka-apajalle tilaan joskus perheen autoilevalta miesväeltä kyydin. Jos jalkaa poistullessa kovasti uuvuttaa ja marjaämpäri painaa, tilaan ääniviestillä hakijan: tänään hakijoita tuli ihan kahdella autolla.

Kaisa kertoi lenkillä nähneensä mustikoita paikassa, jossa en ollut ikinä käynyt marjastamassa. Tarkempi käynti paljasti, että kyseessä oli tämän kesän lottovoitto. Kolmen hehtaarin alalla on niin paljon mustikoita, että meidän perheen ensi talven puuromarjoja ei tarvitse muualta haaksia. Nyt kyllä velipojan metsän vakiomustikkapaikka jäi auttamatta toiseksi.

Lottomustikkametsä on minulle tyystin vieras, en ole siellä edes lapsuudessa käynyt. Parilla marjareissulla on minun pitänyt kaivaa puhelin taskusta, avata karttasovellus ja tarkistaa sijaintini, kun valtatien äänet ovat kuuluneet kovin oudosta suunnasta ja taivas on ollut pilvessä. Auringon avulla suunnistaminen on yllättävän tarkkaa.

Eilen kokeilimme Kaisan kanssa poimuria, mutta sen käyttö jäi yhteen kertaan. En vain tykkää liiskaantuneita marjoja siivota. Täällä on satanut aika paljon ja mustikat alkavat jo pehmetä monin paikoin.

Jospa edes kerran saisi niin paljon mustikoita säilöttyä, että ne riittäisi seuraavaan satoon asti. Viime kesänä luulin viiden ämpärillisen verran pakastettujen mustikoiden olevan tarpeeksi, mutta vuodenvaihteen jälkeen oli kaikki syöty, enkä ollut raaskinut edes tehdä mustikkapiirakkaa niin usein, kuin olisi tehnyt mieli.

Vadelmat kypsyvät aukoissa ja ojanpientareilla jo hurjaa vauhtia. Tiedän, että kun vadelmat kypsyy, vaihtuu mustikkametsä minulla vattupuskiin.

Kiitollinen mieli on tämmöisestä marjaihmeestä. Kyllä Taivaan Isä tietää, millä saa meidät ilahtumaan.