tiistai 29. joulukuuta 2015

Puita uuneihin

Kannoimme miehen kanssa kuusen ulos lähes hautajaistunnelmissa. Ihan kuin olisimme kantaneet vainajaa. Joulu oli näköjään tärkeä ja omasta metsästä yhdessä haettu kuusi merkittävä osa joulun juhlaa. Kyllästyimme pistäviin neulasiin - sen takia kuusi ei nähnyt uutta vuotta sisällä. Kannoimme puun alapihan puidentekopaikalle ja huomenna mies karsii oksat kanojen iloksi ja kuusen runko pääsee polttopuiksi. Ensimmäisen kerran onnistuin riisumaan kaksi sarjaa kuusenkynttilöitä ilman, että ne olivat solmussa ja sotkussa. Nyt täytyy vain keksiä vanhalta puolelta sellainen paikka joulukoristeiden, -valojen ja kuusenjalkojen säilytykseen, että ne löytyy ensi jouluna ilman monen tunnin etsintöjä.

Vajaan kymmenen asteen pakkanen tarkoitti meillä eläinten vesiastioista huolehtimista, lämmityspuiden kantamista ja talon lämmittämistä. Koska muutimme tänne vasta heinäkuussa, alkoi polttopuuhommatkin vähän jälkijunassa. Elvyttävänä toimenpiteenä jouduin ostamaan kesällä polttopuita ulkopuoliselta toimittajalta, ennenkuin kerkesimme itse puutöihin.
Nyt joudumme pitämään sisällä reiluja puuvarastoja, jotta uuni- ja takkapuut ehtivät kuivua kunnolla.

Puiden teko saa vastaisuudessa uutta puhtia, kun ostimme isille joululahjaksi kunnon moottorisahan. Pari tuulenkaatoa isi teki polttopuiksi lähes käsisahalla, mutta työn hän ottikin kuntoilun kannalta.

Polttopuuta meillä riittää ja se on asia, jota ei osaa arvostaakaan, kun ei ole koskaan ollut ostopuun varassa. Talohan lämpiää puilla tai sähköllä ja arvatenkin suosisin mielelläni oman metsän energiavarantoja.

Tulen virittely takkaan - joka on varaava - on yksi terapiatöistäni. Kun takkatuli koituu myös kodin lämmönlähteeksi, tulta virittelee mielellään, vaikkei muuta tarvetta olisikaan.

Omat puut ja tulien sytyttely ovat asioita, jotka eivät kuuluneet kaupunkielämään. Tässä elämässä ne ovat hyvin tärkeitä ja mieluisia.

4 kommenttia:

  1. Edelliseen postaukseen viitaten ja siinä potta-asiaan. Meillä on kemiallinen vessa jota viedään tarvittaessa matkaveneeseen, retkiautoon ja olipa se tarpeen toistavuotta sitten meidän makuuhuoneessakin, kun jalassani oli hyvin paha ruusu (erysipelas) ja kulkeminen oli aluksi hyvin kivuliasta.

    VastaaPoista
  2. Tuli uunissa on täälläkin. Lämmittää mukavasti talon tuo takka, joka on keskellä taloa olohuoneessamme = tuvassa. Täällä useimmiten oleskelemme.
    Puita olemme tehneet pariksi vuodeksi eteenpäin Jos emme jaksa myöhemmin, niin on valmiina vielä hetkiseksi. Nyt vielä touhuamme. Mies juuri sahasi ison kannon pieniksi ja sai siitä kolme kottikärryllistä tammihalkoja.
    Innostusta halkometsälle tänä talvena!

    VastaaPoista
  3. Niin ja siunausta vuoteen 2016 koko perheelle.

    VastaaPoista
  4. paras lämmönlähde on takka tai uuni,sitä elävää tulta on kaunis katsellakin :)

    VastaaPoista