Kultasuoni keväisessä kasvimaassa

Vapaapäivän vieton aloitin pihalla mynkäämisellä. Haravoin yläpihan hiekkaiselta tasanteelta koirien talven aikana levittelemiä polttopuiden roskia. Varsinkin Veikalla on tapana kuskata ladosta puita keskelle pihaa ja silputa niitä sitten sinne.

Kävin kyllä riihen kulmalla aikomuksena katsastaa metsän nuotiopaikka, mutta uskottava se oli, että saappaan varsi ei lumihangessa riittänyt. Pellot alkaa olla lumesta vapaat, mutta metsässä on lunta yli polven.

Alapihalla kääntelin maa-artisokan kasvupaikkaa ja lapio osui todelliseen kultasuoneen: maa-artisokan mukuloita oli ennennäkemätön määrä, eikä mitään pieniä napuloita, vaan nyrkin kokoisia järkäleitä. Hain ämpärin ja nostin muutaman kilon mukuloita. Artisokkien kuorimista en edes ajatellut - pesin ja palastelin ne suureen kattilaan sellaisenaan. Vaihdoin keitinveden kerran, ettei vahingossakaan jäänyt mullan makua.

Kun artisokat oli pehmenneet hieman, soseutin ne sauvasekoittimella ja lisäsin suolaa ja muutaman lorauksen ruokakermaa. Tarkoituksella en lisännyt mitään mausteita, koska halusin kasvin oman maun jäävän vallitsevaksi.

Lopputulos oli ennemminkin muhennos kuin keitto, mutta hyvää se oli. Maa-artisokan sisältämä inuliini pitää kylläisenä pitkään ja se kyllä tuli jälleen todistettua. Kuituakin maa-artisokassa on 16-kertainen määrä perunaan verrattuna. Ravintoarvoiltaan muutenkin rikasta artisokkaa voisi käyttää enemmän ruuanlaitossa, kun sitä kerran tuolla niin valtaisasti kasvaa ja viime vuosina on vain entisestään kasvualue laajentunut.

Koivunmahlan juoksuttamisen aika olisi juuri nyt, mutta asianmukaisia välineitä siihen hommaan en nyt mistään keksinyt. Nokkosen kasvua odotellaan seuraavaksi.