tiistai 30. toukokuuta 2017

Harkitsetko perheesi kanssa maallemuuttoa?

Kohta kaksi vuotta on kulunut muutostamme Helsingin keskustan alueelta etelä-savolaiseen, luonnonkauniiseen, noin viiden tuhannen asukkaan kuntaan. Kun muutimme, mukanamme tuli lapsistamme yhdeksän, joista nuorin oli tuolloin 8-vuotias. Kahden vuoden aikana kaksi lapsista on muuttanut täältä pois.

Ennen maallemuuttoa lapset olivat viettäneet aikaa tässä talossa satunnaisesti. Oikeastaan kukaan heistä ei ollut viettänyt viikkokausia mummolassa notkuen tai että tapana olisi ollut jokaisena koulun loma-aikana tulla maalle. Olimme viettäneet yhden kesäkuukauden ja yhden hiihtolomaviikon perheenä tässä talossa ennen lopullista muuttoa. Käsitys tavallisesta arjesta maalla oli siis lapsilla ja miehelläni aika mielikuviin perustuva. Kaupungissa asuvat ystävämme tekivät myös parhaansa pitääkseen meidät maan pinnalla toppuuttelemalla huikeaa intoamme muuttoa kohtaan: miestä varoiteltiin pitkästymisellä, lapsia peloteltiin kavereiden ikävöimisellä, minulle muistutettiin talven ankaruudesta ja lumitöiden määrästä. Olimme siis varautuneet villipedoista alkaen lumimyrskyihin, viikkojen sähkökatkoksiin, tuuleen, tuiskuun ja pakkaseen. Lisäksi maalla kuulema oli vaikea hoitaa asioita, palvelut ja joukkoliikenne ei toimi, kaupat ja yritykset ovat auki vain silloin tällöin ja paikasta toiseen kulkeminen on hyvin vaivalloista. Lisäksi autoja on pakko hankkia, ne ovat aina rikki ja polttoaine on kallista.

Ja mitä sitten maallemuutolta perheenä odotimme: halusimme hankkia eläimiä. Halusimme päästä lähelle luontoa, kulkemaan metsiin ja rannoille, kuokkimaan maata, tekemään polttopuita, raivaamaan pusikoita, kuuntelemaan luonnon ääniä, seuraamaan vuodenaikojen vaihteluja. Halusimme välillä päästä hiljaisuuteen, halusimme välillä elää paikassa, jossa ei tuntemattomien ihmisten virta ollut vastassa heti kodin ulko-ovella. Halusimme istuksimaan kuistille, jonka editse ei kulkisi yksikään tuntematon kurkistellen, mitä mahdamme siellä kuistilla tehdä.
Halusimme rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa elämää. Halusimme pois ostamisen pakosta.

Mihin emme olleet varautuneet

Yllätys oli se, että kulkeminen kirkonkylään ja lähimpiin kaupunkeihin oli sujuvaa ja nopeaa. Siihen emme olleet varautuneet tai emme osanneet etukäteen arvata, että isin päiviin kuuluu täällä yllättävän paljon ajoa ja kuskaamista. Onneksi isi ei ammattikuljettajan työstä eläkkeellepäästyään ole kyllästynyt autolla-ajoon, koska minä puolestani vihaan sitä.
Vain kaksi lapsista on "aktiiviharrastajia" ja heidän kuskaamistaan harrastuksiin on iltaisin aika paljon. Koska harrastukset ovat liikunnallisia, myös kuljettajaisä käyttää hyödykseen mahdolliset odotteluajat ja harrastaa itsekin sillä aikaa. Asuinpaikkakuntamme liikuntamahdollisuudet ovat poikkeuksellisen monipuoliset. Harvassa tämänkokoisessa kirkonkylässä on mahdollisuus harrastaa golfista, tenniksestä, jääpeleistä, yleisurheilusta tai ratsastuksesta alkaen eri liikuntamuotoja.

Itse kuvittelin pitäväni säännöllisesti ja aktiivisesti yhteyttä kaikkiin ystäviini Helsingissä. Kun yhtä ja ainutta yhteydenpitokanavaa kaikkiin lähes kahteen sataan ei ole, on kuulumisien kysely tai puhelimessa juttelu lähes satunnaista ja vain muutaman kanssa. Menetän paljon hyvää, kun ystävyyssuhteet haurastuvat.

Aika hyvin olemme tottuneet vaihtelevaan puhelimen toimintaan täällä talolla. Jos pitää soittaa tärkeä puhelu vaikka johonkin virastoon, kannattaa istua keittiön pikkupöydän ääressä eikä lähteä kävelemään kesken puhelun. Toinen vaihtoehto on mennä seisomaan keskelle pihaa - siellä kenttää on riittävästi. Kanalassa on myös hyvä kuuluvuus, joten saatan soittaa sieltäkin tärkeitä puheluita.

Kun Helsingissä illat ja vapaa-aika saattoivat usein kulua olohuoneessa elokuvia tai televisiota katsellen, on täällä television katselu jäänyt tyystin. Eilen illalla yksi lapsista muisteli, kuinka Helsingin aikoina olisi ollut kauhea katastrofi, jos televisiota ei jostain syystä olisi ollut. Nyt kukaan ei ole televisiota kaivannut ja ani harvoin kukaan katsoo edes tallennettuja ohjelmia tietokoneelta.
Mitäkö lapset sitten tekevät täällä televisionkatselun sijaan: temuavat ulkona, leikkivät kissojen ja koirien kanssa, juttelevat keskenään tai puuhastelevat jotakin puutarhassa.

Kun vähän on paljon ja riittävästi

Pienistä asioista tulee maalla suuria. Auringonlaskun värit taivaalla ihastuttavat meitä uudestaan ja uudestaan. Lehtien puhkeamista puihin seurataan tarkemmin. Kotieläinten tempauksia seurataan suurella mielenkiinnolla. Luonnon eläimien tekemiset talon ympäristössä on kaikille ihmetyksen aihe: hirvi pellon laidalla, kettu tai jänis, joutsenpariskunnan töräyttelyt, ajokoiran pyydystämä myyrä pellolla. Oman kaivon raikastakin raikkaampi vesi. Omasta metsästä kannetut puut takassa tai leivinuunissa. Valinnan mahdollisuus: nukunko vanhassa vai uudessa talossa vai pystytänkö vaikka teltan metsään ja nukun siellä. Puhdasta ruokaa kotipihasta: voikukanversoa leivän päälle, ruohosipulia vanhan talon takaa munakkaaseen, jonka munat on munittu samana aamuna.

Tein jokunen päivä sitten kyselyn lapsille ja miehelle. "Jos olisi mahdollista, haluaisitko asua vanhassa kodissa Helsingissä vai asuisitko täällä".
Näköjään sopeutuminen maalla-asumiseen on tapahtunut: kaikki halusivat asua täällä.

11 kommenttia:

  1. Olen koko ajan ollut ihan varma, että maalla asuminen on teidän juttu. Äkkiä on kaksi vuotta kulunut, aivan hujahtamalla! Hyvää jatkoa ja ihanaa tulevaa kesää teille sinne maalle, eläinten keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöistä, rentouttavaa kesää sinullekin, Heli, sinne melkein naapuriin!

      Poista
  2. Voi että, kiitos! Tämä oli juuri sitä, mitä itse olen viimeisten kahdeksan vuoden aikana yrittänyt saada sanoiksi.

    Maalle muutto ei tarkoita tuohivirsuja ja hiihtämistä kesät talvet kauppaan ja markkinoille. Välttämättä. Postikin kulkee kuutena päivänä viikossa ja lähikaupasta saa paketit "seven eleven", vuoden ympäri kaikkina päivinä. Jopa netti toimii.

    Minäkin hoidan tärkeimmät puhelut pihalla, työhuoneessa tai kanalassa.

    Ja minkä määrän "ensimmäistä kertaa elämässä" -kokemuksia täällä onkaan saanut. Se eka kerta kun traktori ajoi pihaan tekemään lumityöt. Se eka kerta kun tilattu sorakuorma levitettiin pihatielle. Ensimmäinen naapuritilan lihoista tehty karjalanpaisti omassa leivinuunissa. Ensimmäinen massiivinen sähkökatko (meillä ohi alle 10 h, etelässä 2 vrk). Ensimmäiset kanalasta haetut perslämpimät munat.
    Eka oma valkosipulisato. Eka oma laidun... voi että.

    Ja nämä vuodenajat. Ovat niin tiivis osa arkea, ettei sitä oikein ennen tajunnutkaan. Säätiedotus on oikeastaan ensimmäinen asia jonka aamulla puhelimesta vilkaisen, ellei radiosta osu juuri kohdille paikallissää.

    Hyvää kevään ja kesän jatkoa teidän pesueelle.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se elämän ihmettely on täällä ihan loputonta ja niin paljon hyvää mieltä antavaa.
      Teidänkin katraalle oikein antoisaa uutta vuodenaikaa!
      (Meillä kävi viime yönä pakkasella, eli en ole ihan varma, missä mennään kesäkuun ekana päivänä.)

      Poista
  3. Unohdit maalaisten sisäänpäin lämpeävyyden. Äitiäni, joka ei ollut kotipaikkakuntalaisia, puhuteltiin "junantuomaksi" vielä 25 vuoden jälkeenkin. Tätä ei tietenkäänn koe, jos palaa kotiseudulleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain, anonyymi kommentistasi. Olisi vain kovin mukavaa jutella persoonan kanssa, ei pelkän anonyymin. Laita jatkossa vaikka nimimerkkisi tekstin jatkoksi, ellet halua kirjautua omalla nimelläsi.

      Minun mielipiteeni sinun mielipiteeseesi on se, että en yhtään tykkää yleistämisestä.
      "Maalaiset on sisäänpäinlämpiäviä, kaupunkilaiset on kiireisiä, helsinkiläiset on ylpeitä, savolaisen puhuessa on vastuu kuulijalla, suomenruotsalaiset eritoten ylpeitä, romanit on varkaita, valkolaiset rotuvihaisia, uskovaiset outoja hihhuleita, suurperheet lestadiolaisia."
      Eikö niin, että meitä on joka lokerosta jokaiseen junaan?

      Poista
  4. Olen mielenkiinnolla seurannut blogiasi jo vuosien ajan ja olen teidän puolestanne iloinen, kun olette niin hyvin viihtyneet maalla! On ilo edelleen seurata tekemisiänne...
    Ja joskus ohi ajaessamme olen yrittänyt paikallistaa teidän taloanne...
    Siunaavin terveisin maalta kotoisin oleva Etelä-Karjalan asukki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja siunausta sinunkin kesääsi!

      Poista
  5. Mielenkiinnolla olen minäkin lukenut sopeutumistanne Kangasniemeen, johon minäkin tunnen kuuluvuutta äitini kodin vuoksi.

    Meillä kävi reilut neljä vuotta sitten niin, että täällä Pohjois-Karjalassa muutimme maalta lähemmäksi kaupunkia eri paikkakunnalle. On totta, että yleistää ei pysty ja kun jostain luopuu, saa jotain muuta tilalle. Itse esim koen luopuneeni kauniimmasta luonnosta ympärilläni, mutta saanut yksinäisyyden tilalle tiiviin yhteisön ja tukiverkon uusista ystävistä. Asuipa missä vain, tärkeintä on kodin tuntu! Mukavaa kesää koko perheellenne!

    VastaaPoista
  6. Iloitsen, kun olette saaneet asua maalla. Aivan maalla. Ja viihdytte.

    Maalla, vaikka kaupungissa. Taajamassa vaikka isolla tontilla omakotitalossa. Toki mieluummin asuisimme sivussa, mutta minkäs sille voi, kun tämä seutu kaavoitettiin ja taloja alkoi tulla ympärille tiuhaan tahtiin. Mutta iso puutarha ja asumme kadun päässä - tämä syrjemmällä asuminen helpottaa olemista ns. vapaasti.

    VastaaPoista
  7. Juuri noin! Se minkä toiset näkevät suurena vaivana, esimerkiksi puiden kannon, on todella hyvää ja mukvaa liikuntaa. En millään lähtisi täältä pois, vaikka tiedän, että vanhuus tuo vaivat. Kyllä tässä ystävät ja sukulaisetkin viihtyvät.

    VastaaPoista