Kaivelin eilen pakasteesta loput enoni lähettämät hirvenlihakimpaleet. Annoin niiden sulaa kaikessa rauhassa kylmiössä ja päivällä laitoin uuniin paistumaan. Ensin vain pinnalle reilusti hienoa merisuolaa ja sitten nopea pyrähdys kuumassa uunissa, jotta lihasyyt tallettivat maut ja nesteet talteen. Sitten laitoin lihapalat suureen kattilaan, reippaasti pippurimyllystä viispippuria niskaan ja viherpippureita kokonaisena. Vettä niin paljon, että lihat peittyivät. Laskin uunin lämmön 150 asteeseen, kansi kattilan päälle ja liki neljä tuntia odottelua.
Nyt nostin kattilan hellalle. Lapset syövät lihan sellaisenaan, sen kuin nostelen mureita paloja lautaselle. Ei puhettakaan, että lihaa ehtisi jatkojalostaa keitoksi tai kastikkeeksi. Jos töissä oleva isä aikoo saada hirvenlihaa tänä iltana edes maistaa, on minun piilotettava kimpale jonnekin verhoiltuna kieltolapulla "ei saa ottaa, isin hirvenlihat!"
Kiitoksia metsämiehelle!
On se hirvenliha niin harvinaista herkkua kyllä!Meidän perhe pääsi eilen valmiin padan äärelle,ja eikös vaan ruokana ollut hirvenlihakeittoa!Jopa nuorimmalle se maistui!
VastaaPoistaMaukas sunnuntairuoka teillä olikin! vai maanantairuokako se olikin, mutta maukas...
VastaaPoistaMekin olemme saaneet takvuosina hirvenlihaa, vaan emme enää tänä talvena, kun ei ole enää metsiä eikä hirvestäjiä - pakastimessa taitaa olla vielä soppalihapala...