maanantai 26. maaliskuuta 2012

Äidin omat nokkakärrit

Minun on jo kauan tehnyt mieli omia nokkakärrejä. En tarvitse polkupyörää, en vielä autoa tai kottikärryjäkään, mutta nokkakärryjä olisin tarvinnut vaikka kuinka monta kertaa. Ja ihan itsepintaisesti minun on vain tehnyt niitä mieli. (Tiedän naisia, joiden tekee yhtä itsepintaisesti mieli uusia kenkiä tai laukkua. Minulla on jo kengät ja laukku, en halua niitä enää.)
Koko päivän on Ruoholahdessa kulkenut ihmisiä kantaen muoviin pakattuja lautoja. Juuri niin - lautoja. Yhdistelin mielessäni asioita. Kauppakeskuksessa on meneillään remontti - myymälöissä on remonttimyyntejä- entäpä jos rautakaupassakin myydään tavaraa halvalla? Ainakin niitä lautoja taidettiin myydä.
Ipanat syötettyäni ja todettuani tilanteen rauhalliseksi kiskoin takin niskaan ja käskin lasten olla kiltisti ja sanoin käväiseväni nopeasti rautakaupassa. Eteisessä mennessäni muistutin itseäni puuttuvasta kattolampusta.

Hurjia tarjouskylttejä K-raudassa olikin. Jos Inaria- kaapit olisivat mielestäni edullisia vielä 50%:n alennuksen jälkeen, olisi kai helppo langeta ostamaan suuri ja upea kaappi. Mutta kun hinta vielä puolitettunakin alkoi huimata päässä.
Jos tarvitsisi nyt kaakeleita, tapetteja, laminaatteja tai kylpyhuonekalusteita, hinnoista oli enää rippeet jäljellä.
Valaisimetkin olivat olleet hyvässä alennuksessa ja myös menneet kaupaksi. Eteisen lamppu jäi siis saamatta.

Mutta ne 200 kiloa kantavat nokkakärrit eivät olleet alennuksessa, mutta minusta niin napakantukevista kärryistä neljäkymppiä ei ollut liikaa pyydetty.
Jätin kärrit eteiseen ja testaan kaiken nähneen ja kokeneen mieheni huumorintajun ja vaimontempauksiensietokyvyn. Mies tulee yhdentoista pintaan töistä ja odotan mielenkiinnolla hänen kommenttiaan ja reaktiotaan.
Arvaukseni miehen kommentista, kun hän kömpii viereeni:
- Ai, mummo on ostanut itselleen oikein kunnon pelin!
(Toinen vaihtoehto: "mistä noi kärrit on tullu tonne eteiseen - lainasit sä ne naapurin isännältä?")

10 kommenttia:

  1. Laitoin sulle tunnustuksen blogissani, tiedot ja haasteen voi hakea täältä (vaikka ei sulla sisältöideoiden tarvetta taida olla).

    http://vuodenmutsi.blogspot.com/2012/02/suuri-vuoden-mutsi-palkintogaala.html

    VastaaPoista
  2. Hei, Esikko ja kiitos! 25.2. vastasin näihin kysymyksiin ja taitaa suurin piirtein olla vielä voimassa.

    VastaaPoista
  3. Nokkakärryt on kätevät!! Meilläkin olisi ollut monta kertaa käyttöä niille, mutta kukaan ei ole saanut aikaiseksi hankkia.

    VastaaPoista
  4. Ja mikä oli miehen kommentti:
    - Makeet! Eihän isi malta nyt muuta tehdäkään, kuin ajaa talon ympäri Tirtetta kyydissä! Tuohan käy ihan rollaattorista.

    VastaaPoista
  5. Mitä on nokkakärryt? Olen niin tymä etten tiedä enkä edes osaa arvata. kerro?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpoiten saat selville laittamalla koneellasi hakusanaksi "nokkakärrit".
      Onko teille koskaan tuotu kotiinkuljetuksella esim. jääkaappia tai pesukonetta? Tavallisesti semmoiset hommat tehdään kuljetusautosta kotiin nokkakärryjen avulla. Muuttohommissa on myös tavallinen apuväline.
      Nämä minun ostamat kestää 200 kilon painon, eli iso pyykkikone kulkee kevyesti.
      Ei tietämättömyys ole tyhmyyttä, et ole vain vielä ehtinyt saada tietää. Tietämättömyytensä kertominen on rehellisyyttä.

      Poista
  6. Ihana yllätys!Et todellakaan tehnyt turhaa ostosta,uskon sen!

    VastaaPoista
  7. Hyvä hankinta tulevaakin varten. Mitä puoliso sanoi?
    Nokkakärryt on meilläkin - ei ilman täällä maalla pärjääkään - pitää kuljettaa mm. mehiläispesiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se puolison kommentti löytyy tuolta vähän ylempää.

      Poista
  8. Varmasti kätevä apuväline! Meidän tuttu kertoi, että hänellä on pinoamisvaunut etsinnässä. Ilmeisesti nyt kun heillä on suuremmat remontit alkamassa, olisivat ne hyödylliset.

    VastaaPoista