maanantai 26. maaliskuuta 2012

Paistovinkki pakastepizzalle

Citymarketissa lauantaina ollut konsulentti kertoi mullistavan vinkin pakastepizzojen paistamiseen. Pakkausten paisto-ohjeet kun liikkuvat usein lämpötiloissa 200-220 paistoajan ollessa 10-15 minuuttia pizzasta riippuen.
Konsulentti sanoi paistavansa pizzat 240 asteessa ja korkeintaan 6 minuuttia. Uunista otettaessa pizzan pinta on vielä aivan kostea, mutta hetken aikaa "levätessään" pizzan pinta kuivuu ja muuttuu meheväksi. Pohja on mukavan rapea, niinkuin useimmat meistä haluaisivatkin pohjan olevan.
Pakkauksen paisto-ohjeita noudattamalla olen saanut pizzoista tavallisesti tasaisensitkeää massaa, jossa ei oikein raaka-aineiden mausta tiedä sanoa mitään.

Äsken kokeilin paistamista reilulla lämmöllä  uunin keskitasossa. Tonnikala-mozzarellapizza ei ole vielä koskaan ollut  noin maukasta ja mehevää!
Konsulentti mainitsi, että kiertoilma kannattaa kytkeä pois, tosin sitä ongelmaa ei minulla edes ole.
Pizzaa syöneet lapset olivat samaa mieltä, että näin paistettuna tulos on selvästi parempi.

3 kommenttia:

  1. enpä ole vielä koskaan syönyt valmista pakastepizzaa, mutta ohje kuulostaa kyllä mainiolta - kovempi lämpö ja lyhyempi paistoaika, kuten karjalanpiirakoissakin niitä tehdessä pitää olla kova lämpö...

    VastaaPoista
  2. KIITOS vinkistä :)

    VastaaPoista
  3. no, kokemuksesta voin keroa, että mikrossa ei ainakana tule siistiä ! ehkä tuo on hyvä tapa. Mummo

    VastaaPoista