perjantai 23. maaliskuuta 2012

Ja kuinka sille kaksikymppiselle kävikään

Sain palkintona lehtipanelistin työstä arvan. Toinen palkintovaihtoehto oli viiden euron lahjakortti hampurilaisravintolaan ja sanoin miehelle, kun arpaa valitsin, että pelaan nyt uhkapeliä.
Arvasta löytyi 20 euron voitto.
Miehellä oli vielä toista tuntia aikaa töiden alkuun ja meillä kiljui vatsa muutakin, kuin kylmiössä vartoavaa linssikeittoa. Alkoi kiihkeä pohdinta, mitä mukavaa voisi "ylimääräisellä" rahalla tehdä.
Naapuritalon kiinalainen ravintola houkutteli. Pohdimme, että käymmekö siellä liian usein, kun edellisestä käynnistä oli kaksi kuukautta. Nuukuus nosti päätään ja vaikka minkälaisia perusteluja linssikeitolle alkoi löytyä. Vasta kotiintulleen yhdeksäsluokkalaisen pojan kannustus ravintolaruokaan sai meidät laittamaan kenkiä jalkaan. Pestasimme pojan Tiretetalle lapsenvahdiksi. (Tirtetta oli lounaansa jo syönyt.)
Nalkuttava omatunto sulki suunsa vasta sitten, kun huomasimme, että huhtikuun alussa on 24. hääpäivä ja sitten tuskin enää muistaa päivää juhlistaa.

Ravintolan edessä paljastui karu totuus: koko Ruoholahden kauppakeskus on remontin kourissa ja pimeät ikkunat oli ravintolassa vastassa. Tunnustan, että olin huojentunut.
Paheneva nälkä johdatti meidät luontevasti Mc Donaldsiin, mutta lounasajan reippaan pitkä jono sai meidät mietteliäiksi. Koska olimme nyt helposti johdateltavissa, päädyimme helpolla yhteispäätöksellä K-kauppaan. Kunnon nakit ja perunasalaatti alkoi kuulostaa varsin herkulliselta ja loppurahalla saimme  kassillisen tarjousviinirypäleitä lapsille välipalaksi.

En usko, että yhtään leveämmin olisimme hymyilleet kiinalaisen ravintolan pöydän ääressä. Oli oikein ihanaa syödä hurjaan nälkäänsä nakkeja ja perunasalaattia ja juoda jälkiruuaksi juuri niin vahvaa kahvia, kuin itse tykkäämme laittaa. Totesimme, että oikein hyvin tuli ylimääräinen raha loppujen lopuksi käytettyä. Lisäksi saimme kahdenkeskisen kävelylenkin auringonpaisteessa ja tulipahan parisuhteen neuvottelutaitojen sujuvuuskin taas käytännössä hyväksi todettua.

7 kommenttia:

  1. Heippodei,sinulle on blogissani jotain,käyppäs hakee♥.Keväistä viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Raha tuli tuli tosiaan hyvin käytettyä. Hyvää hääpäivää vaan, näin etukäteen!

    VastaaPoista
  3. löytyi rahalle käyttöä ja kaikki pääsivät siitä jollain tavalla osalliseksi!

    VastaaPoista
  4. Asiat meni juuri niinkuin niiden pitikin! :)

    VastaaPoista
  5. Rahat tulivat hyvin käytettyä! Sinulle on blogissani jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkka! "Maanantaiaamun hyvä mieli" -kirjoituksessa vastasin "vapaamielisesti" haasteeseen.

      Poista