"Mutsi skibaa"

70-luvulla "paloi päreet". Sitten "meni hermot", "paloi pinna", "alkoi keittää". Tuoreempia ilmaisuja muistan "kupin nurinmenon" ja "herneen nenäänvetämisen". Viime talvena äidin kimmastuessa saattoi poikalapset sanoa "älä skitsoo!" Tänä talvena skitsoilusta on puhunut vähän jälkijunassa enää viisivuotias pikkusisko. "Skibaaminen" onkin sitten niin uusi ilmaisu suutahtamiselle, ettei sanaa tuossa tarkoituksessa tunne vielä edes Urbaani sanakirja.

Tänään minä skibasin. Ruuan tai yleensäkin syömisen kanssa temppuilu on varmin tapa saada minut suuttumaan.

Tein pikavauhdilla vielä illan lisäruokinnaksi kattilallisen spagetti-jauhelihapöperöä ja jouduin sitten kipaisemaan naapurin puolelle, kun sieltä soitettiin ja pyydettiin apua. Lähtiessäni kaksi tytöistä pohdiskeli ruuanlaittoa ja tyrmäsin ajatuksen sanomalla, että "hellalla on kattilallinen valmista ruokaa, joka syödään ensin". Tultuani reilun puolen tunnin kuluttua naapurista, istuu toinen tytöistä näykkimässä siskonsa tekemää ruokaa, jossa oli parsakaalia, tofua, paahdettuja leivänpaloja ja pähkinöitä. Pähkinät eivät tytölle maistuneet ja hän nakkeli niitä lautaseltaan pitkin ja poikin. Hetken kuluttua tyttö häipyy lautasensa äärestä ja voihkii mennessään "en jaksa yhtään enää syödä..."
Minulla on pikkuisen huono tapa korottaa ääntäni suuttuessani, mikä ei tietenkään ole lauluäänelle ollenkaan hyväksi. Nyt unohtui kurkku, äänihuulet ja naapurit, kun komensin tytöt paikalle. Pidin heille erittäin kovaäänisen puhuttelun, koska en siedä ruuan haaskaamista ja olin myös kieltänyt ruuanlaittopuuhiin ryhtymisen, koska valmista ruokaa oli tarjolla. Sanoin, että ruokaa saa kaikin mokomin itse tehdä, jos sitä ei ole valmiina, mutta nyt kun sitä tehdään ja jätetään puolet syömättä, siitä en yhtään pidä.
Ruuan valmistanut tyttö sai mättää tähteen kippoon, laittaa kelmun päälle ja kipon jääkaappiin.
Pikkupojat supisivat myöhemmin illalla keskenään:
- "Mutsi skibas tänään..."