Syli-ikävä

Bloginpitäjä näkee tilastotiedoistaan, millaisilla hakusanoilla on blogiin eksytty tai tarkoituksellisesti tultu. Tänään joku oli etsinyt lisätietoa hakusanalla "9-vuotias hakeutuu jatkuvasti syliin".
Tuskin mitään lisätietoa hakija löysi, mutta antoi samalla minulle hyvän juttuaiheen.

Tähän mennessä olen sylihoitanut jo 10  9-vuotiasta. En ole koskaan lukenut psykologiaa kahta lukiokurssia enempää. Lastenhoitoa- ja kasvatusta käsitteleviä kirjoja olen elämäni aikana lukenut metrin korkuisen pinon. Kuitenkin suurin osa lastenkasvatuksesta tehdään rakkaudella, johdonmukaisuudella, kestävyydellä ja järjellä. Arjen pulmat ratkaisen yhdistelemällä eri tekniikoita, muistelen kantapääoppia ja neuvottelemalla mieheni kanssa. Ja lapselle, joka kysyy, "ootko mun kaveri?", vastaan, että " en oo sun kaveri, oon sun äiti".

Suomessa lapset lähtevät koulutielle yleensä 6-8 vuotiaina. Jotkut kehittyvät nopeammin ja heidän motivaatiolleen oppia uusia asioita on viisaampaa aloittaa koulutyö kuusivuotiaana.
Jos lapsella on kehityksessä syystä tai toisesta viiveitä tai hän on vaikka sairastellut lapsena paljon tai puheenkehitys on selkeästi viivästynyt, silloin on helppo päätös lykätä ensimmäiselle luokalle menoa. Kuinka ylimääräinen "kasvuvuosi" käytetään lapsen kannalta tehokkaimmin, voikin olla sitten lapsen asuinkunnan resursseista kiinni. Joskus lapsi käy esikoulun kahteen kertaan, joissakin kouluissa on ns. valmistava luokka tai starttiluokka.
Joka tapauksessa, kun lapsi aloittaa koulunkäynnin, muuttuu hänen elämässään paljon asioita kerralla. Muuttuu myös lapsensa kasvattaneiden vanhempien elämässä. Joka kerta, kun olen kävellyt elokuun puolivälin paikkeilla kotiin lähikoulun pihalta saatettuani ekaluokkalaisen ensimmäistä päivää kouluun, on kurkussa enemmän tai vähemmän kuristava tunne. Minulle konkretisoituu tunne, että lapsessani on nyt koko maailman nähtävillä siihenastisen kasvatustyöni tulos. Jonkun lapsen kohdalla olen levollisin mielin, jonkun lapsen kohdalla toivon, että hän selviäisi koulun haasteista.
Kouluunlähtö luonnostaan ja viimeistään luo välimatkaa vanhemman ja lapsen väliseen fyysiseen yhteyteen. Luonteesta riippuen lapsi on tankannut vanhempiensa läheisyyttä. Siinä missä toiselle sylissä viihtyminen on luontaista, toinen ei ole enää oma-aloitteisesti neljä vuotta täytettyään hakeutunut syliin.

Pieni koululainen tarvitsee hyvin paljon turvallisuutta. Turvallisuuden luomiseen tarvitaan vanhempien aikaa, keskittymistä ja paljon ihmistuntemusta. Lapsensa luonteen tuntien pitää selvittää, mitkä asiat lasta koulunkäynnissä jännittävät. Joku pelkää sitä, ettei osaa itse ottaa ruokaa lautaselleen koulun ruokasalissa. Toisen pelko on koulumatkan varrella olevan kaljaravintolan avonainen ovi. Päällepäin levollisen lapsen piilevä pelko voi olla mahdollinen myöhästyminen koulusta.

Vaikka lapsi päällepäin näyttää koulunkäyntiinsä tyytyväiseltä, kaikki näyttää sujuvan, voi tunteiden sanoiksi pukeminen olla vaikeaa tai lapsi ei pidä sitä tärkeänä.
Kukaan lapsi ei pidä tenttamisesta tai turhasta kyselystä. Siksi tiedustelut koulupäivän sujumisesta ja mahdollisista huolenaiheista täytyy tehdä hienovaraisesti ja aidosti kiinnostuneena. Lapset ovat hyvin tarkkoja aistimaan, jos kyselet vain tapojesi mukaan ja ajatuksesi ovat jossain muualla. Johdattelemalla keskustelua lasta kiinostaviin yksityiskohtiin saat arvokasta tietoa arjen todellisesta sujumisesta. Surkein kysymys, minkä vanhempi voi koululaiselleen koulupäivän jälkeen tehdä, on "oliko koulussa tänään kivaa?"
Totuus lapsen kannalta kun on se, että koulupäivä on sujunut ihan mallikkaasti ja hyvällä mielellä, mutta minkä lapsi mieltää "kivaksi" on useimmiten asioita, joita harvemmin koulussa voidaan tehdä.
Kun pieneltä koululaiselta kysyy muussa yhteydessä, mitkä asiat koulussa "on kivaa", vakiovastaukset ovat "välitunnit, ruokailu, penkkaripäivän karkkisade, lelupäivä tai kun kouluun saa tuoda karkkia".

Kun pieni koululainen alkaa vapaa-ajalla hakeutua vanhemman syliin, hänellä on tarve päästä syliin. Jos hän hakeutuu usein syliin, hänellä on tarve päästä usein syliin.
Kun ihmislapsi haluaa tulla vanhempansa syliin, hän tarvitsee turvaa, haluaa jakaa jotakin mielensä taakkaa, on väsynyt tai sairas tai hänellä on ikävä isää tai äitiä.
Tyhmin kysymys, minkä vanhempi tuossa tilanteessa voi tehdä, on "miksi haluat tulla syliin?"
Lapsi haluaa tulla syliin silloin, kun hän tarvitsee sitä.
9-vuotiaalla kyky analysoida omia tunteita on vielä puutteellinen. Siinä missä aikuinen analysoi nuhjuisen olonsa sanoilla " olen joutunut tänään tekemään liikaa itsenäisiä päätöksiä, joissa olen ollut epävarma ja lisäksi nukuin viime yönä jotenkin huonosti. Tunnen oloni väsyneeksi, yksinäiseksi ja turvattomaksi" - saattaa pieni koululainen olla tunteidensa ja tuntemuksiensa kanssa aivan uupunut ja neuvoton.
Monella 9-vuotiaalla on jo käsitys siitä, miten hänenikäistensä oletetaan käyttäytyvän. Moni ajattelee, että "hän on liian iso menemään syliin ja itkemään, kun on liikaa asioita mieltä painamassa".

Ota lapsi syliin, rentoudu itse ja lapsen reviiriä kunnioittaen silittele hänet rentoutumaan. Keskity kokonaan lapseen, äläkä anna muiden ihmisten mitenkään häiritä teitä. Jos puhelimesi soi, sulje puhelin. Anna lapsen olla rauhassa ja ota hetken päästä puheeksi jokin yksityiskohta kuluneesta päivästä. Jos lapsi ei kiinnostu asiasta, ole hiljaa ja anna lapsen nauttia hyväksynnästäsi ja lämmöstäsi.
Älä sano "mistä haluaisit keskustella" tai "mikä mieltäsi painaa". Usein lapsi alkaa lähestyä asiaansa luonnostaan, kun hän kokee olevansa kokonaan turvassa ja täysin huomiosi keskipisteessä. Jos lapsen on vaikea löytää sanoja, mieti päivän tapahtumia ja lapsen reaktioita, sanoja ja toimintaa ja yritä löytää johtolanka. Turhat sanat ja tenttaminen on pahasta, koska  mieli vahvatuntoisellakin lapsella voi käpertyä kuin simpukka kotiloonsa.
Opettele lukemaan kehon kieltä. Lapset ovat siinä luonnostaan mestareita.

Jos lasta painaa tai hänen olonsa tekee epämukavaksi kotona vallitseva ilmapiiri tai vaikka vanhempien välisen suhteen kireys, hän ei ehkä osaa pukea asiaa sanoiksi mitenkään. Silloin on sinun velvollisuutesi huomata asia, että lapsellasi on paha olo sen takia, että olet leikkinyt mykkäkoulua miehesi kanssa monta päivää.
Jos haluat lapsesi hyvinvointia, korjaa asia miehesi kanssa ja seuraa, korjaantuiko myös lapsesi tarve päästä jatkuvasti syliin.
Sinun ja lapsen välisen vuorovaikutuksen sujumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että sinä ja lapsi tiedätte, miksi lapsi haluaa tulla syliin. Silloin sylihoito myös toimii ja täyttää tehtävänsä.

Loppukaneettina: minä kävin vielä 14-vuotiaana silloin tällöin istumassa isäni sylissä. Isä sanoi tavallisesti:
- "Kukas iso köntti se siihen könksähti?"
Siihen toteamukseen ei odotettu minun vastaavan mitään, katsoimme isän kanssa vain toisiamme silmiin ja nauroimme.
Isä ei puhunut minulle mitään, mutta rakkaus ja välittäminen oikein hyrisivät hänestä ja minä latasin tunneakkujani. Kun isän polvet alkoi puutua, hän sanoi hyväntahtoisesti:
- "Mäneppäs nyt iso köntti jo matkaas..."