Huijarikana

Se kana, joka kaksitoista vuorokautta kärsivällisenoloisena hautoi kanalan nurkkapesässä lämpölampun alla, tepasteli tänä aamuna muina naisina aitauksessa muiden kanojen ja kukon seurassa. Anne-Mari sattui olemaan aamukierroksella ja meni kanalaan tarkistamaan tilannetta. Ahkeran hautojan pesä oli tyhjä. Nuori rouva oli siis vain silkasta hautomisen ilosta kököttänyt pesässä ja nautiskellut erityispalveluksista, kun hänen nokkansa eteen kiikutettiin herkkuruokaa. Koska olimme päättäneet hänen antaa hoitaa hommansa täysin itsenäisesti ja häiritsemättä, ei meille ollut tullut mieleenkään käydä kopeloimassa hänen vatsansa alle. Saipahan toteuttaa hautomisviettiään rauhassa. Mutta haaveeksi jäi siis tiput tällä kertaa.

Viereisessä pesässä oli viisi lämmintä munaa ja ne Anne-Mari kiikutti helmoissaan minulle keittiöön hautomakoneeseen, jota kiireessä virittelin käyntiin. Testaamme aparaattia ensimmäistä kertaa ja todellisuudessa minun täytyy myöntää, että uskon koneen hoitavan tuon hautomishomman luotettavammin kuin ailahtelevaisen kanan...
Joka tapauksessa homman onnistuminen on niin monesta pienestä asiasta kiinni, että ihmehän pienien tipujen syntyminen on.

Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, vaikka kanoja olisi reilusti enemmänkin. Voisin vaikka ruveta kanafarmariksi. Mutta aika paljon enemmän rohkeutta tarvittaisiin, että siihen ryhtyisin.

Isi lähti käymään Helsingissä

Isi lähti hetki sitten ajelemaan kohti Helsinkiä. Tänään hänen entisellä työpaikallaan tarjotaan kaikille viime kuukausien aikana eläkkeellejääneille työntekijöille kakkukahvit ja niiden kahvien takia hän matkaan lähti. Tokihan käynnin tarkoitus on syvempi ja merkittävämpi. Varmasti muutkin paikalla olevat tuoreet eläkeläiset työstävät henkisesti leipätyön päättymisen aikaansaamia tuntemuksia ja yhteinen tapaaminen tavallaan solmii loppusolmun työasioille.

Annoin isille rahaa matkaa varten ja sanoin, että jos maantierosvot aikovat sinut ryövätä, anna nämä heille.
- "Sanon siis, että vaimo käski antaa nämä teille" mies vielä varmisti.
Kehotin miestä kuitenkin ensin kysymään pysäyttäjiltä, ovatko nämä maantierosvoja tai kenties muilla asioilla.

Koska perheen päätoiminen autonkuljettaja ja kuskaaja on siis muualla, on minulla tänään neljä kirkonkylänreissua ja saan niistä yhden karsittua pois, jos jään puolenpäivän seutuun norkoilemaan kirkolle kahdeksi tunniksi. Isi vaihtoi autooni eilen talvirenkaat, mutta kesäkeliksi näyttää tuolla kääntyvän pakkasyön jälkeen, kun aurinko paistaa täydeltä terältä.

Perheemme kasvoi eilen yhdellä uudella jäsenellä. Haimme kissanpennun, joka on nyt yhden ison tytön hoivissa ja oma. Reippaasti pikkuinen puolustautuu Diana- kissalta ja perheen sisäkoirilta: vakuuttava hentoinen sihinä pitää katselijat turvallisen välimatkan päässä ja jos jonkun nokka uskaltautuu liian lähelle, huitaistaan teräväkyntisellä tassulla.

Olipa taas riemukasta tänä aamuna kantaa puut leivinuuniin. Nyt nautiskelemme suloisesta lämmöstä.




http://www.paivamies.fi/blogit/blogistit/blogisti_paivamies-verkkolehden-vierasblogi/1406/

Linkistä pääsee blogitekstiin, jonka kirjoittajan ajatuksiin yhdyn, vaikken ole joutunut samanlaisen kohtelun alaiseksi, kuin monet lestadiolaiset suurperheiden äidit. Kiitos, Päivi, linkistä!

Lokakuun telttaretkeilijät

Anne-Mari oli Mikkelissä ajotunnilla ja oli samalla reissulla eksynyt muutamaan kauppaan. Kotiin hän tuli teltan, avaruuslakanan ja muutaman muun retkeilytarvikkeen kanssa. Yksi hujahdus meni, kun Anne-Mari oli pikkusiskonsa kanssa laittanut telttaretkivarusteet valmiiksi ja siellä tytöt nyt nauttivat metsän rauhasta teltassa kahden koiransa kanssa.

Tämmöiset tempaukset on niitä maalla-asumisen hyviä puolia, että jos tekee mieli mennä lokakuun loppupuolella yöksi metsään telttailemaan, niin senkuin vain lähdet. Kyllähän helsinkiläinenkin pääsee vaikka Nuuksioon yöksi nukkumaan, mutta äitinä en olisi päästänyt alaikäistä lasta isosiskon mukaan Nuuksion metsiin.

Kauhisteleville rauhoitteluksi voin mainita, että tytöillä on siis pakkasille tarkoitetut varusteet, mukana kaksi pelottavaa vahtikoiraa, kännykät ja matkaa kotiin tutusta metsästä alle kaksi kilometriä.
Paljoa ei tarvitsisi houkutella, että pyydämme isin kanssa Anne-Marin varusteita lainaksi seuraavaksi yöksi.
...

Eilen illalla oli erityisen kodikasta lähteä nukkumaan, kun väkeä oli sekä vanhan että uuden talon puolella. Kun täällä uuden talon puolella on vierasnukkumapaikat vielä aika lailla hakusessa, niin satunnaisesti on vanhan talon puolella "Mummon kammarissa" yövieraita yöpynyt. Kun Melska vietti syyslomansa täällä mummolassa, hänellä oli sänky takkahuoneessa. Sängyn paikka on kuitenkin niin "vilkkaasti liikennöidyllä paikalla", että aikuinen ei saisi nukuttua keittiön vieressä talon toisen päädyn kulkuväylällä. Melskan sänky on vieläkin paikallaan ja on nimetty hänen mukaansa. Mukava siinä sängyllä on loikoa ja yökin siinä sujuu, jos ei välitä valoista ja vessaan kulkijoista.

Kun Pikkuveljen Vaimo aamulla vanhasta talosta tänne uuteen taloon aamukahville tullessaan sanoi, että "ihan hyvin voi siellä Mummon kammarissakin nukkua", niin minulla oitis heräsi uusi ajatus. Taidan ottaa seuraavaksi projektiksi kyseisen huoneen tyhjentämisen, siivoamisen ja kalustamisen nukkumista varten. Huone on aikoinaan villoitettu ja seinät saaneet uudet levyt ja tapetit ja ikkunakaan ei ole talon alkuperäinen, niin siellä pysyy lämpöinenkin aika hyvin. Vaikka tuvan puolen lattia on erittäin hatara lämpöjen suhteen, niin talon toisessa päässä olevat kammarit ovat myös lattioista melko vedottomat.

Mummon kammarin seinän toisella puolella on kaikkein viimeiseksi remontoitu huone, jonka minä sain omaksi huoneeksi joskus 12-vuotiaana. Se huone taas on liiankin tiivis ja aivan liian pieni kahden ihmisen nukkumiseen, koska sieltä loppuu ilma, jollei ovea eteiseen välillä aukaise. Tokihan remontoimalla saa senkin huoneen vallan mainiosti asuttavaan kuntoon.

Vanhassa talossa on siis sähköt, muttei viemäriä eikä luonnollisesti vessaa eikä pesutiloja. Mutta kun vanhan talon ulko-ovelta on kymmenen metrin matka uuden talon ovelle, ei vessankaan puute ole mikään kovin suuri ongelma.

Ulkotyöt edistyivät tänään iltapäivän aurinkoisessa säässä sen verran, että sain sirpillä katkottua aitan vierustalla olevien kukkaistutusten kuivat jäänökset ja kuskattua ne pois silmistä, eli kuusiaidan takana olevaan läjään, jossa toivon niiden kiltisti maatuvan. Ja jos eivät aio maatua, vaan pistävät silmään tiellä liikkuessa, aion raahata ne vanhan talon takana olevalle pellolle, jossa meidän isi sai jo yhtenä iltana toteuttaa pyromaanisia taipumuksiaan, kun hän poltteli rikkinäisiä huonekaluja ja muuta suurempaa puuroinaa. Ihan kaikkea kun ei voi pannuhuoneen kattilaankaan sysätä.

Päivän yksi huippuhetki oli myös tutun putkimiessedän vierailu, kun hän päästi meidät pälkähästä korjaamalla keittiön erkkerissä vettä tiputtaneen patterin venttiilin. Perjantai-iltana huomasin lätäkön keittiön lattialla ja ehdin jo syyttää kissaparkaa, ennenkuin huomasin patterin vuotavan.
Sama putkimies, joka 30 vuotta sitten teki tämän talon valmistuessa putkityöt, kävi nyt meillä. Samalla reissulla hän katsoi kaksi muutakin patteria, jotka lämmityksen päällä ollessa hehkuvat tulikuumina. Ja ihan aiheellista oli myös opastus pannuhuoneessa, kun hän näytti patterien ja vesiputkien sulutukset. Onneksi kiinteistönhuollossa työskentelevä vanhin poika minua asiasta muistutti, että sulut kannattaisi putkimieheltä selvittää.

Tällä erää näyttäisi asiat taas olevan kunnossa. Kana on hautonut kaikessa rauhassa jo kuusi päivää. Emme ole käyneet hänen touhuihinsa koskemassa - annamme luonnon hoitaa asian niinkuin parhaaksi katsoo. Tuskin hautojan pesään ovat muut käyneet munia tänä aikana pyöräyttelemässä, kun kanalan muista pesistä on joka päivä löytynyt 7 munaa, eli yhtä monta kuin hautojan lisäksi on muita kanoja.

Pidetäänpä mekin huolta omista hautomuksistamme.

Raivausta

Tämänlaatuiset päivät ovat erittäin innostavia.
Kuopiossa asustava, minua vuoden nuorempi Kuopion Veli järjesti täksi päiväksi omaan metsäänsä Rantakankaalle tapahtuman. Sanon sitä tapahtumaksi, koska ilman sitä ei metsässä olisi tapahtunut yhtään mitään. Mutta tämän päivän jälkeen siellä on silmilläkin havaittavaa edistymistä, mitä tulee vesakoiden ja risukoiden raivaamiseen nuoressa istutusmetsässä.
Veli oli houkutellut joukon nuoria, hommannut peräkärryllisen raivaussahoja ja -varusteita ja vei nuorisojoukon metsäänsä raivaussahahommiin. Työrupeamaa edelsi asianmukainen turvallisuus- ja käyttökoulutus, tosin mukana oli myös vanhojakin tekijöitä.

Minä pääsin hommaan mukaan tarjoamalla Lautakankaan talolla lounaan keskipäivän aikaan työväelle. Itsetehdyt lihapullat Roinilan lihasta oli päivänselvä valinta ruuaksi jo heti saman tien, kun Kuopion Veli kyseli ruokailumahdollisuutta.
Lihapullia pyöritellessäni- ja varsinkin paistamisen jälkeen maistellessani ajattelin, mistä ihmeen lihasta olen aikaisemmin pullani tehnyt. Ero oli niin uskomaton. Lihamassa oli pehmeää ja "tottelevaa" ja tuoksu raikas. On hassua puhua "raikkaasta" lihan ollessa kyseessä, mutta se on ensimmäinen sana, mikä tuli mieleeni.
Lasten arviot ruuan mausta ovat tavallisesti aidon rehellisiä. Siksi maistatankin ruokaa lapsilla, jos haluan kuulla arvion laadusta ja mausta. Nuorimman pojan kommentti "parasta maistamaani lihaa", piti kyllä hyvin paikkaansa.
Kun tulette meille käymään, teen ruuaksi roinilanlihapullia, niin saatte maistaa ja todeta, etten puhele lämpimikseni.

Huomenna pitäisi saada toinen veli kylään ja hauskuus jatkuu täällä. Huomiselle on luvassa taas kuskauksiakin, kun Anne-Mari menee aamuvuoroon töihin, yhdellä pojalla on sählyvuoro ja yksi lapsi pitää hakea Mikkelistä helsinginautolta. Seurakunnan tilaisuus on vasta neljältä, joten nuo reissut lomittuvat aika sopivasti sen molemmin puolin. Aika paljon helpottuu meidän matkojen taittuminen, kun Anne-Mari ja Lähihoitajapoika saavat ajokortin lähiviikkoina.

Isi nimitti eilen minun käyttämäni auton "jätteenkuljetusautoksi", kun päätimme viedä jätesäkit kierrätyspisteeseen minun tilavammalla autollani. Jätehuolto toimii täällä ihan hyvin, kun jäteastiat ovat vajaan kolmen kilometrin päässä. Maksamme kiinteän vuosimaksun jätepisteen käytöstä. Tosin eilen paikalla käydessäni ajattelin, että olisi aika laittaa kuntoon jätteidenkeräyspiste. Kaatunut, rapistunut aita ja sikinsokin eri astioihin nakatut jätteet ei kyllä helpota jäteyhtiön työtä. Tuo rempallaan oleva jätteidenkeräyspiste on kyllä ihan samaa meininkiä kuin kaupungin jätehuoneissakin. Vakiopuheenaihe vanhassa kodissa roskiskeikan jälkeen oli jätehuoneen vaihteleva kaaos.

Illan kävelylenkin tein miehen kanssa "kivenkoloon". Lapsuudessani metsän reunassa olevaa kiviröykkiötä nimitettiin "kivenkoloksi". Siihen aikaan ei kunnallista jätehuoltoa ollut - vain kaatopaikka kirkonkylän toisella laidalla. Maalla oli tapana selvitä itse omista tuottamistaan jätteistä. Jos jätettä ei voinut polttaa tai muuten hävittää, se vietiin meillä "kivenkoloon". Meillä sinne vietiin metalli-ja muoviromu.
"Kivenkolosta" löytyy siis "aarteita" 40-luvulta 70-luvulle asti. Minun silmiini sattui muunmuassa pulsaattoripesukoneen raato, vanha barbinukkeni ja 70-luvulta tuttuja muovisia ketsuppipulloja.
"Kivenkolo" oli yksi lapsuuteni lempileikkipaikkoja. Näyttää siltä, että sieltä löytyy mielenkiintoista tutkittavaa vielä seuraavallekin polvelle.

Meillä on hautova kana!

Kolme kuukautta maalaiselämää on takana. Elän vielä täyttä kuherruskuukautta, enkä ole lakannut ihastelemasta. Tämänpäiväinen tihkusadekin oli elämys, kun tuuli humisutti kuusiaitaa ja tuoksu ulkona oli niin puhdas ja ennenkokematon.

Pikkulintuja on pihalla valtavasti. Kun kukaan ei ole kieltämässä, ruokin niitä sydämeni kyllyydestä ja niiden kolmenkymmenen vuoden edestä, jolloin se oli kiellettyä. Sitten kun ei ole muuta tekemistä, aion selvittää muidenkin kuin talitiaisten ja palokärjen nimet. Talon takakatoksessa lopetin suosiolla pyykin kuivattamisen, kun talitintit tykästyivät vaatteiden nokkimiseen. Kun muutaman sylillisen kannoin linnunkakkaan sotkeutuneita lakanoita uudelleen pestäväksi, luovutin suosiolla pyykinkuivauspaikkani linnuille. Tosin nyt he harrastavat istua pyykkinaruilla ihmettelemässä, mihin vaatteet hävisivät.
Lintujen ruokintapaikka on alapihalla jättimäisen salavan alla ja aamuisin koko tuuhea salava on täynnä linnunlaulua ja pienien siipien suhinaa.

Kanalassa eletään jännittäviä aikoja. Kolme päivää sitten huomasimme, että yksi kanoista on asettunut kaukaisimpaan nurkkaan, juuri lämpölampun alla olevaan pesään hautomaan. Suhtaudun vielä aika epäilevästi kanan yritykseen, mutta en toki ollenkaan tykkäisi huonoa, vaikka pieniä tipuja saisimmekin muutaman viikon kuluttua. Kaiken varalta olen nostanut keittiön sivupöydälle hautomakoneen valmiiksi, jos kana hommaansa kyllästyisi ja onnistuisimme lämpimät munat pelastamaan.

Kanat ovat muutenkin aika reippaita. Joka aamu päivän valjettua he taapertavat tarhaansa touhuamaan. Syksy näkyy heidän touhuissaan siten, että yöpuulle vetäydytään jo hyvissä ajoin. Tällä viikolla on orrella kyhjötetty jo ennen kello seitsemäätoista. Rauhanhäiritsijöitä, haukkoja ja supikoiria, ei ole nyt ihan viime aikoina kanalan lähettyvillä liikuskellut. Kettujakin tienoilla on, mutta näköjään valtatie verottaa kettukantaa. Viimeisen kuukauden aikana on kotimme lähettyvillä tavattu kaksi auton alle jäänyttä kettua.

Olen ihan odottanut, milloin touhut vähän vähenisivät, jotta voisi keskittyä välillä vaikka lukemiseen tai kirjoittamiseen, mutta yhtään rauhallisempia aikoja ei nyt ihan ole näköpiirissä. Edelleenkin riittää vanhan talon puolella muuttolaatikoita, jotka olisi ihan asiallista saada tyhjennettyä ja tavarat laitettua paikoilleen. Jotenkin minulle vain kehittyi tänä kesänä tavaraähky ja nyt koen esimerkiksi kirjahyllyjen täyttämisen erittäin vastenmieliseksi puuhaksi. Samoin kaikki mahdolliset sisustustekstiilit muutamaa ikkunaveroa lukuunottamatta olen raivannut pois. Äidin jäljiltä kun talosta löytyi huomattava määrä pöytäliinoja, koristetyynyjä, tuolin- ja sohvanpäällisiä matoista puhumattakaan. Koirien ja kissan takia meillä ei ole mattoja muuta kuin ulko-ovien edessä ja pienessä eteisessä. Karvojen siivoaminen on jotenkin järjellisempää paljaalta lattialta.

Täällä tapahtuu niin paljon asioita joka päivä, että joutuu miettimään, mitä kertoo. Kaiken lisäksi ne tapahtumat ovat enimmäkseen juuri niitä, joita kaupungissa ollessa kaipasi ja ikävöi. Hassua, että kun alkaa kirjoittamaan, niin tärkeimmiksi asioiksi nousee kerta toisensa jälkeen eläimet, luonto ja luonnon tapahtumat. Kun esimerkiksi pihan koira-aitauksessa oleva suomenajokoira Kiira kaivaa itsensä ulos aitauksesta kolme kertaa saman päivän aikana ja pois juoksemisen sijaan tulee talon ovelle pyrkimään sisälle, niin perheen uutiskynnys ylittyy välittömästi ja WhatsApp-viestit perheen omassa ryhmässä alkavat kilistä. Tai kun Kaisan koira Keri istuu keittiössä katselemassa, kun teen perunamuussia. Tai kun Kaisa pitelee sylissään ulkotarhasta tuotua silkinpehmeää isipupua ja Anne-Mari leikkaa pupun kynsiä. Tai kun tänään kanalasta keräsin 7 upeaa munaa ja se hautova kana on nököttänyt pesässään jo kolmatta päivää.

Tai kun laitoin tänäkin iltana kahteen lyhtyyn kynttilät palamaan kuusiaidan kupeeseen, jotta tielläkulkijoille näkyy Lautakankaan uusien asukkaiden viesti pilkkopimeässä yössä:
valo voittaa pimeyden.

Lähiruokaa parhaimmillaan Roinilan lihatilalta

Meidän yhdeksäsluokkalainen on saanut olla tämän viikon työharjoittelussa Roinilan tilalla.
Olen täällä joskus aikaisemminkin maininnut peltojemme vuokraisännän lihatilasta.
Seuraavasta linkistä pääset katsomaan mielenkiintoisen esittelyvideon Roinilasta: https://www.youtube.com/watch?v=bkVspKEKek0

Kangasniemeläiset ovat aika etuoikeutetussa asemassa, kun voivat ostaa lihatuotteensa oman paikkakunnan kasvattajalta. Roinilan Aromiliha Oy on tilan raaka-aineita käyttävä lihanjalostamo, jonka makkarat ja muut lihajalosteet ovat perheessämme jatkuvassa käytössä. Loppuvuoden tavoitteksi olen asettanut jokaisen Aromilihan tuotteen ostamisen ja testaamisen. Varsinkin grillattavien makkaroiden kohdalla meillä on jo käynyt niin, että ruokakaupan entiset suosikkimakkarat ovat alkaneet maistua valjuilta ja mitäänsanomattomilta, kun Roinilan maut ovat vieneet voiton. "Roinilarock" tuli ykkössuosikiksi sen jälkeen, kun huomasin sitä Lapasniemen tilamyymälässä. Paikallisen S-marketin Roinilavalikoimiin kyseinen chilijuustomakkara ei ole vielä kuulunut.

http://personal.inet.fi/yritys/saparosoppa/   Tämän linkin takana on Roinilan tilan kotisivut.

Yhdeksäsluokkalaiselle pääkaupungin kasvatille työt lihatilalla ovat olleet mielenkiintoista vaihtelua koulunkäyntiin. Uskoisin, että myös alkuperäinen työharjoittelun tarkoitus - päästä näkemään ja tekemään erilaisia töitä - on täyttynyt. Ainakin poikamme mielenkiinto maatilan töihin on nyt herätetty kaikkien aistien kautta. Hengityssuojaimen käyttökin taisi sikalassa jäädä, kun elävän elämän tuoksut ja hajut tulivat tutuiksi. Nuoremmat sisaruksetkin elättelevät toiveita, että aikanaan omalla tet-jaksollaan pääsisivät samaan paikkaan töihin.

Maataloustuottajien elämä ja yrittäminen on tänä päivänä vaikeampaa ja stressaavampaa kuin koskaan aikaisemmin. Toiminnan suunnittelua, kehittämistä ja laajentamista vaikeuttaa koko alan muuttuminen ennalta-arvaamattomaksi. Täytyy koko ajan olla varautunut kaikkeen ja päättäjien lupauksiin ei auta mitään rakentaa. Ihmettelen maaseudun yrittäjien - niin lihatilallisten, maitotilallisten, viljelijöiden kuin muidenkin alalla työskentelevien - rohkeutta ja sitkeyttä. Kukaan meistä ei kiistä sitä, että on tärkeää saada ruokaa omasta maasta.

Edelleenkin me rukoilevat ihmiset voimme pyytää Jumalan siunausta maamme viljelijöiden elämään. Rukoillaan suotuisia säitä, terveyttä maaseudun yrittäjille, terveyttä ja hyvää kasvua heidän kasvattamilleen eläimille.
Meidän perhe sulkee esirukouksiin koko Roinilan väen, Leenan ja Heikin ja tyttäret perheineen. Samoin pyydämme varjelusta kaikille tilan työntekijöille. Ja terveyttä ja hyvää kasvua eläimille.

Mukavia ulkotöitä

Mehän saimme maallemuuton myötä valtaisan pihapiirin, puutarhan, vanhemman ja uudemman päärakennuksen, lukuisia ulkorakennuksia, peltoja, metsiä ja niin paljon mukavia töitä tehtäväksi, että ne työt eivät taatusti koskaan lopu.
Ero kaupungissa oleviin kotitöihin on kuitenkin melkoinen: mikään ulkotyö tai rakennuksiin liittyvä homma ei tunnu raskaalta tai vastenmieliseltä, vaan ennemminkin tulee olo, että päivän valoisa aika loppuu ihan kesken mukavia töitä tehdessä.

Isäni sairastumisen ja kuoleman johdosta on tilan töihin tullut yli viiden vuoden tauko. Isän kuoleman jälkeen ei äiti jaksanut enää tehdä raskaampia ulkotöitä. Niinpä puutarhan kymmenien eri lajien puut, pensaat ja muut istutukset ovat päässeet kasvamaan villisti ja vapaasti. Monin paikoin puutarha onkin viidakoitunut ja kasvien sekamelska on melkoinen.

Heti alun alkaen on minulle valjennut, että kahden asian kanssa en tule toimeen: piikkipuskien ja koristeomenapuiden. Piikkipuskiksi luettelen myös kaikensorttiset ruusupuskat ja pirunkeppikasvustot. Piikkejä on tyrnipensaissakin, mutta tyrnihän nyt on ihan eri juttu. Kaiken lisäksi isot tyrnipensaat kasvavat puutarhan laidalla kaivon takana ja ensi keväänä edesautan tyrnin viihtymistä estämällä nokkosten ja elämänlankojen kasvun tyrnipensaiden lähettyville.

Etupihan suuren koristeomenapuun annoin poikien sahata poikki jo aikaa sitten. Ärsyynnyn omenanrapaleista, jotka putoilevat pihanurmelle ja liiskautuvat kengänpohjiin. Lisäksi puu varjosti yhtä makuuhuonetta kasvamalla ihan ikkunan edessä.
Takapihalla on toinen koristeomenapuu ja se saa myös lähteä, kunhan pääsen raivauksissa sinne asti. Takapihalla rönsyilee sellainen viidakko kaikkia mahdollisia kasveja, että minulla on tyystin mennyt mielenkiinto edes etsiä niille nimet. Takapiha kaipaa myös valoa ja avaruutta ja talojen seinät on sukkelasti saatava siivottua kasvustoista, jotka ovat kohta kosteusuhkana rakenteille. Takapihan kuistia ympäröi kaunis valkoinen aita ja sekin on kohta vaihtamisen tarpeessa, ellei kasveja siivota pois.

Eilen illalla pensasleikkureiden kanssa takapihan portaiden vierustoja siivotessani sain oivalluksen, jota täytyy ruokkia talven yli. Talon eteläpuolella on aurinkoinen, suojaisa ja kaunisnäköalainen kulmaus, joka rajoittuu terassiin. Yhtäkkiä näin sieluni silmillä kulmauksessa terassin laajennusosan, joka tarkemmin ajatellen oli toistenkin mielestä loistoajatus. Takaterassi on kolmestakymmenestä neliöstään huolimatta ahdas, eikä varjoisuuden vuoksi oikein palvele kesäisenä ajanviettopaikkana tai ruokailupaikkana. Terassin vieressä oleva laajennus olisi aurinkoisella ja tuulelta suojaisella paikalla ja näköalat olisi peltojen yli metsään.

Varsinaista hyötykasvipuutarhaa ei täällä tällä hetkellä ole. Äiti vähensi juurikasvien laittoa vuosi vuodelta ja ainakaan neljään vuoteen ei täällä ole viljelty edes perunaa. Juttelin peltojen vuokraisännän kanssa ja pyysin kyntämään vanhan talon takana olevan pienen peltosaran ja jättämään sen ensi keväänä kylvämättä. Alaa lienee puolisen hehtaaria, joten ensimmäisen kevään peruna- ja kasvimaaksi on siinä meille riittävästi haastetta. Katselen jo nyt syksyn aikana kellariin valmiiksi siemenperunat, koska minulla on nyt tiedossa muutama naapuri, joilta aion ostaa hyvälaatuista, tervettä perunaa muutamaa lajiketta.
Talvipäivien mukavaksi mietintätyöksi jää pellon käytön suunnittelu muuhun kasvatukseen.

Marjapensaita laskin yhtenä päivänä olevan 18 ja luumupuita myrskyn kaataman puun jälkeen kahdeksan, jotka tekivät satoa tänä syksynä. Luumupuun taimia on puutarhassa vaikka kuinka paljon, joten jonkunlainen järki ja järjestys täytyy niillekin saada.
Omenapuista ei satoa tänä syksynä saatu. Vanhan talon seinustalla korkeuksiin kiipeävä viiniköynnös ei ehtinyt saada rypäleitään kypsiksi asti. Vanhan talon takana puolestaan rehottava karhunvatukka on tehnyt niin paljon marjoja, että niitä on kerätty kyllästymiseen asti. Vadelmapensaat sen sijaan joutuvat tarkkaan syyniin ja niitä raakataan raskaalla kädellä.

Puutarhajyrsimen kiskaisin käyntiin tänä iltana ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni, millaista on maan muokkaus sen vehkeen kanssa. Itse homma on varsin mukavaa ja hartialihaksia kuntouttavaa, mutta kovin heinettyneeseen peltoon ei jatkossa kannata suunnistaa. Huomenna minulla on nimittäin edessä heinä- ja juolavehnätuppojen kiskominen laitteen terien ympäriltä. Bensiininkatku on tietysti homman varjopuoli, mutta se kai täytyy hyväksyä.

Jos talvi antaa vielä odottaa itseään, keskityn viidakon raivaamiseen ja sitten jos aikaa jää, haravoimiseen. Salavanlehtiä kuskasin tänään kanalaan lisäpehkuiksi, mutta ennenkuin alapihan salava on pudottanut kaikki lehtensä, meillä pääsee myös haravointihommiin.