maanantai 27. huhtikuuta 2015

Sanojen hurja mahti


Metrossa matkalla yövuorosta kotiin katselin kaiteilla roikkuvien ilmaislehtien tämänaamuisia otsikoita. Yksi otsikko pisti silmääni ja jäi sinne pistelemään. "Apua virtaa Nepaliin".
Ihan huomaamatta aloin analysoida tunteitani, mitä otsikko synnytti. Havahduin siihen, että huomasin ajattelevani "no sittenhän siellä on kaikki kunnossa".
Vaikkemme olisi uhranneet aikaamme tiedotusvälineiden antiin Nepalin maanjäristyksen jälkeisestä tilanteesta, tiedämme, että kyseisessä maassa on nyt paljon asioita huonosti, paljon surua, paljon pelkoa, paljon auttajien riittämättömyyden tunnetta.

Entä jos  otsikko olisi kirjoitettu etsusivun pääotsikoksi "NEPALI TARVITSEE APUASI!",
Tuon otsikon jälkeen mieleeni olisi jäänyt koko päiväksi viesti "muista tänään koneella käydessäsi siirtää rahaa jonkun avustusjärjestön tilille". Uskon, että tuo otsikon lause ei olisi jättänyt minua rauhaan, ennenkuin olisin toiminut.

Vähättelemme usein omia mahdollisuuksiamme. Pidämme omaa kymppiämme turhan pienenä. On harmi, että samalla tavalla ajattelevia on kymmeniä tuhansia tässä pienessä, itsekin kovia kokeneessa maassa.

Voit selitellä, että verovaroistamme ohjataan rahaa kansainvälisten kriisien auttamiseen. Olisimme säälittävän itsekäs kansa, jos näin ei olisi.

Jos vielä jahkailet, käytä mielikuvitustasi. Kuvittele itsesi oman kotisi raunioiden äärelle. Jos haluat tehostaa vaikutelmaa, kuvittele, että oma lapsesi/puolisosi/isäsi/äitisi/ on siellä törkykasan alla.

Jätetään tämän päivän/ viikon appelsiinit ja banaanit ostamatta.

https://www.punainenristi.fi/materiaali/katastrofiapu
https://www.unicef.fi/tue-tyotamme/tee-kertalahjoitus/
http://www.fida.info/
http://www.worldvision.fi/
http://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/?id=2475&gclid=CM3q2o7wlcUCFaHOcgod4HsAbw

3 kommenttia:

  1. Meille täällä apu on vain pieni ele.Nepalissa hätä on suuri ja tarve todellinen!

    VastaaPoista
  2. Meillä oli viikko sitten keräys Nepalin hyväksi.Lahjoitinki sinne lasten talvi-takkeja,vauvan pari talvi-pukua ja vauvan makuu-pussin.Ihan varmasti kaikelle löytyy käyttöä. Lifäksi fida ja spr keräsivät katu-keräyksenä rahaa. pienistä puroista kasvaa iso virta...

    VastaaPoista