Maalaisemännän "urani" jännittävät hetket ovat käsillä: leivinuunissa on paistumassa taikinajuureen tehdyt ruisleivät.
Olen toki ruisleipää leiponut ennenkin ja ihan siihen perinteiseen Lautakankaan taikinajuureen, mutta nyt ensimmäistä kertaa paistan leipää yksin, ilman äidin tai mummon opastusta, omassa leivinuunissani.
Leivänteko alkoi eilen iltapäivällä pakastetun taikinajuuren sulattamisella, uunipuiden halkomisella tasakokoisiksi, puiden kantamisella valmiiksi uuniin ja sen jälkeen taikinajuuren tekemisellä. Illan mittaan sekoittelin taikinaa ja lisäsin hiukan jauhoja. Leipä on täyttä ruista. Juurentekovaiheessa laitoin taikinaan hiukan ruisrouhetta, mutta muuten taikina on tehty ruisjauhosta, juuresta, suolasta ja vedestä. Suola lisätään taikinaan vasta aamulla, kun taikina alustetaan.
Ajankohta, milloin sopivasti nousseet leivät täytyy laittaa uuniin, on sitten puhdasta sormituntumaa. Laskeskelin, että kun uuni on lämmennyt viimeksi noin viikko sitten, ei arina kuumene tämänpäiväisellä yhden uunillisen lämmittämisellä kovin kuumaksi. Kymmenen minuuttia hiilien vetämisen jälkeen työnsin käsivarteni uuniin (niinkuin olin nähnyt mummonikin tekevän) ja kun uuni ei kättä polttanut, pistelin leivät haarukalla ja nostin leipälapion kanssa uuniin paistumaan.
Tämä uuden talon uuni ei ole kovin suuri. Ennenvanhaan leivinuunien kokoa mitattiin leivissä: kuinka monta pyöreää leipää uuniin mahtuu kerralla paistumaan. Vanhan talon uuniin mahtui kevyesti kuusikin suurta leipää, mutta neljää enempää en tähän uuden talon uuniin survoisi. Nyt siellä on paistumassa kolme ja keittiössä alkaa jo leijailla tuoksu, joka vie lapsuuden muistoihin asti.
Kaikenkaikkiaan ruisleivän teko leivinuunissa on mielestäni yksi huushollin vaativimmista töistä, koska leivänteossa on monta vaihetta ja yksikin pieni virhe voi pilata koko homman. Sen takia odotan jännityksellä, tuleeko tähän asti kelvollisesti onnistuneista leivistä koppakuorisia tai palaako leipien pohja.
...
Kanalan kuulumiset on pakko lisätä leipäjuttuun. Pyhäinpäivänä hautomakoneeseen laitetut munat läpivalaistiin pari päivää sitten. Kaikissa viidessä munassa oli vilkasta vipellystä eikä enää mitään hämähäkin kuvia. Samana päivänä löytyi kanalasta yhdestä pesästä kuusi lämmintä munaa, jotka toin kiireen vilkkaa hautomakoneen lämpöön. Yksi isoista pojista pelotteli, että " mitäs jos teillä on kohta 11 kukkopoikaa?" Toivotaan, ettei olisi, muuten Anne-Marin hankkimalle niskanmurtajalle ja nylkemisraudalle tulee pikaista käyttöä.
Tullain minäkin olen hapanleipää leiponut jo mon, mone vuode. Meillä vaan ei ole leivinuunia mutta tavallisessa sähkö uunissa paistan.
VastaaPoistaSiinä on sinullekin jo ehtinyt näppituntuma tulla!
PoistaMutta jotenkin on ruisleipä sellaista "pyhää" leipää. Ehkä se johtuu siitä, että oli aikoja, jolloin valtaosa Suomen kansasta pysyi hengissä lähes pelkän ruisleivän ansiosta.
Mukavaa leivän paistamista sinne - meillä tuoksuu just pulla... Kuopus leipoo koulutehtävä-korvapuusteja, nam nam! Leipää en ole juurikaan koskaan leiponut, ja liekkö koskaan ruisleipää.. ellen sitten joskus aikaa sitten yhden poikakaverin kotona. Heillä oli valtava leivinuuni, sinne mahtui vaikka miten kauheen monta leipää ja joskus sen "anoppikokelaan" kanssa taidettiin leipoa.
VastaaPoistaNiskanmurtaja ja nylkemisrauta, huhhuh... te ootte kohta lihastakin omavaraisia siellä näköjään!
Noi hurjannimiset työkalut on oikeastaan lihakaneja varten, mutta soveltuvat kuulema myös kanahommiin. Jätän suosiolla niiden käytön Anne-Marille.
PoistaNo, miten leivät onnistuivat? Tai turha kysymys, tietenkin ne onnistuivat. - Iho nousi ihan kananlihalle - sopiva aiheyhteys - kun luin noista Anne-Marin tappovehkeistä, vaikka ovathan ne varmasti kätevämmät ja elukalle ehkä vähintään yhtä inhimilliset päättää päivänsä kuin vanha kirves ja puupölli vajan takana. Mutta semmoista se maalaiselämä on. Tuotantoeläimet eivät ole lemmikkejä, vaan niiden tehtävä on elää, kuolla ja antaa perheelle jos ei elantoa niin ainakin ruuanjatketta. Sitäpaitsi kukkopata on maukasta ruokaa.
VastaaPoistaEmme tietenkään malttaneet odottaa kauaa leipien uunistaottamisen jälkeen ja kun leikkaat kuumaa, kovakuorista ruisleipää, niin kuorihan siinä irtoaa. Nyt seuraavana päivänä leipä leikkautuu tietysti ihan siivosti.
PoistaKyllä leipä hyvää oli, mutta en ollut ihan tyytyväinen ruisjauhojen laatuun. Kaupungissa asuessa tein ruisleivät S-marketista ostetusta Liperin myllyn luomuriihiruisjauhosta ja leivästä tuli todella hyvän makuista. Nuo jauhot, joita nyt käytin, oli todennäköisesti pelkkää paikallista ruista ja on aika harvinaista nykyisillä kasvuolosuhteilla, että ruis kasvaa hyvin ja säilyttää leipomisominaisuutensa hyvinä. Lisäksi jauhot turposivat nesteessä aivan liikaa, kuin olisi laittanut sahajauhoa taikinaan. Mutta yritän etsiä noita riihijauhoja seuraavaan yritykseen.
Paistuvan ruisleivän tuoksu on ihan parasta. Meilläkin leivinuunin käyttö on aina vähän jännittävää, toisinaan paistan muutaman leivän ihan sähkölläkin. Mummon vinttiä siivotessamme löysin kannellisesta saavista kuivunutta taikinaa ja herättelin sen juuri viime viikolla kolmikymmenvuotisesta unesta. Heräsi! Ensimmäiset maistiaisetkin on jo saatu. Herkutteluhetkiä teille!
VastaaPoistaEhkäpä minunkin täytyy katsastaa ala-aitassa oleva äidin taikinatiinu, jossa näkyi olevan hyvät taikinat reunoissa. Tuokin mielenkiintoinen asia, että vaikka kaikki tuntuu homehtuvan ja pilaantuvan jo pelkästä tuimasta katseesta, niin taikinatiinu säilyy puhtaana. Olisiko Jumalan siunausta sekin. Sylvin kommentissa mainitsin tuosta, että minulle tulee aina itsetehtyä ruisleipää syödessä "pyhän" tuntu ja nytkin miehen kanssa tätä leipää maistellessamme keskustelimme siitä, kuinka suomalaiset elivät vuosikaudet lähes ruisleivän voimalla.
PoistaSitä minäkin olen miettinyt, että ruisleipää tehdessäni olo tuntuu jotenkin mahtavalta, tosiaankin voisi käyttää sanaa pyhä. Ihan niin kuin sanoit.
PoistaLeivistä tuli varmasti hyviä. Leivinuunia kaipailen monesti, sillä paistamisessa on niin erilainen tunnelma ja lämmittääpä se samalla taloakin. Aurinkoista päivää sinne teille. :)
VastaaPoistaKyllä tulisijan lämpö on vain jotenkin pehmeää ja suloista. Mutta tuo leivänleipomishomma puulämmitteisellä uunilla on sellainen puolen päivän työ, joka täytyy etukäteen sovittaa sopivalle päivälle. Tosin nytkin jouduin hakemaan sairastuneen lapsen pois koulusta juuri sillä hetkellä, kun olisi pitänyt vetää hiilet uunista, mutta uuni odotteli kaikessa rauhassa sen puoli tuntia.
Poistaitse tehty ruisleipä on kaikkein parasta :) ja vielä leivinuunissa paistettuna..
VastaaPoistaIhanat tuoksut ja maut teillä on ollut. Kaiholla seuraan leivinuunin käyttöäsi. Meillä vain takkauuniin laitetaan puuro ym. hautumaan, mutta sähköhellan uunia muuten käytämme leipomiseen.
VastaaPoistaLeivänjuuri pakastimessa on odottamassa...
Äitini teki aina leivät kun olin lapsi, silloin kauan sitten tehtiin myös pullat ja piirakatkin itse ja ne oli hyviä.
VastaaPoista