perjantai 12. elokuuta 2016

"Äiti, mitä sä oot itkeny?"

Eilen illalla itkin. Sanoin vuoteessa miehelleni, että johtuuko tämä itku ikähöyryistä tai mistä tahansa, mutta minua itkettää, kun minulla on ikävä lapsiani. Sanoin, että ikävöin seuraavana päivänä lähtevää lastani, ikävöin niitä muita Helsingissä asuvia lapsiani, ikävöin sitä opiskelemaan lähtenyttä lastani ja ikävöin myös sitä lasta, joka ensi viikolla muuttaa täältä pois.

Mies lohdutti. Hän sanoi, että parempi, että ikävöin lähteviä, kuin että sanoisin "hyvä, kun lähtivät".

Kyllä minä muistaakseni olen itkeä tirauttanut pienet itkut jokaisen pesästä lähteneen kohdalla, mutta nyt itku oli lähellä tyrskettä. Minua ei lohduttanut, kun mies sanoi:
- "Höyheniä vain jää vähän pesään."

Elämän lainalaisuuksia tämä on, että poikaset lähtevät pesästä. Toisissa poikueissa emo vähän tuuppii lähtemään ja sitten on näitä poikueita, joissa antautuu, kun aika on koittanut ja hiljaa päästää lähtemään sen, joka haluaa lähteä.

Puoliksi leikilläni, enemmän tosissani sanoin eräänä päivänä sille, joka seuraavana on muuttamassa omilleen:
-"Mitä mä teen, jos mun tulee kauhea ikävä sua?
Poika vastasi aikailematta:
- "Maksat mun kuukauden vuokran niin mä tuun tänne kuukaudeks."

Olisin iloinen, jos te äidit, jotka olette lastenne perään nyyhkineet, kertoisitte kommenteissa, mitä tunteita lapsen poismuutto teissä sai aikaan, kuinka niitä käsittelitte ja millaiseksi ikävä on muuttunut vuosien tai vuosikymmenten saatossa. Ehkä minulla on kohtalotovereita ja ehkä kertomanne saisi minut luottamaan, etten ole äitikummajainen, vaan kyseessä on tavallinen tai sitten hyvin harvinainen ilmiö.

11 kommenttia:

  1. Ihan normaaleja tunteita :) On minullakin ikävä kotoa muuttaneita lapsia vaikka kuulunkin siihen kastiin äitejä jotka huokaisevat kun taas yksi lapsi lähtee pesästä. Tai lähti jo, siitä onkin pitänyt kirjoittaa blogiin. Puoli pesää asuu maailmalla ja puoli kotona.

    VastaaPoista
  2. Oi kyllä, täällä toinen nyyhkijä. <3 Lapsen muutto on ihan kamalaa ja kamalan ihanaa yhtäaikaa! Samalla kun katsoo ylpeänä ja rakkaudella itsenäisiä isoja lapsiaan jotka ovat pärjääviä ja fiksuja ja maailma heille avoin ja edessä - niin samalla tekisi mieli pysäyttää aika, koska sitä juuri sen lapsen lapsuutta ei saa enää koskaan takaisin ja sitä kaipaa kaikkea mitä on ollut. Ihanaa tietenkin on että kaikkea uutta ja hienoa tulee aikuisuuden myötä meille vanhemmillekin, lapsilapsesta tulee sikuinen lapsi jonka kanssa on hieno jutella ja kokea ja jakaa elämää. Se on sitä rakkautta: haikeaa ja huikeaa <3 Halaus Sirkku !

    VastaaPoista
  3. Voi kyllä ollaan nyyhkitty! Yksi tytär meille vaan suotiin ja voit kuvitella miten ikävöin, kun muutti kotoa....noin kolmen kilsan päähän. Varsinkin iltaisin tuli kova ikävä♥

    VastaaPoista
  4. Niinhän se on, että me annamme siivet ja juuret mutta tuulelle emme voi mitään.Täälläkin ainokainen muutti pois,opiskelemaan.Muutama kyynel tuli tirautettua.

    VastaaPoista
  5. Kyllähän sitä ikävä tulee pois muuttaneita ihan väkisellä. Sittenkin vaikka näkee miten pärjäävät suuressa maailmassa. Et suinkaan ole ainut.

    VastaaPoista
  6. Minulla tämä syksyn alku ollut haikeaa, kun 19.v poika muutti opiskelupaikkakunnalle ja juuh, sinne on noin 50 km ja nähdään monta kertaa viikossa. Joskus on vaikeaa päästää irti. Tytöt kun lähti, niin jotenkin se oli helpompaa! Ja hauskaa on myös se, että jokainen on käynyt saman polun, ensin halutaan ulkomaille, Helsinkiin, isoon kaupunkiin jne. No nyt tytöt asuu samalla paikkakunnalla kuin me jälleen ja tosiaan poikakin noin lähellä! Kaukokaipuu on vaihtunut muihin arvoihin :). Mutta nämä ajatukset kuuluu tähän äitienkin kehitykseen ja suokaamme meille myös ne kyyneleet. Laila

    VastaaPoista
  7. Ensimmäinen puoli vuotta oli kamalaa, en oikein osannut iltaisin tehdä mitään, ikävöin vaan. Ajan myötä olen oppinut ajattelemaan että annoimme ainokaisellemme sen verran vahvat siivet että luotti itseensä ja pärjäämiseensä vaikka onkin erityislapsi. Kyllä se huoli tuolla takaraivossa vieläkin jyskyttää mutta luotan kuitenkin siihen että elämä kantaa♡! Eija

    VastaaPoista
  8. Eikö Suuressa Kirjassa sanota, että kivulla sinun tulee synnyttämän... Sinä synnytit juuri yhden itsenäisen omillaan toimeen tulevan aikuisen lapsen. Se tekee kipeää ja sen kuuluukin tehdä kipeää.

    Olen tälläinen hiljainen blogisi lukija, jo vuosia palannut tänne aina uudestaan ja uudestaan. Ihailen tapaasi kohdata lapsesi. Siunausta Sinulle!

    tv Leena

    VastaaPoista
  9. Muistan yhä kuin eilisen illan, kun saatoin esikoiseni asemalle hänen lähtiessä kauniaisiin raamattuopistolle oppilaaksi. Seisoin kauan junan jo lähdettyä ja katsoin junan perää, Kyyneleet valuivat poslille ja ikävä puristi rintaa. Mietin, onneksi tyttö lähti turvalliseen paikkaan. Se helpotti vähän. Seuraavan lähtiessä sitten Kaustiselle musiikkolukioon, oli helpompi kun tiesi että tulee aina viikonlopuksi kotiin. Nuorin kun lähti, meni vain 5 kilometrin päähän, se opli sitten helppoa kun tiesi näkevänsä usein.

    VastaaPoista
  10. Äidit - nuo toivossa väkevät! Kuuntelin kerran radiosta saarnaa, jossa puhuja kertoi nähneensä näyn. Hän sai kulkea taivaallisessa juhlasalissa, joka oli kilometrejä pitkä. Salin etuosassa oli maljoja, joihin kerättiin rukoukset. Yksi oli kultainen, ja siihen kerättiin äitien rukoukset! Kiitos Jumalalle, että Hän itse on Isä, joka huolehtii lapsistamme maailmalla! Rukouksen voima on mittaamaton! Olen sanonut lapsilleni, miten etuoikeutettuja he ovat, kun saavat jo pienestä tuntea Jeesuksen. Kun niin moni lapsi tänä päivänä jää vaille opetusta Jeesuksesta meidän Herranamme. Mutta siitä olen iloinen, että kun päästän lapseni maailmalle, ovat he vapaita viemään evankeliumia kaikelle kansalle!Jumala antaa voimaa ikävän keskellä, hän lohduttaa ja rakastaa itkeviä äitejä! Siunausta koko perheellesi!

    VastaaPoista
  11. Viisaiden äitien ajatuksia! Meillä nuorimmat pojat asuivat kesän kotona kesätöiden takia ja sain huolehtia heistä entiseen malliin. Oli kivaa yhdessä. Eilen vietiin toinen opiskelupaikkakunnalle takaisin ja kyllä kotimatkalla itku kiersi silmissä ja ikävä puristi sydäntä. Toinen poika aloittaa opinnot pääkaupunkiseudulla ja muuttaa yhteen tyttöystävänsä kanssa. Ihanaa ja samalla haikeaa seurata nuorten pesänrakennusta. Mieheni sanoi kauniisti:"Rakas,onhan sinulla minut" kun tuhersin ikävääni. Hyvä kuitenkin kun poikaset pärjäävät!
    Terveisin Ulla

    VastaaPoista