maanantai 2. tammikuuta 2017

Kangasniemeläiset saivat tänään uuden kirjaston!

Uusia kirjastoja valmistuu kotikuntaan yleensä vain kerran ihmiselon aikana, joten tänään kello 10 ovensa ensi kertaa asiakkaille avanneeseen Kangasniemen kirjastoon oli minun pakko päästä jo heti kymmeneltä.

Kirjasto on osana uutta koulukeskusta Kankaistentien varrella. Tänään yläasteen oppilaat aloittivat uutta lukukautta uudessa koulussaan. Kirjaston ja koulun ohella kuntalaisten käytössä on myös uusi 900- neliöinen liikuntasali.

Hankkeen kokonaiskustannukset oli 11,6 miljoonaa euroa ja Kangasniemen kunnan osuus summasta on 5,6 miljoonaa. Hanke on kunnan historian mittavin investointi.

Kirjastosta voi ensi silmäyksen jälkeen sanoa, että ilmapiiri siellä on tyyni, selkeä ja valoisa. Värimaailma on hillitty ja valaistus sopiva erilaisiin toimintoihin kirjaston eri osissa. Puhdas puun tuoksu tervehtii tulijaa jo ovelta. Kirjat ovat esillä selkeästi ja hyllyjen välillä on riittävästi tilaa.

Lehtihuoneesta ennustan aikanaan suursuosikkia, koska myöhemmin keväällä käyttöön tuleva järjestelmä mahdollistaa lukusalin käytön myös muina kuin kirjaston aukioloaikoina. Lukusalin kaksi päätettä ja kopiokone on myös asiakkaiden käytössä. Lukusalin ja koko kirjaston lemmikki on kiikkutuoli. Voi olla, että toisen tuolin hankinta tulee aika pian ajankohtaiseksi - niin houkuttelevalta tuoli näytti, että sen sylissä voisi viipyä pitkäänkin.

Kirjastossa on myös luokkahuoneelta näyttävä ryhmätyötila, joka on erittäin monikäyttöinen. Kirjastossa vierailevat ryhmät, koululuokat tai vaikka kirjallisuuspiiri voi kokoontua huoneessa, jossa on työpöydät ja istuimet kuudelletoista. Seinällä oleva tilateos paljastui lasten erimuotoisiksi istuimiksi, joilla pienet kirjastonkävijät voivat istua kuunnellessaan vaikka satutuokiota. Aikanaan kirjaston tiloihin valmistuu myös pelihuone konsolipelien pelaamista varten.

Huomioni kiinnittyi erittäin viihtyisäksi suunniteltuun lasten osastoon. Lasten kirjat ovat selkeästi esillä ja helposti pienimpienkin kirjastonkäyttäjien tarkasteltavina. Lastenosasto onkin sijoitettu kirjaston keskelle ja sen yhteydessä on valoisan ikkunaseinän äärellä leikkipaikka ja runsaasti istumatilaa kirjojen tutkisteluun.

Kirjastossa on tällä hetkellä 69 000 lainattavaa nimikettä ja lehtienlukusalissa on luettavissa 135 eri lehteä.

Jos Kangasniemi olisi hiukan suurempi paikkakunta ja kirjaston käyttäjämäärät suurempia, olisi näin viihtyisän kirjaston yhteyteen rakennettu kahvila puoltanut paikkaansa. Mutta joka tapauksessa olemme hyvin tyytyväisiä ja kiitollisia tähän upeaan lahjaan, jota voimme mielin määrin käyttää iloksemme ja hyödyksemme.

Koulukeskuksen ja kirjaston vihkiäisiä vietetään huhtikuussa.

Kirjaston aukioloajat ovat myös erittäin asiakasystävälliset: ma-pe 10-18, la 9-14.

Kirjaston henkilökunta kuulee mielellään ehdotuksia kirjaston toiminnan ja palvelujen kehittämiseksi.

Jos vierailet kauniissa kotikunnassamme, käy tutustumassa levolliseen ja kauniiseen uuteen kirjastoomme. Henkilökuntakin on iloisesti hymyilevää.

4 kommenttia:

  1. Itse kun käyn yleissävyltään tummanruskeassa 1970-luvun kirjastossa niin uusi ja valoisa tuntuu ihan utopialta. Ympäristön ulkonäkö ja viihtyisyys on tärkeää. Onnittelut yläkoululaisille uudesta koulusta, todennäköisesti toimivat ja mukavat tilat.

    VastaaPoista
  2. Kirjasto on tärkeä. Kävin tänään kaupungissa ja tietysti myös kirjastossa. Hienoa, että olette saaneet tuollaisen mahdollisuuden koulun yhteyteen. Näin koululaisetkin oppivat paremmin kirjastonkäyttäjiksi ja koulu voi hyödyntää sitä monin tavoin.
    Helmet-lukuhaaste 2017 voisi ehkä kiinnostaa teitä. Lähdin tällaiseen mukaan tänäkin vuonna, vaikka en edelllisinäkään kerinnyt kaikkiin kohtiin lukea kirjaa.

    VastaaPoista
  3. Kirjasto on hyvä asia, lainaajiakin löytyy. Eilen yritimme varata yhtä uutta kirjaa, 30 nimeä oli ennen meitä.

    VastaaPoista
  4. Mukavia kirjasto reissuja teille sinne :)

    VastaaPoista