Ajatuksia omasta omavaraisuudestani

Maalla-asumiseen on omavaraisuus jollakin tavalla liittynyt aina. Pienimuotoista omavaraistaloutta voi harrastaa ihan kaupunkikodissakin ja meillä kerrostaloasunnossa asuessa se jäi todella vaatimattomaksi. Nyt meillä olisi ainakin maapohjan suhteen rahkeita vaikka mihin: on peltoja, on metsää, on hehtaarin kokoinen puutarha. Maallemuuttoa odotellessa haaveilin monenmoisesta viljelystä ja kasvattamisesta.

Ajankäyttö on investointi, jonka omavaraisuus vaatii. On syytä muistaa, että tekemistä riittää aina ja loputtomiin. Jotta ei saa mieleisestä viljelystä tai kasvattamisesta stressitekijää elämäänsä, kannattaa olla realisti.
Ensimmäisenä keväänä täällä maalla asuessa kasvatin suuren määrän tomaatin ja paprikan taimia vanhan talon yhdessä kammarissa, jota jouduin useamman viikon lämmittämään sähköllä. Taimet vaativat "huoltokäynnin" joka ikinen päivä. Tuolloin en tehnyt vielä kokoaikatyötä, joten aikaa vielä riitti. Kun koitti kesä ja taimet vihdoin saatiin istutettua rakennusten seinustoille, ei aikaa jokapäiväisille kastelu-ja huoltokäynneille enää riittänytkään. Lisäksi kesä oli kylmä ja sateinen ja kasvukausi jäi muutenkin lyhyeksi. Lähes kaikki tomaatit jouduin keräämään pakkaselta turvaan raakoina ja kypsyttelemään niitä sisällä pahvilaatikoissa. En ollut satooni ollenkaan tyytyväinen. Päätin, että jos joskus vielä pelaan tomaattien ja paprikoiden kanssa, täytyy olla kasvihuone.

Myöhemmin aloin tehdä kokoaikaista yötyötä ja se on sinetöinyt monet omavaraisuuteen liittyvät viljelyhaaveet. Saattaa mennä vajaa viikko, että elämäni on pelkkää työtä ja nukkumista. Silloin kanalassakäynnitkin jäävät papan vastuulle.

Syksyn metsämarja-aikaan on olo kuin tulisilla hiilillä. Parina viime vuotena olen hoitanut asian ottamalla vuosilomaa marjankeruun aikaan. Esimerkiksi mustikan kypsymistä on kuitenkin melko vaikeaa arvailla keväällä lomalistojen suunnittelun aikaan, mutta aika hyvin on lomapäiviä kuitenkin saanut metsässä viettää.

Tällä hetkellä haluaisin investoida maltillisesti kasvihuoneeseen, aurinkopaneeleihin ja kanalan eristämiseen ja kunnostamiseen. Kanakantaa pyrin reippaasti lisäämään, koska kananmunien suhteen olemme nipinnapin omavaraisia. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että kananmunat ovat oivallisia vaihdantatalouteen. Ajoittain, kun kanat ovat innostuneet reippaampaan munimiseen, olen tehnyt vaihtokauppaa ja saanut vaihdossa esimerkiksi valkosipulia, raparperiä, perunoita ja marjoja.
Tavallaan investointi on kanakannan lisääminenkin, vaikka haudottaa tiput itse ja kasvattaa nuorikot. Kylmä tosiasiahan kanojen pidossa on se, että ne syövät enemmän kuin on munittujen munien "markkina-arvo" ts. ostamalla munat kaupasta pääsee halvemmalla kuin ruokkimalla omia munijoita. Nyt kun muutaman vuoden olemme syöneet omien kanojen munia, olisi paluu "kaupanmuniin" lähes mahdoton: "kaupanmunat" maistuvat pahalle tai eivät miltään.

Lähiruoka on hyvin lähellä omavaraiselämää. Kangasniemellä on erinomaiset mahdollisuudet hankkia lähiruokaa laidasta laitaan. Lisäksi täällä on päässyt myös REKO-toiminta hyvin alkuun. Sen kasvua kuitenkin jarruttaa tuottajien rajalliset mahdollisuudet olla mukana. Taloudellisesti kannattavaa ei REKO-myynti ole näin pienellä paikkakunnalla, kun välimatkatkin on pitkiä ja ostajien määrä on vielä vaatimaton. Itse olisin valmis lisäämään REKO-ostamistani, kunhan vain aikataulut jakoon pääsyyn järjestyy ja tuottajia saataisiin laajemmin mukaan.

Sain tyttäreltä lainaksi kirjan "Omasta maasta - omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja" (Bella Linde, Lena Granefelt). Alkusilmäilyn jälkeen kirja vaikuttaa käytännönläheiseltä ja varmasti antaa ajatuksia ja ideoita uusiin suunnitelmiin.

Reilun kolmen vuoden maalla-asumisen jälkeen voin hyvällä syyllä todeta, että meidän 8-9-henkinen perheemme voi olla kohtalaisen tyytyväinen, että olemme täysin omavaraisia sentään veden ja polttopuiden suhteen. Tässä maailmassa monelta puuttuu nekin.