Suurperhe-elämä jatkuu

Olen joko unohtanut, millaista elämä oli viisitoistahenkisessä perheessä tai sitten tämä yhdeksänhenkisen perheen elämä on siitäkin ...niin, miten tuon nyt voisi kuvailevasti ilmaista? Olisiko "hektisempää" lähellä totuutta.

Välillä minua miltei säälittää tuo meidän Pappa-ressu. Viisi vuotta sitten hän pääsi eläkkeelle ajettuaan kaupunkiliikenteessä 31 vuotta bussia. Muutimme maalle asettuaksemme aloillemme ja nauttiaksemme verkkaisesta elämänrytmistä. Vaan kuinkas kävikään: tätä nykyä Pappa kuskaa meitä kirkonkylän väliä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Muutaman kerran päivän saldo on ollut kuusi kierrosta 14 kilometrin päähän kirkonkylälle. Tuttava-taksikuski jo naureskelikin, että Papalla on enemmän ajoja kuin hänellä!
Viime lokakuussa ostetulla autolla on kertynyt kilometrejä jo yli 38000.

Syy kyytientarpeeseen on kyllä erittäin onnellinen: perheen työikäiset ovat saaneet hyviä työpaikkoja ja nyt kesäaikaan ovat työllistyneet muutkin kuin työikäiset. Tänään jopa meidän nuorin, blogin vanha tuttu "Tirtetta" eli Saara aloitteli kahden viikon mittaista kesätyötään.
Lapista kotiutunut Kaisa aloittaa satokauden edetessä työt mansikanpoiminnassa ja huomenna yhdellä lapsista on työhaastattelu.

Totuin kyllä suuriin kattiloihin jo Helsingissä, mutta nyt kun syöjien joukossa on viisi raavasta miestä ja neljä reippaasti syövää naisihmistä, niin ruokaa laitetaan taas kuin ennen vanhaan. Tavallisesti teen illaksi lämpimän ruuan (koska yötyöläinen nukkuu melko suurella varmuudella aamupäivisin) ja usein vielä myöhemmin illalla toisen ruuan seuraavan päivän työeväiksi.

Tämä poikkeuksellinen mennyt kevät on ollut niin terveellinen muistutus siitä, että tavallisena pitämämme arki omine rutiineineen on elämän kultahetkiä. Olemme niin kiitollisia työstä ja ruuasta, kodista ja läheisistä. Elämän juhlahetkiksi riittää, kun kauempana asuvat perheenjäsenet pääsevät käymään. Jos nyt ei ihan joka vuosi kaikki kerralla päästä kokoontumaan, niin ainakin ripottain.