Ei vara venettä kaada ja onneksi ei ole venettäkään

Edellisistä tuulenhujakoista opiksi ottaneena aloitin varustautumisen täksi päiväksi luvattuun ukkosmyrskyyn jo aamukahvin aikoihin.

Vaihdoin varavesikanisteriin veden, vein kumpaankin vessaan täydet vesiämpärit, varasin eläimille reilusti juoma- astioita, keitin termospullon täyteen teetä, varasin keittiöön käyttövettä, pyöritin pyykkikoneen pikaohjelmalla, latasin tiskikoneen ja pesin käsitiskit, tein päivän ruuat valmiiksi, en laittanut pannuhuoneeseen tulia kattilaan, vaan napsautin varalle sähkön päälle käyttöveden lämmitystä varten ja seurasin sivusilmällä sadetutkan kuvan kehittymistä sääsovelluksessa.

Tämän kesän aikaisemmissa ukkosmyrskyissä sähköt ovat katkenneet jo ensimmäisissä tahdeissa, niin nyt en halunnut löytää itseäni puolivalmiin ruuan ääreltä hellan luota ihmettelemästä. Pienoista stressiä aiheutti aikaisemmilla kerroilla myös kolme jääkaappia. Nyt nostin varmuuden vuoksi kuhunkin jääkaappiin pakastimesta mehupöniköitä, koirienruokaa ja marjoja. Jäiset tuotteet antavat jääkaapille sähkökatkoksen aikana hiukan armonaikaa.

Kun olin tyytyväinen kaikkiin varautumistoimiini ja tuuli alkoi jo länneltä puhaltaa ihan reippaasti, otin marja-astian ja käväisin tekemässä marjakatsauksen.

Vadelmat kypsyvät jo hyvää vauhtia ja viimeisiä metsämansikoita löytyi vielä. Rakkain mustikkapaikka Kuopion Veljen metsässä tuntui siltä, kuin olisin vasta ihan vähän aikaa sitten sen hyvästellyt. Todellisuudessa se oli lokakuuta, kun viimeksi siellä kävin.

Oli niin suuri ilo nähdä, että mustikkapaikka ei petä minua tänäkään kesänä.

Keräsin vadelmia, metsämansikoita ja mustikoita yhteensä litran verran ja kerkesin kotiin, ennenkuin sade alkoi ryöpytä. Varsinainen ukkosrintama ohitti meidät pohjoisen puolelta ja vettäkin saimme vain vajaan tunnin ajan. Monen viikon helteen jälkeen tuollainen sade on vain hetken ensiapu. Jotta luonto saisi vettä elpyäkseen, saisi sataa viikon.

Niin tervetullut sade ja vaimea ukkosen jylinä oli, että menimme kaikki katselemaan ja kuuntelemaan sadetta talon etukatokseen. Kerroin perheelle, että ollessani lapsi, menimme veljeni kanssa tällaisilla sateilla aina juoksemaan pihanurmille ilkosen alastomina. Ehdotin nyt samaa, mutta ehdotukseni ei saanut keneltäkään vastakaikua.

En osaa nauttia helteistä, kun tiedän, että sade olisi meille nyt tärkeämpää. Olisi kai aika oppia, ettei kannata ottaa stressiä asioista, jotka ei ole omassa vallassa.

Alkavan viikon opinkappaleeksi yritän ottaa, että hyväksyisin lähelläni olevat ihmiset juuri sellaisina kuin kukin on. Että kunnioittaisin toisten näkemystä elämästä.