Runsasluminen talvi pakkasineen on juuri niin kauan "ihanaa aikaa", kun sinun ei tarvitse katkeamispisteeseen asti kolata lunta ja joka siunaaman kerran autolla liikkeelle lähtiessäsi tehdä puolen tunnin urakkaa saadaksesi autosi esille lumen alta. Tämä talvi muutti myös seuraavan autohaaveeni käytännöllisesti nelivedoksi ja korkealla maavaralla varustelluksi. Tosin sitä haavetta pääsen toteuttamaan vasta sitten, kun edellinen auto on kutakuinkin saatu maksettua.
Papan kyydillä -nelivedolla ja korkealla maavaralla- olen tehnyt työmatkoja kaikkein kurjimmissa keleissä. Jokunen viikko sitten yövuorosta lähtiessäni auto karkasi käsistäni aika hiljaisessa vauhdissa urien yli vastaantulevien kaistalta koukaten penkkaan. Pääsin siitä omin avuin pois, mutta arkuus ja ihan pelkokin jäi liukkailla ajamiseen. Nyt yritän sinnikkäästi päästä asian yli. Mutta ihan turvallisuuden vuoksi istun suosiolla Papan kyydissä, jos tielle täytyy lähteä lumimyrskyssä.
Sitäkin olen miettinyt, että jos haaveilen asumisesta metsän keskellä pienessä mökissä, niin kuinkahan rattoisaa sellainen olisi vanhana mummona tällaisena lumitalvena. Haaveet ei aina käy yksiin järkevyyden kanssa. Oli miten tahansa, mutta en ole vielä luopunut haaveilemasta hyasintinpunaisesta maasturimersusta. Pappa sanoi, että ehkä saan sen sitten kun pääsen eläkkeelle. Papan puheet on usein kannustavia ja toivorikkaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti