Varmaankin toista vuotta yksi pojista suunnitteli omaan kotiin muuttamista. Hän seurasi tiiviisti asuntomyynti-ilmoituksia ja säästi kurinalaisesti rahaa asunnonhankintaa silmälläpitäen. Ensimmäinen asunto, jota hän isoveljensä kanssa kävi katsomassa, olikin sitten se, josta hän jätti ostotarjouksen ja johon hän tänään muutti.
Minulle poikalasten omilleen muuttaminen on aina ollut kurkkua kuristavan haikeaa. Haikeaa oli tänäänkin, mutta nähtyäni tänään pojan kauniin oman kodin haikeus vaihtui iloon pojan puolesta.
Nyt täällä kotona on yhden lapsen kokoinen hiljaisuus.
Tyttöjen muuttaminen on joka kerran ollut paljon helpompaa. Joku varmasti sanoisi, että paapon poikiani ja että tytöt ovat omatoimisempia. Olkoon miten hyvänsä, mutta jonkunen viikko menee toipuessa. Varmistin kyllä muuttajalta, että sohva on käytettävissä, jos joskus yövuoron jälkeen tarvitsisin nukkumapaikkaa kylältä. Samalla tavalla hoidin eroahdistusta, kun edellinen poika muutti. Kun pari viikkoa nukkuu poikansa sohvalla, tulee järkiinsä.
Sekin asia on outo tässä meidän huushollissa: vaikka tänäänkin lähti kaksi autollista tavaraa pois, ei oikeastaan missään ole yhtään sen raiveampaa.
Tänne jäi onneksi vielä viisi lasta. Niukin naukin.
Onko joku lapsistanne vielä siellä tundraseudulla? T päivi
VastaaPoistaJos tarkoitat tundraseudulla Nuorgamia, niin ei ole enää siellä ketään. Yksi tytöistä kävi 9. luokan Utsjokisuun koulussa ja asui sen vuoden Nuorgamissa. Nyt asuu täällä ja kaiken lisäksi majailee vanhassa talossa.
PoistaHaikeita hetkiä mutta poika ei tainnut muuttaa kauas? Ja kohta siellä on yksi pieni lisää mummilla hoivattavana. Ihanaa sekin.
VastaaPoistaJoo, ihan tuohon kirkonkylään, 15 kilometrin päähän muutti. Työpaikaltani on pojan asunnolle vajaan kilometrin matka.
PoistaJännityksellä odottelemme neljättä lapsenlasta syntyväksi. Kuun vaihteessa laskettu aika, mutta voi syntyä milloin hyvänsä. Merkkejä siihen suuntaan on.