Eilen tuli kuluneeksi vuosi Palokankaan talon tulipalosta. Tuntuu, kuin siitä olisi pidempikin aika.
Pyysin Anne-Marilta pari "idyllistä kuvaa" ja kysyin samalla luvan niiden julkaisemiseen. Sanoin, että taidan tehdä terapiakirjoituksen.
En edelleenkään ole päässyt yli tulipalon aiheuttamasta surusta. Minä sentään olen aika kaukainen henkilö talon omaan väkeen verrattuna, mutta niin paljon ihania muistoja taloon liittyy. Toki olen hyvin surullinen myös tyttäreni puolesta, koska hän menetti suuren unelmansa. Ihan kokonaan en vielä ymmärrä, miksi hänen unelmansa haihtui savuna ilmaan yhdessä iltapäivässä.
Varmaan kyllästymiseen asti olen Anne-Marilta tentannut, kuinka hän pärjää menetyksen kanssa. Hän on vakuuttanut, että pärjää jo. Mutta voin vain kuvitella, että kaikki moninverroin moninaisemmat muistikuvat elämästä unelmien talossa viiltää hänen sydäntään paljon raskaammin kuin hänen äidillään.
Palokankaan tila on myynnissä. Anne-Mari sanoi, ettei myy tilaa minulle. Hän haluaa - niinkuin viisasta onkin - ettei tila jää perhepiiriin. Uskoisin, että kun uusi omistaja on saanut tilan nimiinsä, meidänkin surutyö siirtyy askeleen voiton puolelle.
Kaikkea hyvää tulevaan 🙏
VastaaPoistaJaksamista 🙏❤
VastaaPoistaTulipalo on sellainen joka jää varmasti vuosiki mieleen pyörimään. Ja voisin kuvitella, että kun paikka on myyty, vähän jo helpottaa.
VastaaPoistaKaikkea hyvää "surutyöhön", menetys on suuri ja aina putkahtaa mieleen. Viisas päätös Anne-Marilta myydä tila pois suvusta!
VastaaPoistaHyvää syksyn aikaa ja kaunista ruskaa sinne!