Äitiys muuttaa muotoaan äidin vanhetessa. Lasten ollessa pieniä ja "helmoissa", äitiys keskittyi lasten tarpeista huolehtimiseen, läsnäoloon, kasvattamiseen, ohjaamiseen, kosketukseen, silmiin katsomiseen, toivon luomiseen. Kun lapsi muuttaa omilleen, äitiyden kuvasta himmenee monta näkymää: jäljelle jää muutamia syvämerkityksellisiä asioita, joita äiti vaalii sydämessään kuin suurta aarretta.
Kristittynä äitinä yksi vankimpana ja pysyvimpänä äitiyden ilmentymänä on rukous lasten puolesta. Se asia ei muutu lasten varttuessa, se ei ole riippuvainen äidin tai lasten asuinpaikasta. Jos minulla äitinä ei olisi luottamusta Luojani apuun, keneen sitten turvautuisin! Jumala on kalliolinna, vahva turva ja muuttumaton avun lähde. Jumala haluaa auttaa meitä arkisimmissakin asioissa, puhumattakaan elämän suurista kysymyksistä. Kun nöyrällä sydämellä, antaen kaiken kiitoksen ja kunnian Jumalalle, Hän johdattaa elämäämme ja antaa viisautta elämän kysymyksiin.
Äidinsydän tuntee iloa, kun lapset kertovat kuulumisiaan, avautuvat huolistaan ja vaikeuksistaan ja kertovat ilonaiheistaan. Jotkut lapsista ajattelevat, että äitiä kuuluu säästää kaikkien vaikeuksien ja vastoinkäymisten kuulemiselta. Kun joku lapsistani kertoo minulle jonkun rankan asian, kiitän häntä siitä, että hän osoittaa sellaista luottamusta, että haluaa kertoa vaikeuksistaan minulle. Harvemmin sydämeni ottaa kantaakseen suurta taakkaa kerrotusta - en siitä taakoitu - vaan tiedän rukoilla asian puolesta.
Edelleenkin, 37 vuotta äitinä oltuani, pidän lapsiani kalliimpana omaisuutenani. Hetkinen! Enhän minä heitä omista. Eivät lapset viime kädessä ole minun - he ovat vain annettu minulle lainaksi ja lahjaksi. Niin - lapset eivät ole äitinsä omia, heidät on annettu ennalta määrämättömäksi ajaksi lainaksi.
Jos sinä et ole voinut kokea äitiyttä sen perimmäisessä merkityksessä, ei sinulta puutu mitään sellaista, mitä muilla on. Äidinsydän sinussa voi osoittaa kaikkia niitä tunteita, mitä fyysisenä äitinä osoittaisit, ympärilläsi oleville lapsille.
Muistan varhaisilta työvuosiltani eräästä hoivakodista Edit-tädin. Äitiys ei koskaan tullut hänen osakseen. Mutta voi, miten hänen silmänsä tuikkivat ja kuinka lempeällä äänellä hän puhuikaan, kun hän näki lapsia! Hänen rakkautensa, hyväksymisensä, myötäelämisensä ja välittämisensä oli niin kokonaisvaltaista, että kukaan "fyysinen" äiti ei olisi kyennyt enempään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti