Viikko sitten lauantaina, kauniissa alkukesän säässä, perheemme juhli Tirtetan eli Saaran ylioppilaaksi pääsyä ja samalla myös talvella solmittua avioliittoa.
Perheemme alkaa olla jo niin runsaslukuinen, että rajasimme juhlavieraat Saaran sisaruksiin perheineen ja Saaran puolison perheeseen. Lauantain ja sunnuntain vietimme Joutsenessa jutellen, juhlaruokaa syöden, saunoen ja uiden. Maanantain ja tiistain mökillä oli Saaran ja hänen puolisonsa ystäviä ja loppuviikon vietimmekin sitten Papan ja muutaman lapsen kanssa ihan leppoisasti veden äärellä luonnon kauneudesta nauttien.
Todellakin nämä juhlat oli harvinaiset: mukana oli uusia perheenjäseniä ja piilovieraana oli tämän kesän aikana syntyvä kymmenes lapsenlapsemme. Ihmeellinen on perheen sidos, joka kantaa aikojen halki, vaikka asuisimme kaukana toisistamme, vaikka näkisimme toisiamme vain kerran vuodessa. Paljon ajatuksia herätti kaikkien lasten näkeminen. Niin syvä kiitollisuus jokaisesta ja heidän menestymisestään elämän haasteissa. Äitinä minua puhutteli erityisesti elämänkokemusten aikaansaama varttuminen ihmisenä lasteni kohdalla.
En toivo lapsilleni edelleenkään helppoa elämää. En toivo heille rikkautta ja varallisuutta. Toivon heille Jumalan suomaa terveyttä, suurta elämää kaikkine ihmeineen, nöyryyttä Jumalan valtasuuruuden edessä ja jokaiselle määräosa jokapäiväistä leipää.
Siunaa, Jumala, Saaran ja hänen puolisonsa elämä. Siunaa, Jumala, kaikkien muidenkin lasten ja heidän läheistensä elämä.
Siunaa, Jumala, Pappaa ja minua ja anna meille paljon elonpäiviä.
Kiitos, Jumala, että siunasit Saaran juhlan ja varjelit meitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti