OP:n säästölippaalla säästämisen alkuun

Rahan kerryttäminen säästöön ei ole koskaan ollut vahvoja puoliani. Olen keksinyt lukuisia mielestäni vakuuttavia syitä edes yrittää pitää esim. säästötiliä. Niin sanottu "varatili" löytyy kyllä pankkitiedoistani, mutta aniharvoin sinne kulkeutuu rahaa säästötarkoituksessa. Säästämisessä perheessämme munat ovat kanaa fiksumpia: lapset tuon jo hallitsevat.

Yksi vakuuttavimpia tekosyitäni torpata rahansäästöaikeet on pienet tulot tai suuri perhe. Naurettavia perusteita kumpikin: tulojen määrällä ei ole mitään tekemistä säästämisen kanssa sen enempää kuin perheen pääluvullakaan.

Säästäminen kiteytettynä tarkoittaa osan saamiesi tulojen tallettamista. Säästämistä ei ole se, että tilipäivänä siirrät laskujenmaksun yhteydessä varatilille satasen, jonka viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää siirrät takaisin käyttötilillesi ostaaksesi perheelle ruokaa tai autoon polttoainetta.

Jokin aika sitten Osuuspankin verkkopankissa silmiini sattui selkeätekstinen mainos OP:n Säästölippaasta. Asia esiteltiin yksinkertaisesti ja selkeästi ja tarjoukseen oli helppo tarttua. Säästölippaan idea on, että valitset summan, joka siirtyy jokaisen pankkikortilla tekemäsi ostoksen jälkeen säästölippaaseen. Säästösummat siirtyvät tililtäsi tiistaisin ja torstaisin ja voit asettaa ns. turvarajan, jonka alittuessa säästösummaa ei tililtäsi siirretä. Lisäksi voit siirtää haluamiasi summia lippaaseen.

Palvelun avaaminen oli helppoa. On myös mahdollisuus siirtää säästölippaan varoja rahastoihin, jotka esiteltiin selkeästi.

Muutaman viikon jälkeen olen ollut Säästölippaan ideaan ja käytännön toteutumiseen tyytyväinen. Varovaisesti aloitin kolmen euron summalla, joka siis siirtyy säästöön joka kerran, kun minä tai mieheni käytämme pankkikorttia ostosten maksamiseen. Summa tuntuu pieneltä - ja onkin sitä- mutta käytäntö on osoittanut, että säästäminen tällä tavalla käy ikäänkuin huomaamattomasti. Toki tiliotteella näkyy tekstejä "siirto säästölippaaseen" kahdesti viikossa, mutta ne tekstit ja summat tuntuvat pelkästään myönteisiltä.

https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/paivittaiset/tilit/saastolipas  linkistä pääset tutustumaan palveluun. Luonnollisesti Säästölippaan käyttäjäksi pääset vain jos olet Osuuspankin asiakas. Säästölippaan käyttö on maksutonta.

Kangasniemeläisten muovinkierrätys helpottui

Kangasniemeläisten jätteidenkierrätysmahdollisuudet paranivat, kun keskelle kirkonkylää saatiin Rinki-keräyspisteeseen muovinkeräysastiat. Muovijätettä on voinut viedä maksusta jäteasemalle, mutta jäteaseman niukat aukioloajat ovat hankaloittaneet maksun lisäksi muovijätteen sujuvaa kierrätystä.

Muovijätteen toimitus yhteen keräyspisteeseen laajan kunnan alueella on autoileville kuntalaisille vain järjestelykysymys. Perheessämme asia hoituu niin, että kauppa- tai asiointireissun yhteydessä käydään viemässä keräysastiaan muutaman päivän aikana kertynyt muovijäte. Keräysastia on keskellä kirkonkylää linja-autoaseman pihassa olevan kierrätyspisteen yhteydessä. Samasta paikasta löytyy muidenkin kierrätyskelpoisten jätteiden keräysastiat ja vaatteiden ja jalkineiden keräyslaatikko.

Muovinkeräyslaatikon aukot ovat melko kapeat, joten alkuperäisen ajatuksen jätteen keräämisestä jätesäkkiin hylkäsimme kättelyssä. Nyt kokoamme keräysmuovin muovikassiin, emmekä pakkaa sitä kovin "pulleaksi".

Muovijätteen keräämisessä on muistettava, että muovin tulee olla puhdasta ja kuivaa. Keittiössä lajittelu vaatii hiukkasen lisätyötä, kun huuhdotun muovijätteen annetaan kuivahtaa ennen pussiin pakkaamista. Jos muovi on niin likaista, että sen puhdistamiseen tarvittaisiin pesuainetta ja kuumaa vettä, kannattaa harkita, onko taloudellisempaa laittaa likainen muovi sekajätteeseen. Esimerkiksi jogurttipurkit jätän joksikin aikaa veteen likoamaan, niin silloin puhdistaminen ei vaadi suurempia toimenpiteitä. PVC-muovi ei kelpaa muovinkeräykseen.

Asumme pienellä sivukylällä ja kylän jätteenkeräyspiste sijaitsee 2,5 kilometrin päässä kotoa. Koska jätepiste on matkan varrella kirkonkylälle mentäessä, voi sekajätteen viemisen liittää kauppareissuihin. Keräyslasia ja -metallia tulee myös silloin tällöin vietäväksi. Alumiinisisuksiset mehupurkit tuomme myös jätepisteen kartonginkeräysastiaan. Muun kartongin, pahvin ja paperin poltamme pannuhuoneen uunissa.

Muovinkierrätysmahdollisuutta olemme kauan odottaneet. Vaikka kuinka pyrkii kaupassa tekemään ostosvalintojaan sillä periaatteella, että pakkausmateriaalia olisi mahdollisimman vähän, on muovipakkausten määrä aivan järkyttävä. Jos jonkun elintarvikkeen valmistaja ymmärtää vaihtaa pakkausmateriaalia vähemmän muovia sisältävään pakkaukseen, sellainen tuote luonnollisesti valitaan ensisijaisesti. Pidän sellaisia pakkausmuutoksia vastuuntuntoisina.

Ymmärrän tämän päivän hygieniavaatimukset, mutta joskus kaipaan aikaa, jolloin kauppias kääri lihat ja leikkeleet paperiin, jonka kotona sai käyttää hellan sytykkeenä.

Leppoisa vapaapäivä jälleen

Päivähän alkoi sähkökatkoksella. Onneksi lapset ehtivät lähteä kouluun ja minun vapaapäivän aamu alkoi sitten hiukkasen myöhemmin. Pyrin vapaapäivinä, jos ei ole pakollisia menoja, pitämään yllä yötyörytmiä siltä osin, että nukun aamulla niin pitkään kuin nukuttaa ja illalla lähden nukkumaan kun väsyttää. Mutta heräsin siis siihen, että talossa oli hiirenhiljaista. Nukumme miehen kanssa olohuoneen toisessa päädyssä ja toisessa päädyssä on kolme jääkaappia ja kolme pakastinta, joten pientä melusaastetta lähtee niistäkin vehkeistä, mutta nyt nekin olivat hiljaa. Hiljaa oli myös kiertopumppu, mikä kuljettaa vettä lämpöpattereissa.
Hetkinen minun piti tuumailla työjärjestystä, sillä minulla oli ruisleipätaikina happanemassa ja ehdin jo ajatella, että tahmeassa ruistaikinassa olevaa alustuskättä on kovin työlästä pestä puhtaaksi vesikupissa ja joka tapauksessa täytyisi viritellä ensin tuli puuhellaan, jotta saisi lämmintä vettä ja kenties teetä. Kattilakahvi ei ihan heti houkutellut, joten päätin siirtää kahvinjuonnin sähköjen paluun jälkeiseen aikaan.
Sähköyhtiön häiriökartalta selvisi, että Kangasniemellä oli parisen sataa taloutta ilman sähköä. Selkeä syy katkoksille oli ilmiselvästi lauhtunut keli ja hiljakseen puhalteleva tuuli.

Tänä talvena sähkäkatkoksia on ollut niin usein, että vähitellen alkaa helpottaa myös se stressi, joka iskee kynttilöitä sytytellessä ja puuroa puuliedellä keitellessä. Puolen vuorokauden jälkeen kannan jääkaappien sisällön ulos ja pakastimien kannet pidän visusti kiinni. Tulisijoihin virittelen tulia aika nopeasti, koska tuulisella pakkasilmalla talo kylmenee ilman lämmitystä muutamassa tunnissa. Onneksi on ollut vähän sellaisia tilanteita, että minä olisin töissä ja lapset kotona sähkökatkoksen tullessa. Kynttilät, kissat ja lapset on hyvin vaarallinen yhdistelmä, joten olen neuvonut heitä pärjäilemään taskulampuilla ja kännykänvaloilla. Isojen vesisäiliöiden kanssa on myös aikuisen apu tarpeen.

Sähköt tulivat onneksi ennen puolta päivää ja kanalassakäynnin jälkeen alustin taikinan. Taatelikakun tein sähköuuniin leipien noustessa ja pyykkiä pesin koneellisen toisensa perään. Pyykkikone pyörii edelleen, kun huvennut pyykkikasa pullahti hetkessä takaisin muutaman sängyn lakananvaihdon myötä. Huomenna kampaajatyttö tulee käymään (juuri kun minä olen lähdössä yöksi töihin), niin petasin hänelle rönttähuoneeseen vuoteen. Kampaajatyttö tulee tänne saksien kanssa ja saa taas viettää viikonloppua työn merkeissä, kun pitkähiuksiset sisarukset ovat tehneet työtilauksia sisarelleen. Käteväähän se on, että perheessä on oma parturikampaaja.

Olen täällä aiemminkin maininnut, että olemme muutosta asti mainostaneet kaupunkiin jääneille lapsille Kangasniemen erinomaisuutta. Tällä viikolla saimme riemukkaita uutisia, että yksi kaupungissa asuvista lapsista on järjestämässä elämäänsä niin, että näillä näkymin tämän kevään aikana muuttaa tänne. Kyllähän sitä päätöstä on odotettukin. Olemme papan kanssa iloisia siitä, että tämäkin lapsista näkee täällä asumisen edut ja plussapuolet merkittävämpinä kuin Helsingissä asumisen edut. Elämäntilanne ja asioiden arvottaminen ovat niitä asioita, jotka saavat meidät tekemään muuttopäätöksiä suuntaan tai toiseen.

Nyt illalla pappa lähti viemään kahta poikaa seurakunnan sählytreeneihin. Kissat ja koirat hipsivät verkkaisesti, tuuli kolkottaa takan luukkuja, kun en pidä takan peltiä kiinni ilmanvaihdon takia ja senkin takia, että tulien sytyttelijä unohtaisi avata pellin. Ruisleipä tuoksuu ja on leppoisan rauhallista. Meillä ei edelleenkään ole tänne muuton jälkeen viritelty televisiota paikoilleen katsomistarkoituksessa. Yhden pojan huoneessa televisio näkyisi, mutta eihän siellä juuri koskaan kukaan sitä katsele. Kapunkikodissa iltojen äänimaailmaan kuului television äänet.

Olisi varmaankin aika iltateelle, lämpimälle ruisleivälle ja voille ja nukkumaankäymiselle puhtaiden lakanoiden väliin.

Kuinka äitiys muuttuu vuosien vieriessä

Olen ollut äiti muutaman päivän yli 30 vuotta.
Äitinä oleminen on ollut huikaisevampaa, mielenkiintoisempaa ja antoisampaa, kuin mitä ikinä osasin kuvitellakaan. Ikinä - ei sekuntiakaan - en ole katunut päätöstäni hakeutua äidin rooliin. Koskaan en myöskään ole joutunut tilanteeseen, jossa olisin ajatellut olevani liian lujilla. Tilanteet, joissa olen ollut äärimmäisen lujilla äitinä ja ihmisenä, olen huokaissut pikaisen, hätäisen pyynnön Luojalleni, jotta Hän on tukenani tässä ihmisälyn ylitsekäyvässä vaikeudessa. Luottamus Jumalan huolenpitoon on antanut sisäistä rauhaa nähdä olosuhteiden yli. Myös suhde mieheeni, lasteni isään, on ollut aina voimavara, kun olemme yhdessä läpikäyneet vaikeita asioita.

Jos elämä on vaivatonta, ylenpalttisella menestyksellä ja hyvinvoinnilla pönkitettyä huolettomuutta, on suuri vaara alkaa suhtautua elämän pieniin rikkauksiin itsestäänselvyyksinä. Harkintakyky herpaantuu, näköalamme kutistuu ja alamme arvottaa asioita helpommin materialistisin arvoin.

Minulla on ollut suuri etuoikeus olla äiti kolmelletoista lapselle - seitsemälle tytölle ja kuudelle pojalle. Joka päivä sydämeni saa elämänenergiaa, kun ajattelen jokaisen lapsen omaa upeaa, uniikkia ja ainutlaatuista persoonaa.

Äitiys on muuttunut siinä, että tänä päivänä suurin rikkaus, mitä lasten olemassolo voi elämääni antaa, on henkisten arvojen puolella. Myönnän joskus toivoneeni lapsilleni menestystä, mieleisen elämäntehtävän löytymistä ja taloudellisestikin vakaata elämää.
Tällä hetkellä iloitsen, kun lapsi on saanut haluamansa opiskelu-tai työpaikan, on löytänyt elämänkumppanin tai seurustelukumppanin, asuu asiallisessa asunnossa tai selviää taloudellisista velvoitteista. Nämä kaikki on kuitenkin toissijaisia sen rinnalla, mitä äiti-lapsi-suhde minulle merkitsee jokaisen lapsen kohdalla.

Lapsen luonteesta ja myös elämäntilanteesta riippuu, kuinka hanakasti hän haluaa kertoa minulle asioistaan ja ongelmistaan tai pyytää neuvoja tai apua. Arvostan sitä, kun lapsi katsoo minut luottamuksen arvoiseksi kuuntelijaksi vaikeuksien yllättäessä. Arvostan yhtä lailla myös sitä, jos lapsi elää omaa elämäänsä ja ratkoo vastaantulevat pulmat ilman äidin kommentteja. Toki on myös asioita, joissa jokainen lapsista kääntyy äidin puoleen ja kysyy neuvoa.

Kun ajattelen lapsiani, sisälläni käy hyrinä. Tyytyväisyyden hyrinä. Olen kiitollinen siitä, että tänne asti olemme yhdessä selvinneet. Haluan edelleen pitää yllä avoimuuden ja täyden luottamuksen ilmapiiriä, jotta jokainen lapsi kokee helpoksi kertoa minulle omista asioistaan.

Omassa elämässäni kaikkein kallisarvoisinta, mitä olen omalta äidiltäni, kuin myös isoäideiltäni saanut, on esirukoukset. Muistan sen tyhjyyden konkreettisen tunnun, kun Lahja-mummo, isäni äiti kuoli ja yksi elämäni rukoilijamummoista oli poissa. Tällä hetkellä oman elämäni yksi kantavista voimista on oma äitini, joka rukoilee puolestani. Koen myös itse, että arvokkainta, kauaskantoisinta apua, mitä voin omille lapsilleni antaa, on rukoilla heidän puolestaan. Hyvin usein rukous on sydämen raskaita huokailuja Jumalan puoleen, kun lapsen elämässään läpikäymät vaikeudet ylittävät ihmisymmärryksen, eikä ole mitään neuvoa tai ratkaisua antaa.

Äitiys muuttuu ajan myötä syvemmäksi kokemukseksi tunnetasolla. Taloudelliset ja materialistiset asiat muuttuvat hyvin toisarvoisiksi. Jopa se, että toivoisin lasten olevan onnellisia, on muuttunut. Tällä hetkellä toivon, että lapset saisivat viisautta ja voimia käydä läpi elämän mukanaantuomat haasteet ja vaikeudet. Kyllä elämä antaa meille onnenhetkiäkin, mutta ei se ole itsetarkoitus.
Jumalan huolenpito elämässämme on kuitenkin peruskallio, joka ei aikojen saatossa muutu eikä häviä.

Keittiön kello väärinpäin

Meillä on keittiössä ikkunalaudalla kello. Sellainen suuri ja pyöreä ja näyttää selkeästi yhdellä silmäyksellä, missä mennään. Lasi on kellosta särkynyt jo aikaa sitten, kun kello on sijoituspaikkansa vuoksi altis kissojen töytäisyille. Kellon sijoituspaikka on valikoitunut sen perusteella, että se näkyy koko keittiöön ja olohuoneenkin puolelta sopivasta kulmasta voi tarkistaa ajan juoksun.

Eilen käänsin kellon väärin päin. Siis niin, että kellon takapuoli on katsojaan päin ja kellotaulu on ikkunaan päin. Huomasin, että vaikka minulla oli vapaapäivä ja vapaa koko viikonloppu maanantaitakin myöten, vilkuilin kelloon tämän tästä. Ajatukset, jotka kelloonvilkaisun jälkeen syttyivät mieleen, kulkivat rataa: "noin paljon jo!", "ruoka ei ole vieläkään valmista", "milloinkas minä sinne kanalaan menisinkään, jos ensin...", "kello noin paljon, enkä ole saanut mitään aikaan". Jopa kahvikupillisen keiton voi tyrmätä kellon osoittama aika!

Mietin, olenko todellakin kellon orja. Tuoko kello minulle stressiä ja sääteleekö tuo ajan kulumista mittaava apuväline vapaapäiväni viettoa. Lähdenkö illalla nukkumaan sen mukaan, mitä kello on vai sen mukaan, milloin haluan mennä vuoteeseen tai tunnen olevani väsynyt.

Salakavalasti olen antautunut ajalle. Työpaikalla velvollisuuteni on huolehtia asioista oikeaan aikaan, mutta omassa kodissani, vapaa-ajallani ja varsinkin kun kukaan lapsista ei enää ole niin pieni, että tarvitsisi huolenpitoa ajallaan, minun ei pitäisi antaa määräysvaltaa  tekemisteni suhteen persoonattomalle varkaalle.

Älköön kukaan tarkoituksellisesti tai tahattomasti ymmärtäkö minua väärin: en nyt tarkoita tehtävien laiminlyömistä, vitkastelua, vastuusta kiemurtelua tai  ylenaikaista laiskottelua. Peräänkuulutan elämän katselua kaikessa rauhassa, elämisen perusasioista huolehtimista kaiken muun tekemisen ollessa plussaa, mikä ei ole mikään äitiyden ansiomerkki.

Tekstin kirjoittamisen katkaisi lapsi, joka juoksi ohitseni takki päällä, puhelin kädessä.
- "Äiti! Kato ulos! Kato, mikä auringonlasku! Äkkiä kuvaamaan!"
Yhtäkkiä minullekin oli maailman tärkein asia nähdä auringon viimeiset säteet tältä päivältä ja pakkastaivaan kirjovat vaaleansiniset ja -punaiset, huikeat värien sävyt.

Aapeli kovisteli

Vieläkin on sellainen varuillaan oleva olo ja huomio kiinnittyy jokaiseen valon välähdykseen. Vuodenvaihteen myrsky tuulineen, lumisateineen ja sähkökatkoineen oli kyllä rasittava ja haasteellinenkin. Pisimpään sähkö oli pois viisitoista tuntia, mutta pitkää katkosta edeltänyt vuorokausi jatkuvine eripituisine katkoineen hankaloitti kyllä elämää ärsyttävästi. Onneksi minulla oli vapaapäiviä, mutta vapaapäiville suunnitellut työt jäivät tyystin tekemättä, kun ei voinut tehdä taikinoita tai ottaa pakastimesta ruokatarpeita sulamaan, kun ei ollut takeita uunin toimimisesta. Leivinuunissa toki tein sen mikä oli järkevää, mutta suurien tiskivuorien kasvattaminen ei houkutellut, kun ilman raanavesiä on tämän huushollin tiskien tiskaus kynttilänvalossa utopiaa.

Kangasniemi pääsi kuulema valtakunnan uutisiinkin asti poikkeuksellisista sähkökatkoista johtuen. Itse en ehtinyt noita uutisia katsomaan/lukemaan. Kun katseli Järvi-Suomen Energian sivuilla olevaa häiriökarttaa, oli koko Kangasniemen alue punamustilla pilkuilla kuin ruttotautinen. Ihmeen nopeasti korjaajat saivat kuitenkin haasteellisen työnsä tehtyä, kun tuntui siltä, että toisesta päästä kun sai raivattua, toisessa päässä oli jo uutta korjattavaa. Minulla on kuitenkin aavistus, että kun lämpötila menee suojan puolelle ja lumi puiden oksilla saa lisää painoa, ollaan uusien ongelmien edessä. Metsät, vesakot ja pensaikot ovat täällä nyt todella harvinainen näky: en muista milloin viimeksi olisin nähnyt oksien painuvan samalla tavalla lumen painon alla.

Tulevana kesänä tämän talven opetukset kyllä laittavat siivoamaan sähkölinjat väljältä alueelta puista ja pensaista.

Meillä pisin yhtämittainen katkos kesti siis 15 tuntia. Onneksi ulkona  oli pakkasta alle kymmenen astetta, koska kovemmalla pakkasella olisi jo täällä sisälläkin tullut vilu ja kanalan asukkaat olisi pitänyt evakuoida rönttähuoneeseen. Vaikka lämmitin talon keskellä olevaa leivinuunia, puuhellaa ja takkaa, oli talon päädyissä olevissa makuuhuoneissa jo kylmä. Pidemmässä sähköttömässä tilanteessa asuminen keskittyisi tulisijojen lähelle.

Lunta on satanut paljon. Saappaan varsi ei enää riitä. Tästä aloitetaan nyt tämän talven vietto.

Haikailuja

Lueskelin vanhoja blogitekstejä, kun etsin tarkkaa päivämäärää, milloin Lautakangas siirtyi nimiini. Etsitty päivä oli elokuun 9. vuonna 2013. Tekstejä selatessa tuli taas muistoihin Tirtetan monenmonituiset hauskat lausahdukset ja tempaukset.
Löytyi sellainenkin tapaus,kun isi oli aikeissa pukea työvaatteita päälleen ja teki lähtöä töihin, niin Tirtetta luo tiukan katseen isiin ja kysyy:
- "Onko vaihtoehtoja?"
Tirtetta oli sellainen marakatti, joka kiipeili isin niskassa ja piti huolen, että isi ei vapaapäivinään jähmettynyt aloilleen. Jos noita pikkulapsiaikoja muistelee, niin nykyään meidän lapset on ankean rauhallisia, hillittyjä ja puhekin on tavallista puhetta. Harvemmin kukaan lohkaisee mitään riemukasta, lukuunottamatta abi-poikaa, jonka verbaalisuus on melko rikasta. Mutta ei hänkään yllä lapsuusajan lausahduksiin. Onneksi tuli kirjoitettua blogiin talteen monta hauskaa sanontaa ja tapausta.

Ennen joulua nautiskelin ajatuksella, että vietän pitkät vapaat joulunpyhinä. Koska joulusuunnitelmiini ei kuulunut mitään erikoista, ainoastaan rentoa yhdessäoloa tänne tulevien lasten kanssa, sanoin työpaikalla, että minut voi tarvittaessa kutsua töihin, jos on sijaisen tarvetta. Kuinka ollakaan, joulusta tuli myös työjoulu, mutta se ei meidän yhdessäoloa paljoa häirinnyt. Saimme kaikki kuusi poikaa tänne, kun tytöistä oli vain kaksi paikalla. Joulunvieton pääpaino oli yhdessäololla, juttelulla, saunomisella, hyvällä ruualla, poikien yhteisillä kuntosalireissuilla, ulkona temmeltämisellä, kissojen ja koirien kanssa leikkimisellä ja tulisijoissa tulen pidolla. Jos en ole koskaan joululla hössöttänyt, niin tänä vuonna en sitäkään vertaa. Keittiön pöydälle pääsi kesällä kirpputorilta löytämäni umpijoulunpunainen kahden euron liina ja joulukuusi oli papan jo marraskuussa etupihalle pystyttämä kuusi, jonka valot huoltomiespoika asetteli kauniisti kuusta kiertämään. Minähän tunnetusti nakkaan ulkokuuseen valot periaatteella "kunhan hänes on". Joululahjastressi oli meillä taas ihan tuntematon käsite. Äidilleni vein punaisen amarylliksen ja siihen rajoittui joulumuistamiseni.

Yksi tytöistä on viettänyt joulun Nuorgamissa ystävänsä luona. Keri on tämän tytön oma koira ja Kerillä onkin ollut nyt rankka elämä. Ikävöi emäntäänsä ja on apea, mutta välillä saa riehakkaan hellyyskohtauksen ja nuolee mummon naaman. Nytkin Keri nukkuu tuolla takkahuoneen peränurkassa pyykkikorissa. Onneksi Kerin mami tulee jo 2. päivä takaisin.

Kuten tästä ontuvasta tekstintuotostakin voi päätellä, teen edelleen pääasiassa yötyötä. Nyt minulla on kaksi yövuoroa takana ja olen nukkunut liki koko päivän. Edellisessä työpaikassani Helsingissä yövuoroja tehtiin seitsemän peräkkäin. Nykyisessä työssä kolme perättäistä yötä on ehdoton maksimi, jollaista en hevillä työvuorolistaani suunnittele. Yövuorot ovat 13-tuntisia ja vuoro alkaa jo klo 18, niin nukkuma-aika peräkkäisinä öinä jää liian lyhyeksi. Koko talven pappa on vienyt minut töihin ja hakenut aamulla. Se järjestely on vapauttanut auton papan käyttöön, eikä minun tarvitse huolehtia auton lämmittämisestä tai teiden liukkaudesta.

Kiitos mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, vaikka päivitystahtini ärsyttää jo minuakin. Toisaalta on hyvä, että elämässä ei tule niin paljoa suuria mullistuksia, että uutiskynnys tänne päivittämiseen ylittyisi tämäntästä. Havaitsen, että minun olisi kai aika luopua lapsiperheblogin imagosta ja siirtyä suosiolla kirjoittamaan maalaismummoblogia.
Terveisiä kaikille! Jatketaan vanhenemista tyytyväisinä.