keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Nicky Cruzin jäähyväiskiertue

Oletko lukenut kirjoja "Juokse, poika, juokse" tai "Risti ja linkkuveitsi"? Tai oletko kuullut nimen Nicky Cruz?
Viime viikonloppuna oli historiallinen mahdollisuus kuulla Nickya Helsingissä. Kaksi tilaisuutta Helsingin Saalemissa oli odotetusti ääriään myöten täynnä ja muutama sata kuulijaa jäi vielä ovien ulkopuolelle.
Olimme ensimmäisessä tilaisuudessa lauantai-iltana paikan päällä. Oheisessa linkissä on katsottavissa sunnuntaiaamun tilaisuus.
http://www.uskotv.fi/ohjelmat/nicky-cruz-helsingin-saalemissa-18-5/

On vaikea kuvailla Nicky Cruzin tapaa puhua Jumalastaan. Toivon, että varaat itsellesi aikaa ja kuuntelet,
mitä asiaa maailmankuululla sananjulistajalla oli meille suomalaisille.

Nicky Cruz itse on ilmoittanut tämän matkansa olevan viimeinen Suomeen. 75-vuotiasta kuunnellessa jokainen kuulija hiljaa toivoi kuitenkin muuta.
Minusta Nicky Cruz osasi pukea sanoiksi Jumalan rakkauden meitä ihmisiä kohtaan.


4 kommenttia:

  1. Mistähän nuo kirjat omaan hyllyyn löytäisi? Viitisentoista vuotta sitten luin, ja tykästyin kirjoihin (erityisesti tuo Juokse, poika, juokse). Esikoinen kohta saman ikäinen kuin minä noita lukiessani, ja mielelläni hälläkin luetuttaisin (ja palaisin niihin itsekin, toki).

    VastaaPoista
  2. http://www.nettikirjakauppa.com/fin/tuotehaku/?id=29&searchWord=nicky+cruz&x=22&y=8
    Tuolta löytyy ainakin "Juokse, poika, juokse" ja muutama muu Nickyn kirja + elokuva. Uusia painksia otetaan jatkuvasti, mutta silti ajoittain saa etsiä jotakin tiettyä teosta.
    Itse ajattelin ruveta etsimään antikvariaateista koko Cruzin suomennettua tuotantoa.
    Nyt olen lukemassa hänen uutuuskirjaansa "Paha paholainen".

    VastaaPoista
  3. Kyllä molemmat kirjat ovat tuttuja ja löytyy kirjahyllystämme ja tuo David Wilkersonin risti ja linkkuveitsi on meillä myös elokuvanakin.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut molemmat kirjat, joskus kauan sitten, kirjastosta lainasin, ehkä-70 luvulla. Koskettavia ja puhuttelevia tosielämästä.

    VastaaPoista