maanantai 30. kesäkuuta 2014

Hyvä tavallinen kesä jatkuu

Anne-Mari ehti aamulla poiketa täällä kääntymässä, kun oli menossa Kangasniemelle. 40 vuotta sitten Kangasniemen Pisminniemessä oli lastenleiri, jolla minä olin mukana ja tällä viikolla samassa paikassa alkaa lastenleiri, jolla 20-vuotias tyttäreni on ohjaajana. Anne-Mari on ollut muutamana kesänä leirillä mukana ja järjesti tänäkin kesänä työnsä niin, että pääsee mukaan.
Pismi on meille rakas leiripaikka senkin takia, että Pismin rantaa vastapäätä on meidän saari  (totuuden nimissä tällä hetkellä Pikkuveljen ihka oma saari). Kotirannastamme on ihan kohtuullinen venematka saareen ja Pismiin. Lapsuudessani useimmiten matkat leirille tehtiinkin veneellä, koska autolla mantereita  pitkin matkaa taitaa kertyä yli 40 kilometriä.

Viileät kesäilmat jotenkin jähmettävät mielikuvituksen. Ei tee mieli lähteä seikkailemaan minnekään, vaikka Helsinki olisi tekemistä ja katselemista täynnä. Tuosta kanavan rannasta pääsisi lautalla Pihlajasaarille. Olen asunut Helsingissä 26 vuotta ja vielä minulla on Pihlajasaaret näkemättä. Luulen, että tänä kesänä siellä täytyy käydä. Isäni käytti ilmaisua "jotta tulee sekin sivistyksen aukko täytettyä" ja se sanonta minulle tässä yhteydessä tuli mieleen.

Olen viime päivinä hionut mielessäni taktiikkaa, kuinka toteutan parvekkeen pesun. Jos parveke olisi tyhjä, se homma olisi jo aikaa sitten hoidettu, mutta nyt ongelmana ovat Kangasniemelle pääsyä odottavat laatikot, iso sohvanrotisko ja naapureilta keväällä lahjaksi saatu massiivinen parvekekalusto. Ja kuten kaikki tietävät, parvekkeellamme on myös kuusi pyykkitelinettä.
Koska tämä parvekkeenpesuasia on jokakesäinen rutinani, en keskity siihen enempää, koska sopivan päivän koittaessa sen yhteisponnistuksin teemme ja sitten olemme koko loppukesän  tyytyväisiä ja ripostelen parvekkeen lattian täyteen mattoja.

Isi sai sovittua työpaikkansa kanssa, että siirtää kaksi lomaviikkoa myöhäisemmäksi. Reilun kuuden viikon yhtämittainen loma alkoi todellakin tuntua liioittelulta.

Huomaan, että on oikein hyvä asia, ettei ole kerrottavana mitään mullistavia kuulumisia - että elämä jatkuu tuttuja, turvallisia ratojaan. Että kaikki ovat terveitä ja voivat hyvin.

Kaikille kommentinjättäjille mainitsen yhteisesti, että on aina ilo lukea terveisiänne. Kun jätät itsestäsi viestin merkiksi, jätät tavallaan itsesi sydämelleni rukousaiheeksi. Muistan rukouksissani: "Herra, ilmesty sen ja sen henkilön elämässä, joka kirjoitti niin ja niin".

Siunausta jokaisen lukijan kesän hetkiin.

6 kommenttia:

  1. Tavalliseen tapaansa jatkuva elämä onkin turvallisinta ja ihanan tasaista.. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos viestistäsi. Kai minä tarvitsen rauhoittumista...

    Kesäoloja ja kesäiloja hyvän Jumalan turvallisessa huomassa.

    Asuin 10 vuotta Helsingissä enkä käynyt edes Pihlajasaaressa, Suomenlinnassa sentään.. Nimittäin maalle kotipaikoille lähdimme heti, kun oli taukoa töissä tai muuten lasten kanssa.

    VastaaPoista
  3. Aukkoja on minunkin sivistyksessäni! Asun 30 km:n päässä eräästä Unescon maailmanperintökohteesta enkä ole ikinä käynyt siellä. Pitäisikin ottaa nyt loma-ajan tavoitteeksi käydä.
    Niinhän se usein on että "No news are good news." Tasainen soljuva arki on hyvä asia. Omaa arkea hiukan varjostaa Keskimmäisen jääminen vaille jatko-opiskelupaikkaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sinunkin Keskimmäisesi varmaan nappaa jonkun koulupaikan vielä elokuussa, kun koulut alkavat ja ryhmiä ei saada täyteen. En muista, missä asut, mutta varsinkin isoilla paikkakunnilla on hyvät mahdollisuudet päästä opiskelemaan, kun käy soittokierrokselle oppilaitosten opoille pari päivää koulujen alkamisen jälkeen.

      Poista
  4. Lähimatkailuaukkoja on täälläkin vaikka kuinka paljon. Niitä piti tänä kesänä yrittää täyttää, mutta kesästä tulikin sitten erilainen kuin oli ajateltu... Ja nyt menee aika ajatelessa ja tehdessä muita asioita. Nyt tarvittaisiin taas esirukousta. On niin isot asiat kyseessä. Pitäisi vaan jaksaa uskoa, että kyllä meistä huolta pidetään. Mutta pää taas sanoo aivan muuta ja verenpaineet nousee... Vaan kaipa se taas tästä. Mutta voimia tarvittaisiin ja (ainakin) pieniä ihmeitä :).

    VastaaPoista
  5. Voi, niitä aukkoja sivistyksessä riittää meillä kaikilla! Kesä on mennyt täälläkin suloisesti. Huomenna pitäisi olla yksi kohokohta, josta olen jo, pari viikkoa itsekseni iloinnut, mutta siitä kirjoitan myöhemmin. Hyvä on olla ja elää tällä hetkellä. Kaikkea hyvää sinullekin!

    VastaaPoista