maanantai 2. huhtikuuta 2018

Keväthaaste blogini lukijoille

Jo jonkin aikaa olen "tuntenut kehotusta" kirjoittaa seuraavasta aiheesta. Tämänpäiväisen lumipyryn näkymien pohjalta on nyt pakko tarttua toimeen.

Ennenvanhaan, vanhaan hyvään aikaan, oli tavallisella maatiaisella nöyrä ja kunnioittava asenne säiden säätäjään, Luojaamme ja auttajaamme. Maalaisisännät siunasivat kylvövakkasensa siemenet, emännät siunasivat maahan laittamansa sipulit, perunat ja muut kasvatuksensa, leipätaikinan päälle tehtiin kämmensyrjällä risti, jolla samalla siunattiin valmistuva leipä ruumiin ravinnoksi.
Suvun vanhimmat siunasivat sukuun syntyvät vauvat ihan ääneen siunauksia lausuen.
Siunaaminen oli osa elämää ja se tehtiin nöyrällä asenteella, tekemättä siitä mitään numeroa tai milläänlailla korostamatta omaa osuutta leivän onnistumiseen, viljan tai perunan kasvuun.

Olemmekohan tulleet aikaan, jolloin meidän on rehellisesti tunnustettava, että omat ponnistelumme auttavat vain puoleen matkaan? En yhtään vähättele neuvokkaiden, asiansaosaavien viljelijöiden työtä. Vanha sanonta onkin, että ei Jumala auta sinua niissä asioissa, joihin itse pystyt.
Viljan vartuttamisessa, säätilojen suotuisuudessa ja kasvun ihmeessä meidän taitomme ja keinomme vain loppuvat hyvin pian. Jos kevät on viisi viikkoa myöhässä, ei ihmiseltä löydy mitään konstia tai viisautta nopeuttaa lumen sulamista, jouduttaa kasvukauden alun valmistumista. Jos syksyllä sataa vettä kuukauden yhtä soittoa niin että pelloille pääsee enää vain jalkamiehenä pitkävartiset kumisaappaat jalassa, niin ihmisen keinot viljan, perunan ja juuresten korjaamiseen on aika heppoiset.

Viime kesä ja kasvukausi oli laajoilla alueilla Suomessa puhdas katovuosi. Paikoin korjattiin ennätyssatoja, mutta tuhon laajuus vei useammilta toimeentulon ja eläimiltä ja ihmisiltä ruuan. Koko talvi on eletty tuontiviljan ja -rehun varassa. Varmuusvarastoja "pahan päivän" varalle ei ole ja viime kesän sadosta ei varastoon mitään jäänytkään. Moni viljelijä on jo kohdannut kolkon todellisuuden: kun normaalivuonna sato on riittänyt seuraavan kasvukauden sadonkorjuuseen asti, niin nyt on viljat, juurekset ja perunat loppuneet varastoista jo maaliskuussa.

Omavaraisuuteen pyrkimisestä on tullut muoti-ilmiö. Omavaraisuuden tavoittelu on kaukana muodista tai trendistä, se on maalisjärkeä ja tulevaisuudessa muuttuu meille pakoksi, jos emme muuta elintapojamme suosiolla.

Tänä keväänä, nyt huhtikuun alun lumisten päivien tuodessa epävarmuuden virettä mieleemme, haastan teidän kaikki lukijat mukaan siunaamishaasteeseen. En kysele uskontokuntaasi, vakaumustasi tai ateistisen elämäntapasi jyrkkyyttä, vaan haastan mukaan aivan jokaisen. Haastan teidät kanssani rukoilemaan Jumalalta, Luojaltamme, maailmankaikkeuden ylläpitäjältä, säiden säätäjältä, suotuisia säitä, pitkää, suotuisaa satokautta, nopsaan kuivuvia peltoja, riittäviä kevätsateita, hallattomia kevätöitä, runsasta satoa niin pelloille, metsiin kuin puutarhoihinkin. Rukoillaan terveyttä, voimia ja uskoa tulevaisuuteen niille, joiden toimeentulo on kiinni maan kasvusta. Rukoillaan, että sato saa varttua ilman tuholaisia, rukoillaan runsaasti pölyttäjiä, rukoillaan hyvää hunajasatoa.

En selittele, en perustele. Uskotaan, että Jumala meitä auttaa ja armahtaa. Epäilijät kaivakoot Raamattunsa esille ja lukekoot sieltä, mitä ikiaikainen Jumalan sana sanoo Jumalalta pyytämisestä, Jumalan rangaistuksista ja Jumalan siunauksista. Rukousten voimaan löytyy napakat perustelut myös.

Pohjimmiltaan olemme vakavien asioiden ääressä. Yleinen mielipide vain näyttää muodostuneen kevytmieliseksi ja tosiasiat kieltäväksi.

Jumala sinua, lukijani, siunatkoon kaikilla elämäsi osa-alueilla ja siunatkoon maasi ja puutarhasi sadon tänä vuonna.

10 kommenttia:

  1. Siunaa ja varjele meitä,
    Korkein, kädelläs!
    Kaitse kansamme teitä
    vyöttäen voimalla meitä,
    heikkoja edessäs!
    Sulta on kaikki suuruus,
    henki sun hengestäs.
    Herra, valista meihin
    kasvosi laupiaat,
    kunnes armosi alla
    kukkivat roudan maat!
    Vaivassa vaeltaneihin,
    Herra, valista meihin
    kasvosi laupiaat!
    Tutkien sydämemme
    silmäsi meihin luo!
    Ettemme harhaan kääntyis,
    ettei kansamme nääntyis,
    silmäsi meihin luo!
    Alati synnyinmaalle
    siipies suoja suo!

    t. Entinen tromssalainen

    VastaaPoista
  2. Veitpä sanat suustani. En ole maanviljelijä ja surkeaa surkeampi taimien kasvattaja, mutta ajatukset ovat jo vuoden olleet saman suuntaiset. Jotenkin ihmiset eivät tunnu tajuavan mahdollista katastrofia. Katseeni olen ylös kääntänyt, muuta ei enää voi... omalla osalla on yrittää kesällä kasvattaa ja säilöä omalta osalta talven varalle ja tehdä puskurivarasto uuteen kotiin. heinätilannekin arveluttaa...

    VastaaPoista
  3. Todella hyvä ja ajankohtainen postaus!
    Välillä mietin kun mainokset tuputtavat kaikkea mahdollista pikavipeistä, kauneusleikkauksista ja uusista sisustusväreistä lähtien, että missä kohtaa ajatellaan mikä oikeasti on tarpeellista ja tärkeää...

    VastaaPoista
  4. Vähänpä tänä aikana "yleisillä palstoilla"tuodaan esille uskoa Jumalaan. Kiitos blogin pitäjälle, uskallat tuoda oman kantasi esille.

    VastaaPoista
  5. Meillä on edelleen tällä paikkakunnalla tapana toukosiunaus, joka pidetään jollain maatilalla. Nyt toisena keväänä peräkkäin se tapahtuu meillä, papin ja kuoron kera. Koska pellot on vuokrattu, jätämme perunamaasta pienen kulman tätä varten. Siihen isäntä sitten heittelee kauran siemenet. Myös leipätaikinan risti on meillä edelleen tapana. Ruokapulaan ja sen tapaisiin vaikeuksiin ei tarvita montaa viime kesän tapaista katovuotta! Postauksesi on ihan aiheellinen ja toivottavasti herättää ajattelemaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sirkku tästä haasteesta.
    Leipätaikinan risti on tuttu jo lapsuudenkodista ja tällä kylällä toukosiunauksia pidetään monella tilalla, minusta ne ovat arvostettavia perinteitä ajalta jolloin leipä tuli omasta maasta eikä se helpolla irronnut.

    Hevosiani ruokkiessani muistan aina kiitellä heinäntekijän ponnistuksia, paljon on saanut latokuivurissa nahuta, että saan edelleen tarjoilla hepoille huippuhyvää heinää, sysihuonosta kesästä huolimatta. Täällä meillä oli jo neljäs sadekesä perättäin, alkaa monella heinäntuottajalla säästöpossunkin pohjalla kilistä viimeiset lantit. Niillä ei ainakaan investoida, hyvä kun pystyvät konelainansa maksamaan.

    <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos Sirkku viisaista sanoista.
    Minä itse olen ihmetellyt jo pidempään samaa asiaa: ihmisistä on tullut itseriittoisia. Se tuntuu kuuluvan nykyaikaan ja hetkeen; tee mitä haluat, koska haluat, ajattele aina ensisijassa itseäsi! Kunnioitus ja nöyryys niin toisten ihmisten, heidän tarpeiden kuin Luojan edessä on tipotiessään.

    Ei ihme, että mielenterveysongelmat yleistyvät vauhdilla....

    VastaaPoista
  8. Hei Sirkku!
    En edes muista, mitä kautta löysin blogiisi. Onneksi löysin, koska se oli riemastuttavaa luettavaa. Luin myös Anna-Marin molemmat blogit. Toivon tytölle niin paljon kaikkea hyvää kuin myös teille!
    Minulla meni aika paljon blogien lukemisessa ja tytölläsi on ollut vastoinkäymisiä. Siunaan teitä, vaikka en mikään "uskovainen" olekaan.

    VastaaPoista
  9. Ilahduttavaa nähdä, että löytyy samalla tavalla ajattelevia ts. ihmisiä, joiden mielestä kotimainen ruoka on meille edelleen tärkeä asia. Lisäksi uskon, että Jumala kuulee meidän pyyntömme ja antaa meille hyvän satovuoden. Omin ponnistuksin emme sitä voi saada.
    Mummelille kiitos toivotuksistasi ja entiselle ruoholahtelaiselle lämmin halaus vanhojen aikojen muistojen myötä.

    VastaaPoista