tiistai 6. marraskuuta 2018

Marraskuu pysähdyttää


Elämä on herkkää ja elämän päättyminen vie nöyräksi. Joku viisas saarnamies, jolle nuorukainen oli sanonut pohtivansa ikuisuuskysymyksiä vasta vanhalla iällä, oli sanonut, että ei ikuisuus ole rajapyykki jossakin vanhuuden usvaverhon takana, vaan ikuisuuden raja kulkee syntymästämme asti aivan vierellämme. Hätkähdin, kun kuulin tämän, koska minunkin mielestäni asia on juuri niin. Ensimmäisen kerran vain kuulin sen ilmaistavan näin.

Marraskuu on terveellinen muistutus meille suomalaisille elämän rajallisuudesta. Sana "marras" kun tarkoittaa kuolemaa tekevää tai vainajaa. Ennen joulun valon juhlaa on varmaan paikallaan jäsentää omaa suhtautumistaan ikuisuuteen ja rajalliseen maalliseen elämään, jonka pituudesta ei ole meille annettu mitään lupauksia tai takeita.

Yksi vanhimmista pojista on tämän viikon meillä käymässä. Hänen ja papan kanssa kävimme tänään viemässä isäni haudalle kotipihan palsamipihdasta otettuja oksia ja lyhdyn kynttilöineen. Olin käynyt isän haudalla viimeksi juhannusviikolla istuttamassa sinne äidin antaman äitienpäiväruusun. Kuivasta kesästä ja huonosta hoidosta huolimatta ruusu oli alkanut kasvaa ja siinä hehkui kaksi kirkkaanpunaista kukkaa lehdettömissä oksissa.

Hautuumaalla käynnillä on mielenkiintoisia vaikutuksia: kiireiset askeleet hidastuvat, puheääni hiljenee ja rauhoittuu, naurettavat jutut unohtuu ja ajatukset liitää poismenneiden kanssa elettyihin hetkiin.

Lähinaapurista muutti ikuisuuteen pari viikkoa sitten talon isäntä. Hänen puolisonsa laittoi miestänsä arkkuun heidän 41 kihlapäivänä.

Luin eräänä päivänä lapsuuteniaikaista päiväkirjaani. Mieleeni jäi sieltä merkintä: "olimme tänään Puntalassa kihlajaisissa". Naapuritalon tyttären - joka on tosin itseäni reilusti vanhempi - rakkaustarina oli mielestäni hyvin kiehtova. Nyt kun ajattelen aikaa taaksepäin, tuntuu, että he saivat olla yhdessä hyvin lyhyen hetken, mutta todellisuudessa yli 4 vuosikymmentä.

Kiitollisena elämästä tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti