Törmäyskurssilla luonnon lainalaisuuksien kanssa

Aamupäivällä julkaisin Fb:ssa iloisen kaksiminuuttisen videon, jossa kanat ja kukot kylpivät ja kuopsuttelivat kujerrellen ja ilmiselvästi nautiskellen ulkona multapenkeissä. Lämpötila on ollut tänään yli seitsemän asteen ja ilmanalan leppeisyys varmaankin sai papan päästämään aamulla kanat ulos.

Koko ajan minulla kuitenkin kaihersi mielessä taka-alalla, että entä jos haukka huomaa taas nämä elämästä nauttijat. Kävin alapihalla tämän tästä ja kehotin pappaakin puuhastelemaan kanojen lähipiirissä. Puolenpäivän jälkeen vein vielä ylimääräisen ison ruoka-astian kanalan puolelle, jossa jo majailikin puolet väestä. Pikkutipsukoita nakotti orrella lämpölampun alla, jokaisessa nurkassa kyhjötti rouva munanvääntämisaikeissa. Ruokaa oli näköjään ollut yllin kyllin tarjolla, koska uuden ruoka-astian ilmestyminen ei saanut aikaan mitään yleisöryntäystä.

Pihalla olijoiden keskuudessa vallitsi harmonia ja tyytyväisyys: kompostia käännettiin ihan yhteistuumin ja marjapensaiden alla leviteltiin tuhkakasoja. Tulin keittiöön. Samassa sisälle kantautui hirmuinen huuto, itku ja hätääntynyt kiekuminen. Näin, että muutama juoksi kanalaan suuren huudon saattelemana, mutta muuten alapiha oli paljonpuhuvan autio. Juoksin kuin tuulispää keittiön ovesta takapihalle. Samalla näin, kuinka haukka nousi lentoon kanalan edessä olevalta nurmettuneelta peltokaistaleelta kananpoika kynsissään. Hengetön kukkopoika putosi maahan haukan kynsistä ja peto lehahti kohti metsää.

Nostin verille revityn kukkopojan syliini ja itkuhan siinä pääsi saman tien. Pappa tuli puuskuttaen paikalle ja meni heti varmistamaan, ettei pieni, rohkea eläin olisi ainakaan enää kärsinyt.

Syytän tapahtuneesta itseäni. Kun otan vastuulleni eläimiä, minulla täytyy olla tietoa, ymmärrystä ja myös tahtoa hoitaa niitä niin, että osaan ennakoida myös mahdolliset uhat, jotka voivat vaania eläimiä. Olen tiennyt ja niin monta kertaa myös karvaasti saanut kokea, että kanahaukat ovat täällä hereillä ja saalistavat mitä vain kiinni saavat. Ymmärrän luonnon lainalaisuudet, mutta minun huolimattomuuteni tähden ei ole oikein, että yksikään huolehtiakseni ottamistani eläimistä kuolee täysin tarpeettomasti. Ihan samalla tavalla kuin ulkona viihtyvä yksi kissoistamme huolehditaan illalla sisälle, koska tämä kissa kokee suurta viehtymystä tarkkailla 13-tien varrella hämärän aikaan ohi kiitäviä rekkoja. Varotoimistamme huolimatta se kissa saattaa yhtenä murheellisena päivänä keksiä juosta autotielle, mutta ainakin olemme yrittäneet sitä varjella vaarasta.

Kolme kanaa oli mennyt haukkaa piiloon etupihan puolella olevan syreenipensaan alle. Kun etsimme papan kanssa piiloon juosseita ja kun nämä sieltä löytyivät, sanoin heille: "nyt kullat mennään kotiin". Siinä samassa kanat saivat jalat alleen ja juoksivat suorinta tietä vimmatusti kipittäen suoraan kanalaan. Yksi kahdeksasta tipusta löytyi kanalan takaa, mutta mummon ohjauksella riensi sekin sisälle. Henkensä menettänyt oli yksi näistä kahdeksasta nuorimmasta, jotka ovat edelleen olleet mammansa silmäteriä. Äitikana on pitänyt poikueestaan hyvää huolta ja edelleenkin yrittää saada kaikki isot kollikat mahtumaan siipiensä alle.

Tulin sisälle mieli hyvin maassa ja itketti vielä. Keittiössä minua katseli Laku-kissa, joka erottuu kissajoukosta vähä-äänisyydellään ja eleettömyydellään. Laku ei paljoa ole koskaan tehnyt itsestään numeroa, eikä ole ensimmäisten joukossa herkkujen äärellä. Laku katsoi minua silmiin ja mikäli osaan kissoja yhtään tulkita, sen ilmeissä ja eleissä oli myötätuntoa.

Kun istuin jalat voimattomana lohtukahvikupillinen kädessä, Kaisan Keri-koira tuli eteeni. Keri ymmärtää asioita enemmän kuin osaamme arvatakaan. Keri oli hyvin surullinen ja katseli minua niin kauan kun sain silmäni kuiviksi.