Kaisa on päässyt turvallisesti joululomaltaan takaisin Nuorgamiin. Kun kysyin häneltä lähtiessä, mitä me teemme, kun tulee ikävä, Kaisa vastasi "jatkatte vain elämää". Selvästikin tuo tyttö ei ole samalla tavalla tunteidensa viskottavissa kuin äitinsä.
Oli antoisaa viettää lomaa töistä ja olla Kaisan seurassa hiukan tavanomaista enemmän. Annoin Kaisan lintsata viikon koulusta, jotta sai hiukan pidemmän kotiloman.
Ehkä oleskelu poissa kotoa vieraassa ympäristössä oli vartuttanut tyttöä neljässä kuukaudessa huimasti. Hänestä oli kehkeytynyt "himotiskaaja" ja muutenkin Kaisan tarmokkuus oli silminnähtävää. Kaisa omatoimisesti hommasi itselleen täältä kesätyönkin tulevalle kesälle ja siitä olemme kaikki kovasti iloisia. Pienellä paikkakunnalla nuorten kesätyömahdollisuudet ovat reilusti rajoitetummat kuin kaupungissa ja työpaikan saaminen ei aina ole kiinni omasta aktiivisuudesta tai taidoista, kun paikkoja ei vain riitä kaikille.
Toinen reilun neljän kuukauden rupeama on Kaisalla vielä Lapin elämää edessä ja kesäkuun alussa hän palaa kotiin.
Kaisan Keri-koira oli selvästi jonkun aikaa apeana Kaisan lähdettyä, mutta on jo entisellään. Mielenkiintoista on ollut seurata, kuinka paljon tuo koira ymmärtää ihmisten puheita ja kuinka reagoi, kun omistaja tulee muutaman kuukauden poissaolon jälkeen takaisin kotiin. Elämää siis jatketaan.
Niinpä, jatkatte vain elämää. Mitäpä muutakaan voi tehdä? Kivaa ja kokemusrikasta kevättä Kaisalle Nuorgamiin -ja äidille myötätuntoinen rutistus, kyllä se siitä.
VastaaPoista