tiistai 9. maaliskuuta 2021

"Mä ostan sulle, osta sä mulle"


Olimme Papan kanssa lähdössä Työttömien yhdistyksen kirpputorille. Ehdotin, että ostamme toisillemme sieltä yhden tavaran, joka saa olla "tarpeellista tai kivaa". Rahaa sai käyttää sen puitteissa, mitä kummankin lompakosta löytyi käteistä: minulla oli euro ja 65 senttiä ja Papalla löytyi hiukan enemmän. Ostoksen edullisuus oli tietysti plussaa.

Pappa tietysti ennätti hipelöimään nahkatakkia itseään silmällä pitäen, mutta onneksi takki oli hänelle liian pieni. Papalla on viehtymys kantaa kirpputoreilta takkeja, joita minä sitten toisesta päästä kuskaan vaivihkaa takaisin myyntiin, koska suurin osa Papan takkiostoksista unohtuu kaappien uumeniin.

Vaan äkkiäpä Pappa teki valintansa ja ostikin minulle puusta tehdyn kupposen. Hinta oli euron.

Koska käteen mukavasti asettuvaa isoa kahvimukia ei valikoimissa tällä kertaa ollut, päädyin ostamaan Papalle Usain Boltin elämäkerran. Papan ensimmäinen kysymys valinnastani oli: "onko siinä kuvia?" Hintaa kirjalla oli 50 senttiä.

Ihan iloisella mielellä tulimme kotiin, kun olimme vielä napanneet kyytiin tyttären työpaikaltaan.

Seuraavalla kerralla täytyy katsella Saaralle työpöytää ja kylpypyyhkeitä. Niitä olisi nytkin hyllyssä ollut, mutta täytyy varata hiukan enemmän käteistä mukaan ja valkata sitten kaikessa rauhassa. Olen iät ja ajat ostanut pyyhkeet kirpputoreilta. Keittopesun jälkeen ei tarvitse arkailla käyttää muiden vanhoja pyyhkeitä.

Tuosta Papan valinnasta sanoin hänelle, että aika hyvin Pappa tuntee mieltymykseni. Olisin ollut todella järkyttynyt, jos hän olisi ostanut minulle jonkun muovikipon. Taidan tehdä tuosta valkosipuleiden säilytysastian.

7 kommenttia:

  1. Olipa hauska idea teiltä tuo ostetaan toisillemme. Tuo saamasi tuokin mieleen kiulun jonka nuorena äidiltäni sain. Pitäisikin taas pitkästä aikaa ottaa se johonkin käyttöön, vaikka käsityötarvikkeille tai jollekin.
    Minäkin olen toisinaan ostanut pyyhkeitä kirppiksiltä. Pesukoneen kuumimmalla ohjelmalla niitä pessyt. Niinkö sinäkin teet, vai teetkö niille jotain erilaista? Tarkoitan, mitä se keittopesu-sana pitää sisällään. Aurinkoisia päiviä sinne:)

    VastaaPoista
  2. Niin, pesen siis 95 asteessa. Muutenkin olen nyt alkanut enemmän harrastaa liinavaatteiden pesua tuolla kuumimmalla ohjelmalla. Hitusen kauemmin pysyvät raikkaana täällä karvalassa, jossa saa laittaa lakanoita pesuun tämän tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oik, kiitos tiedosta:) Samanlaiset pesusysteemit siis meillä. Minä olen myös lakanoita, pussilakanoita ja tyynyliinoja toisinaan kirpparilta ostanut. Joskus sattuu jopa sellaisiakin löytöjä kohdalle, että on paketeissaan joku kirpparille kuskannut.

      Poista
  3. Tuo kirppari on ollut aina "pakollinen" käyntikohde Kangasniemellä 😄 Kunhan päästään taas mummolaan, ni kirpparikierrosta ei unohdeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jotakin puuttuu, käyn ensin katsomassa, löytyykö tuolta. Ja yleensä aina löytyy myös iloisia yllätyksiä.
      Toivottavasti saadaan kaikin puolin hyvä kesä ja Kangasniemi täyttyisi mummolassakävijöistä, mökkiläisistä, lomalaisista ja muuten vain poikkeajista. Tällä hetkellä maallemuuttajilla on tilanne, että pienien maatilojen ja mummonmökkien tarjonta ei riitä ostajien tarpeisiin. Ymmärrän oikein hyvin, miksi Kangasniemikin muuttajia houkuttelee.

      Poista
  4. Meillä pestään aina pyyhkeet ja lakanat kuumimmassa ohjelmassa, kotoa opittu tapa :)
    Kirppareilta löytyy paljon kaikenlaista kivaa, tuo puukulho on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse haaveilen vielä mankelin saamisesta aktiivisempaan käyttöön. Mankeli puoltaisi paikkaansa huushollissa, jossa muutenkin tapellaan koko ajan pölyä ja eläintenkarvoja vastaan. Täytyisi vain opetella rutiiniksi lakanoiden mankelointi, ei siihen niin paljoa aikaa menisi.

      Poista