Aino Huilajan esikoisteos

 Tämän kirjan päätin lukea, kun kuulin tällaisen tarinan olevan tulossa. Aihe jo itsessään on kutkuttavan houkutteleva: jättää kaikki ja lähteä ihan minne vain.

Ensimmäisenä kirja sai minut puolelleen rehellisyydellään. Aino Huilaja kirjoittaa rehellisesti ja se tuntuu siltä, kuin pääsisi näkemään hänen sisimpäänsä. Toki hirmuisesta pissihädästäkin mainitseminen on rehellisyyttä.

Entisenä helsinkiläisenä elin mukaan tempautuneena kuvauksissa syksyisessä Helsingissä. Palelin itsekin Ranssin kopissa ja toivotin mielessäni Ainolle uskoa unelmiin Rastilan Hese-kohtauksessa:

"Rastilan Hesburgerista on tullut uusi kantapaikkani, sillä siellä on lämpimät ja tilavat sisävessat, eikä koskaan ruuhkaa tai tuttuja ihmisiä. En jaksaisi kylmien öiden jälkeen selittää kenellekään, mitä minulle kuuluu ja mitä teen hampurilaisravintolassa tähän aikaan aamusta.

Tilaan tiskiltä kahvin, joka maksaa 1,60. Se on minusta äärimmäisen halpa hinta siitä, että pääsen suorittamaan aamupesuni loppuun tyhjässä ja siistissä vessassa sekä meikkaamaan itseni lämpimissä tiloissa naistenlehden kuvausta varten. Tunnen jopa hienoista ylpeyttä kekseliäisyydestäni."

Kirja oli viihdyttävä, mutta ennen kaikkea se pysäytti ajattelemaan: mitä itse haluan. Ei ole kysymys siitä, että elämä olisi jokin elämysmatkojen sarja. Meidän täytyy vain olla sinut sisimpämme kanssa kaikessa mitä teemme, muuten elämisen voimavarat murenee vähitellen kalliosta hiekaksi.

"Pakumatkalla" - kirjasta tuli myös korona-ajan historiakirja. Ilman viruskurimusta paluumatka olisi taatusti ollut toisenlainen.

Toivon sydämestäni, että Aino Huilaja löytää idun seuraavalle kirjalle - ehkä se on jo olemassa. Tunnelma- ja maisemakuvaukset ovat niin aitoja ja rehellisiä tässä kirjassa, että niitä soisi lukevansa myös Lapin erämaista.