Metsässä ei ollut liian kuuma. Leppeä tuuli kävi välillä ja muutenkin ilmanala oli paras mahdollinen. Menin taas uuteen paikkaan Rantakankaalla ja maasto oli selvästikin kosteampaa ja alavampaa. Muistelen pappani joskus maininneen, että aikoinaan Puulan vesi on ollut niin korkealla, että rantametsät ovat entistä järven pohjaa. Ja sen kyllä kasvustossa huomaa ja monin paikoin on kivikkoa, joka on helppo kuvitella järven kiviksi.
Mustikoita oli taas käsittämättömän paljon. Olisin viihtynyt metsässä kauemminkin, mutta nyt mäkärät tekivät olon ihan sietämättömäksi. Ne tunkivat silmiin, nenään, korviin ja suuhun ja purivat ranteet kihelmöivän kipeäksi. Kolmen tunnin taistelun jälkeen lähdin suosiolla kotiin. Luulen, että kosteampi maasto ja lähes helteinen ilma saivat mäkärät liikkeelle. Hirvikärpästen kipittely niskassa ja päässä ei tuntunut miltään mäkäriin verrattuna.
Sen verran häiriötekijöitä oli tänään metsässä, etten kuvattavaa edes katsellut. Linnut ilahduttivat ja olisi kyllä mukava opetella tunnistamaan lintuja laulun perusteella. Kovin vähäistä on lajituntemukseni.
Tein illasta vielä kierroksen omassa metsässäni ja varmistuin siitä, mitä olin jo epäillytkin: omassa metsässä ei juurikaan mustikoita ja puolukoita kasva. Tietysti nyt kun on tottunut hurjiin mustikka-apajiin, niin muutamia marjaisia varpuja ei edes huomioi.
Suloinen väsymys on nyt. Kaksi koiraa nukkuu jo huoneessani ja ihan kohta nukun minäkin. Kyllä huomaa keuhkoissaan, että on taas monta tuntia hengittänyt puhdasta metsäilmaa. Hengittäminen on niin vaivatonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti