Aistien lepoa Palokankaalla

Vietin vuorokauden tyttäreni Anne-Marin seurassa hänen tilallaan Palokankaalla. Tila on Kangasniemen toisella laidalla ja aivan toisenlaisissa maisemissa kuin missä me asumme. Anne- Marin kotikylästä löytyy korkeita mäkiä huikeine maisemineen, soita, suolampia, lohkarerantaisia järviä, hiekkarantaisia järviä, vanhoja unohdettuja autiotiloja, korkean mäen rinteillä suorissa riveissä kasvavia viinimarjaviljelmiä ja hiukan kauempana pääteistä suuria karja- ja maitotiloja, joissa tilalliset yrittävät pitää tulevaisuudenuskoa yllä.

Aamupäivällä lähdimme terhakan Veikka-labbiksen ja lampaiden kanssa nuotioretkelle Anne-Marin juuri raivattuun metsään. Metsä oli valoisa ja työn jälki siistiä. On mielenkiintoista nähdä samat maisemat sitten kesäasussaan.

Niinkuin kaikkialla Palokankaalla, niin metsässäkin oli lähes rikkumaton hiljaisuus. Tuo hiljaisuus on ehkä tuon paikan tärkein ominaisuus ja se on jokaisena vuodenaikana yhtä hoitavaa. Nyt, parin pakkasasteen säässä, metsässä kuuli tarkkakorvainen vain verkkaisen lumisateen äänen. Palokärki nakutteli hetken jossakin lähellä ja korppi kertoi myös olevansa paikalla. Lampaat kulkivat lumista polkua vähän nuotiopaikkaa kauemmas ja jäivät tuijottamaan tiiviisti touhujamme nuotion ääressä.

Kahvipannu kupsahti pari kertaa kumoon nuotiolla ja lisäsimme lunta pannuun. Hyvät aromiaineet saimme männynneulasista, joita meni lumen mukana.

Nuotiomakkarat eivät olleet mitään pakkomakkaroita, vaan kauan olen haaveillutkin nuotiolla korvennetusta makkarasta. Ensimmäistä kertaa tikunnokkaan päätyi Roinilan Aromilihan juustomakkarat ja uskon, että siitä lajista tuli tämän jälkeen nuotion pakkomakkara. Makkarasta tursuva reilu juusto oli niin herkullista, että en muista milloin viimeksi nuotiomakkara olisikaan maistunut niin hyvältä.

Oli uskomattoman rentouttavaa ja ajatuksia tyhjentävää irtautua kodin rutiineista vähäksi aikaa. Tokihan minua melkein säälitti se tyttöparka, kun sai äitiänsä passata. Kaiken lisäksi sanoin haaveilevani samanlaisesta reissusta loppukesän marja-aikaan, jolloin voisimme yhdessä käydä katsastamassa lähiseudun soita.

Tämänsorttinen loma on minulle ylintä elämän luksusta ja suurinta nautintoa tähän vuodenaikaan. Vuorokausi Palokankaalla on jokaisena vuodenaikana omanlaisensa suuri elämys. Kiitos, Minni!

"Mä ostan sulle, osta sä mulle"

Olimme Papan kanssa lähdössä Työttömien yhdistyksen kirpputorille. Ehdotin, että ostamme toisillemme sieltä yhden tavaran, joka saa olla "tarpeellista tai kivaa". Rahaa sai käyttää sen puitteissa, mitä kummankin lompakosta löytyi käteistä: minulla oli euro ja 65 senttiä ja Papalla löytyi hiukan enemmän. Ostoksen edullisuus oli tietysti plussaa.

Pappa tietysti ennätti hipelöimään nahkatakkia itseään silmällä pitäen, mutta onneksi takki oli hänelle liian pieni. Papalla on viehtymys kantaa kirpputoreilta takkeja, joita minä sitten toisesta päästä kuskaan vaivihkaa takaisin myyntiin, koska suurin osa Papan takkiostoksista unohtuu kaappien uumeniin.

Vaan äkkiäpä Pappa teki valintansa ja ostikin minulle puusta tehdyn kupposen. Hinta oli euron.

Koska käteen mukavasti asettuvaa isoa kahvimukia ei valikoimissa tällä kertaa ollut, päädyin ostamaan Papalle Usain Boltin elämäkerran. Papan ensimmäinen kysymys valinnastani oli: "onko siinä kuvia?" Hintaa kirjalla oli 50 senttiä.

Ihan iloisella mielellä tulimme kotiin, kun olimme vielä napanneet kyytiin tyttären työpaikaltaan.

Seuraavalla kerralla täytyy katsella Saaralle työpöytää ja kylpypyyhkeitä. Niitä olisi nytkin hyllyssä ollut, mutta täytyy varata hiukan enemmän käteistä mukaan ja valkata sitten kaikessa rauhassa. Olen iät ja ajat ostanut pyyhkeet kirpputoreilta. Keittopesun jälkeen ei tarvitse arkailla käyttää muiden vanhoja pyyhkeitä.

Tuosta Papan valinnasta sanoin hänelle, että aika hyvin Pappa tuntee mieltymykseni. Olisin ollut todella järkyttynyt, jos hän olisi ostanut minulle jonkun muovikipon. Taidan tehdä tuosta valkosipuleiden säilytysastian.

Talvi jatkuu meillä

Blogi- ja fb- tutut ovat viime päivinä julkaisseet kuvia toisensa perään kevään ensimmäisistä kukkijoista ja vihertävistä pihoistaan. En ole ollut uskoa silmiäni ja tänä aamuna oli ihan pakko mennä pihalle varmistamaan, etten vain ole ymmärtänyt Etelä- Savon lumitilannetta väärin. Totuushan on edelleen tämä, minkä kuvista voi päätellä: pelloilla on lunta vyötäisille asti ja raivaussahan kanssa ei todellakaan ole mitään kiirettä metsään.

Lumitöistä ei minulla ole kuluneelta talvelta minkäänlaista kokemuspohjaa, joten siltä osin voi ymmärtää, miksi en pitäisi mitään kiirettä kevään joutumisella. Talvi on ollut minusta aivan liian lyhyt. Mutta ymmärrän kyllä niitäkin, jotka kaipaavat jo vuodenajan muutosta. Pappa on tykännyt lumitöistä, mutta viimeisimmän pyryn jälkeen hänellä oli jo ongelma, kun pihassa olevien kasojen päälle ei enää kolan kanssa jaksanut lumia nostella.

Muutaman kerran olen ajatellut tyytyväisyydellä metrisen hangen alla uinuvia valkosipuli-istutuksiani: tänä talvena ei ole tarvinnut pelätä, että ne erehtyisivät kasvuun liian aikaisin.

En muista koskaan aikaisemmin ajatelleeni talven aikana yhtä kaihoisasti syksyn metsäretkiä. Hyvin usein mieleen tulee joku tunnelma, tuoksu tai auringon valon leikki metsän siimeksessä. Varsinkin puolukkahetket metsässä ovat olleet usein mielessä. Puolukan keruu oli jotenkin rennompaa, koska ämpärit täyttyi hetkessä. Mustikkamättäillä iski usein epätoivo, kun tajusi, että kuunaan ei ehdi kerätä niitä kaikkia arvomarjoja talteen ja sitten tyytyi keräämään vain suurimmat. Näemmeköhän enää koskaan viime kesän kaltaista marjasatoa.

Mutta me nautimme vielä tästä talvesta koko sydämestämme. Ostin tänään jo makkarat sitä varten, että jonakin tuulettomana päivänä laitan pihaan nuotion. Tuulettomana sen takia, että tuuli on tehnyt pienestäkin pakkasesta äkäisesti purevan viime päivinä.

Puukuorma kotiin tuotuna

Pakkaset luonnollisesti laittoivat vauhtia polttopuiden kulutukseen. Pappa on viime viikot kaiken kuskaamisilta jäävän luppoajan käyttänyt polttopuiden pilkkomiseen ja kuskaamiseen ja kaatanut vielä lisää puuta.

Eilen menin ensimmäisen kerran viikkoihin käymään yläpihan ladossa ja näkymä oli karu. Ei kalikan kalikkaa ollut polttopuuta näkysällä. No senpä takia Pappa onkin sitten kuskannut kirjaimellisesti hiki päässä puuta alatalleista.

Muistelin, että eräs lähinaapuri on mainostanut tienvarsikylteillä myynnissä olevasta polttopuusta. Mitäpä menemään merta edemmäs kalaan, jos apu olisi noin lähellä.

Soitinpa naapurille ja hän kertoi, että pihassa olisi vapaana kaksi kuutiota satavuotiasta, pystyynkuivunutta mäntyä ja sen hän voisi myydä.

Tänä aamuna naapuri oli pihassa traktorin ja peräkärryn kanssa. Pannuhuoneen ja pääoven läheisyydestä on lyhyt matka siirtää puut sisälle.

Parin tunnin reippailun jälkeen kasa oli korjuussa. Voi tätä tervaskelon tuoksua keittiössä ja takkahuoneessa! Nyt sitten pitäisi raskia polttaa tämä kaunis, vanha puu.

Ehkä motivoidun ensi kesänä jätepuun korjaamiseen hiukan paremmin, kun käy sydämen päälle tällaisen puun nakkeleminen tulen ruuaksi.

Nukkumapäivän "aivosumussa"

 "Nukkumapäiväksi" nimitetään ainakin täällä päin yövuorosta tulopäivää. 

Olin aamulla puoli kahdeksan jälkeen kotona pikaisen kaupassakäynnin jälkeen. Pappa haki minut töistä ja kun olimme nostaneet ostokset autosta sisälle, Pappa suunnisti uudestaan kirkonkylään kyydissään kahdeksaksi töihin menevä tyttö ja kouluun menevä Kaisa.

Poikkeuksellisesti Kaisa ei ollut ehtinyt käyttää Keriä ulkona - mitä nyt sen verran, kun tulivat vanhasta talosta nukkumasta uuden talon puolelle. Otin Kerin hihnaan ja vein alapihalle. Keri löysi oitin kanalan luota tuoreet jäniksen jäljet ja oli niistä tietysti kovin innoissaan.

Vaikuttiko pieni pyrähdys pakkasessa vai mistä johtui, mutta en ollut millään saada unenpäästä kiinni. Kylmäkin oli. Vielä puoli kymmeneltä ihmettelin, missä uni viipyi, vaikka silmäluomia jo särki eikä tahtonut jaksaa enää vessaan kävellä. No kävin sitten kerran vielä pissillä, laitoin villatakin päälle, kahdet villasukat jalkaan ja villaviltin peittoni päälle. Ei enää muuta taikaa tarvittu ja jo kelpasi nukkua.

Iltapäivällä heräsin ja ulkona pilkisteli aurinko. Olin eilisiltana laittanut ruisleipätaikinan ja lisäillyt jauhoja muutaman kerran. Alustin taikinan ensi töikseni ja menin sitten vasta laittamaan tulen lämmityskattilaan.

Nyt kovilla pakkasilla olen antanut sen verran periksi, että napsautan sähkön päälle aamulla viimeistään, ettei tarvitse yön valvomisen jälkeen ruveta tappelemaan polttopuiden ja lämmityskattilan kanssa. Jos kovalla pakkasella vesisäiliössä lämpötila ehtii laskea 40 asteeseen, saa puita polttaa tuntikausia, ennenkuin on 80 astetta mittarissa.

Yövuoron jälkeisen nukkumisen määrästä ja laadusta riippuu, kuinka tarmokas olo on päivällä. Kun sain ruisleivät paistettua, tiskattua ja pari koneellista pyykkiä pestyä, oli helppo päätyä kaivelemaan jääkaapeista tähteitä ruuaksi. Huomenna on pitkästä aikaa ihan kokonainen vapaapäivä ja nyt kun asetun nukkumaan, voi huomenna nautiskella kaikista niistä kotitöistä, joita ei tänään viitsinyt tehdä.

Vihdoinkin olen oppinut nauttimaan myös yötyön tuomasta terveestä väsymyksestä. Yövuoron jälkeisenä päivänä - jos ei tarvitse mennä toiseen yöhön- voi oikein hyvin puuhastella vain sen verran kuin jaksaa ja tuntuu hyvältä. Mitä ei jaksa tai ehdi, voi delegoida muiden tehtäväksi tai tehdä toisena päivänä.

Sauna, jalkavoide ja villasukat

 Jokainen täällä pistäytynyt on havainnut tarkalleen saman asian: hiljaista on "Kaikki kotona?"- blogissa ollut. Sillä hiljaisuudella ei ole mitään vertailukohtaa elämäni kanssa, koska rautoja ja tulia olisi ollut vaikka muille jakaa.

Huomiseen vapaapäivään virittäytymisen aloitin tekemällä iltapäivällä (herättyäni) taikinajuuren. Leivinuunin pellitkin virittelin jo valmiiksi. Nuohooja valisti minua, että hiillospelti kannattaa sulkea ennen tulien sytyttämistä, jottei liiallinen veto vaikuta arinan lämpöominaisuuksiin. Uutta oppii aina ja todennäköisesti olen aikanaan vain kuunnellut äidin antamat lämmitysohjeet puolella korvalla.

Saunaan jaksoin kerrankin mennä. Siihen tarvitaan voimia, vaikka virkistynyt, rento olo saunan jälkeen onkin. Nukkuminenhan on yötyöläisen lempipuuhaa ja jos vaihtoehtoina on saunaanmeno tai nukkuminen, valitsen useinmiten sen nukkumisen. Olenko maininnut, että ehkä tärkein isänperintö minulle on hyvät unenlahjat.

Olen ihastunut erääseen jalkavoiteeseen ja ylin hemmottelu, mitä voin itselleni keksiä, on nykyään jalkojen voitelu saunan jälkeen. Tänään lisäsin siihen hierojakoulun oppien mukaan tehdyn hieronnan, niin jopa on kevyt olo jaloissa. Villasukat kuuluvat kostyymiini öin päivin, kesät talvet, niin hieronnan jälkeen vetäisin villasukat jalkaan. Tuon jalkavoiteen ominaisuuksiin kuuluu, että se ehkäisee kosteuden karkaamista iholta. Siksi jalat tuntuvat lämpimiltä ja voiteen teho riittää vielä seuraavaan päivään.

Joskus elämän tuiskeet käyvät kovin rajuina, niin ajatusten kiinnittäminen välillä vaikka omien jalkojen voiteluun tai kissan kanssa jutteluun tekee hyvää.

Lumen perään haikailijat ovat saaneet mitä halusivat. Talvi kaikkine riemuineen on käsillä. Ihan liian vähän on ehtinyt nauttia ulkona olemisesta, mutta helmikuun lopulla oleva lomaviikko viimeistään tuo asiaan parannusta. Töissäkäymisen ja nukkumisen lisäksi kun lyhyet päivät ovat täyttyneet lähes yksinomaan talon lämmittämisestä, ruuanlaitosta ja kaupasta ruokakuormien rahtaamisesta. Joko minusta on tullut vanha ja hidas tai sitten päivät ovat oikeasti lyhentyneet, mutta en tahdo nykyään ehtiä tehdä juuri muuta.

Papan elämä täyttyy meidän muiden kuskaamisesta ja puiden toimittamisesta mummoa varten pannuhuoneeseen sekä takan ja leivinuunin läheisyyteen. Koululaiset opiskelevat innokkaasti, työläislapset käyvät reippaina töissä. Siinähän ne meidän elämänkulut päällisinpuolin onkin.

Kotikoloja

Eilen kävin kirveen, käsisahan ja vesurin kanssa raivaamassa lisää metsätien vierustaa. Kottikärryllisen sain polttopuutakin mukaan.

Kun katselin jälkeenpäin tuolta reissulta ottamiani kuvia, oli kuvissa ihan sattumalta koloteemaa monessa muodossa.

Vanhan talon alunen on erityisesti kissojemme mieleen.

Tuosta vanhasta talosta sen verran: se on minulle paljon mieluisampi tunnetasolla, kuin tämä uudempi. Mitä taas tulee käytännöllisyyteen ja arjen rutiineiden hoitamiseen, uusi talo vie voiton. Vanhalla talolla on persoona, uusi talo on vain rakennus jossa asutaan ja joka on tällä hetkellä myös koti.