"Aika on arvokasta.
Älä tuhlaa sitä.
Älä osta sitä.
Älä säilö sitä.
Älä unohda sitä.
Älä tee vaihtokauppoja sen kanssa.
Älä suostu ostamaan sitä.
Aika on henkilökohtainen lahja sinulle
Luojaltasi.
Jokaisen paketti on erikokoinen:
toinen hädintuskin ehtii avata omansa,
toinen pysähtyy
katsellen odottamaan
tiimalasin viimeisten hiekkojen valumista...
Lahjan jännitys
piilee sen ennalta-arvaamattomuudessa:
emme tiedä lahjamme kokoa.
Uudenvuodenjuhlinta
on kai meidän lahjansaaneiden
hiljaista tai äänekästä
toivomista lahjan jatkumiseksi.
Sitä viisasta sydäntä
en ole vieläkään saanut.
Herra, opeta minua edelleen
siinä päivieni laskemisessa,
kun vuodetkin tuntuu valuvan sormien läpi
kuin helmitaulua sormeilisi."
tiistai 31. joulukuuta 2013
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Herkkiä hetkiä
Pitkä hiljaisuus blogissa on johtunut siitä, että on kovin vaikea pukea sanoiksi sellaista tunteiden kirjoa, joka sattuu vielä muutenkin herkkiä säveliä soittavaan jouluaikaan.
On ollut aikaa pysähtyä ajattelemaan yhtä ihmistä kerrallaan.
En muista, milloin viimeksi olisimme halanneet toisiamme niin paljon, kuin viime aikoina. Olemme myös tutustuneet toisiimme tarkemmin silmin, kun kenelläkään ei ole ollut kiire mennä hämärään vesisateeseen tekemään asioita tekemisen ja menemisen vuoksi.
Joulupäivän aamuna lähdin kyllä miehen saattelemana vesisateessa töihin kolmeksi tunniksi Lauttasaareen, mutta siitä työrupeamasta muodostuikin yksi joulun kohokohdista. Joulupäivän aamuhämärän hetket olivat antoisat iäkkään ja paljon nähneen ja kokeneen avustettavani luona.
Tämänpäiväisiä halauksia en pysty edes laskemaan. Hyvin rakkaan ja hellän sain tovi sitten Murulta, josta tuli Tapaninpäivänä poikani kihlattu ja samalla perheemme jäsen loppuelämäkseen.
Muru on hyvin rakas tyttö. Hän on rakas sen takia, mitä hän on ja sen takia, että hän syvästi rakastaa poikaani.
Rukoilen Taivaan Isää varjelemaan heidän jokaisen askeleensa: niin konkreettisen kulkemisen kuin kuvainnolliset elämänaskeleetkin.
Huomenna taidan tavata toisen upean tytön, neljävuotiaan reippaan lapsenlapsen, jonka kanssa kuukaudet ja vuodet valahtivat arvaamattoman nopeasti. Miehen kanssa muistelemme haikeudella niitä aikoja, kun Melska tuli mummon ja papan luo päivähoitoon. Nyt Melska nauttii tarhakavereittensa seurasta ja elämän uusista haasteista ja meillä on paljon lämpimiä yhteisiä muistoja.
Eräs hiljainen talo on ollut myös ajatuksissa. Joku muistuttikin, että tämä saattoi olla toiseksi viimeinen joulu kaupungissa. Paljon Taivaan Isän johdatusta ja asiainhoitoa tarvitaan ennenkuin vietämme joulua maalla omassa talossa.
Viimeistään huomenillalla virittyy tämänkin mummon ja tulevan anopin jouluvireet toisiin sävellajeihin, sillä olen mennyt lupaamaan Kaisalle ja Miikalle, että lähden heidän kanssaan Hakaniemen Saalemiin Näkinkujalle "Holy HipHop Night" -tapahtumaan klo 22 - 00. Paikalla on meidän yhteiset "lemppariräppärit" GFM, Pastorit ja Immanuel. Mielenkiinnolla odotan Immanuelin "Jumalanmiehii" -levyn kappaleiden kuulemista livenä, vaikkakin joudun varmuuden vuoksi varaamaan vanhoja korviani varten korvatulpat. Varaan mukaan kyllä kahvia termariin, sillä hyvästä musiikista huolimatta valvominen alkaa olla minulle kamppailulaji. Uskon, että kohokohta on tulossa huomisestakin illasta.
On ollut aikaa pysähtyä ajattelemaan yhtä ihmistä kerrallaan.
En muista, milloin viimeksi olisimme halanneet toisiamme niin paljon, kuin viime aikoina. Olemme myös tutustuneet toisiimme tarkemmin silmin, kun kenelläkään ei ole ollut kiire mennä hämärään vesisateeseen tekemään asioita tekemisen ja menemisen vuoksi.
Joulupäivän aamuna lähdin kyllä miehen saattelemana vesisateessa töihin kolmeksi tunniksi Lauttasaareen, mutta siitä työrupeamasta muodostuikin yksi joulun kohokohdista. Joulupäivän aamuhämärän hetket olivat antoisat iäkkään ja paljon nähneen ja kokeneen avustettavani luona.
Tämänpäiväisiä halauksia en pysty edes laskemaan. Hyvin rakkaan ja hellän sain tovi sitten Murulta, josta tuli Tapaninpäivänä poikani kihlattu ja samalla perheemme jäsen loppuelämäkseen.
Muru on hyvin rakas tyttö. Hän on rakas sen takia, mitä hän on ja sen takia, että hän syvästi rakastaa poikaani.
Rukoilen Taivaan Isää varjelemaan heidän jokaisen askeleensa: niin konkreettisen kulkemisen kuin kuvainnolliset elämänaskeleetkin.
Huomenna taidan tavata toisen upean tytön, neljävuotiaan reippaan lapsenlapsen, jonka kanssa kuukaudet ja vuodet valahtivat arvaamattoman nopeasti. Miehen kanssa muistelemme haikeudella niitä aikoja, kun Melska tuli mummon ja papan luo päivähoitoon. Nyt Melska nauttii tarhakavereittensa seurasta ja elämän uusista haasteista ja meillä on paljon lämpimiä yhteisiä muistoja.
Eräs hiljainen talo on ollut myös ajatuksissa. Joku muistuttikin, että tämä saattoi olla toiseksi viimeinen joulu kaupungissa. Paljon Taivaan Isän johdatusta ja asiainhoitoa tarvitaan ennenkuin vietämme joulua maalla omassa talossa.
Viimeistään huomenillalla virittyy tämänkin mummon ja tulevan anopin jouluvireet toisiin sävellajeihin, sillä olen mennyt lupaamaan Kaisalle ja Miikalle, että lähden heidän kanssaan Hakaniemen Saalemiin Näkinkujalle "Holy HipHop Night" -tapahtumaan klo 22 - 00. Paikalla on meidän yhteiset "lemppariräppärit" GFM, Pastorit ja Immanuel. Mielenkiinnolla odotan Immanuelin "Jumalanmiehii" -levyn kappaleiden kuulemista livenä, vaikkakin joudun varmuuden vuoksi varaamaan vanhoja korviani varten korvatulpat. Varaan mukaan kyllä kahvia termariin, sillä hyvästä musiikista huolimatta valvominen alkaa olla minulle kamppailulaji. Uskon, että kohokohta on tulossa huomisestakin illasta.
torstai 19. joulukuuta 2013
Äitinäolo
25 vuotta täytyy olla äiti, ennenkuin ymmärtää yhden äitiyden perusolemuksen: äidin tehtävä on tehdä itsensä päivä päivältä tarpeettomammaksi. Jo vain: "tarpeetto-mamma"...
Mutta ajattelepa vain äitiä vastasyntynyt sylissään: hyvin kiinteää ja kokoaikaista on äidin läsnäolo vastasyntyneen kanssa.
Ajattelen itseäni parikymppisen itsenäistyneen lapseni äitinä. Tehtäväni on olla tarvittaessa läsnä ja apuna, enimmäkseen myötäelävänä kuuntelijana ja kannustajana. Neuvot on neuvottu, ohjaukset ohjattu, suuntaa näytetty. Suuri ilo on nähdä, että äidistä täysin riippuvainen vastasyntynyt on varttunut oman tiensä valitsijaksi, vastuunkantajaksi, työn tekijäksi.
Ei äiti ajattele uravalintaa tehdessään, kuinka pääsisi helpommalla äidinpestistään. Mutta välttämättä se vaihe, kun äidistä on tullut taustavaikuttaja, ei ole äidin sydämelle se helpoin. En helppoutta tavoittelekaan, mutta alkukantainen mielipide näyttää olevan äiti-ihmisille kaikkialla olennaista: haluaisi säästää jälkeläisensä kovin raskailta kokemuksilta, toivoisi heidän oppivan kantapään kautta vain joitakin asioita.
On turvallista olla taustatukiäiti, kun äidin taustatuki ja peruskallio on Jumalassa. Ei tarvitse nojautua omaan ymmärrykseensä eikä omiin voimiinsa. Voi luottaa siihen, että esirukoukset lasten puolesta kantavat heidän elämässään.
. . .
Syvällisten pohdintojen vastapainoksi käsilläolevaa, elettävää elämää.
Mies tuli aamuyöllä kävellen varikolta kotiin. Oli hoitanut hillitöntä hammassärkyään reippaalla kävelyllä ja jääveden juomisella. Kotiin päästyään oli särky lakannut ja mies pääsi viideltä nukkumaan. Sain hänelle onneksi tälle päivälle päivystysajan ja onneksi miehellä on tänään vapaapäivä.
Illansuussa on kristillisen koulun joulujuhla. Siitä on muodostunut minulle viime vuosina joulun avaus. Juhlassa on oppilaiden esityksiä, paljon yhteistä laulua ja tänä vuonna oppilaat esittävät kuulema myös Reksin tekemän laulun. ("Rex" on vakiintunut puhuttelunimi koulun Jan-rehtorista.) Juhla huipentuu nyyttäripuffettiin ja täydellisen ihanaan seurustelun sakramenttiin. Kun paikalla on viitisenkymmentä perhettä herkkuineen ja kaikki kootaan yhteiseen pöytään, on perusajatus se, että "juhlitaan niin kauan kuin syötävää riittää". Juhlaa siis odottaa yhtä suurella innolla niin lapset kuin aikuisetkin.
Ennen koulun joulujuhlaa pistäydyn pikimmiten työpaikkani joulupuurolla. Ajattelin, että vaikka kyseessä on suuren työnantajan tarjoama joulumuistiainen työntekijöilleen, niin ikävältä tuntuisi järjestäjästä, jos kukaan ei viitsisi nähdä vaivaa tulla paikalle. Työnantajani konttori kun sijaitsee vielä reippaan kävelymatkan päässä metropysäkiltä.
Suloisen naapurinpapan pyykit kiikutan nyt kuivuriin, jotta hän saa iltapäivällä vaatteensa takaisin. Sydäntä vihloo, kun vanhan voimat hupenee, selkä käy kumarammaksi ja riippuvaisuus ulkopuolisten avusta kasvaa päivä päivältä.
Pidetään tänään rakkaistamme oikein hyvää huolta.
Mutta ajattelepa vain äitiä vastasyntynyt sylissään: hyvin kiinteää ja kokoaikaista on äidin läsnäolo vastasyntyneen kanssa.
Ajattelen itseäni parikymppisen itsenäistyneen lapseni äitinä. Tehtäväni on olla tarvittaessa läsnä ja apuna, enimmäkseen myötäelävänä kuuntelijana ja kannustajana. Neuvot on neuvottu, ohjaukset ohjattu, suuntaa näytetty. Suuri ilo on nähdä, että äidistä täysin riippuvainen vastasyntynyt on varttunut oman tiensä valitsijaksi, vastuunkantajaksi, työn tekijäksi.
Ei äiti ajattele uravalintaa tehdessään, kuinka pääsisi helpommalla äidinpestistään. Mutta välttämättä se vaihe, kun äidistä on tullut taustavaikuttaja, ei ole äidin sydämelle se helpoin. En helppoutta tavoittelekaan, mutta alkukantainen mielipide näyttää olevan äiti-ihmisille kaikkialla olennaista: haluaisi säästää jälkeläisensä kovin raskailta kokemuksilta, toivoisi heidän oppivan kantapään kautta vain joitakin asioita.
On turvallista olla taustatukiäiti, kun äidin taustatuki ja peruskallio on Jumalassa. Ei tarvitse nojautua omaan ymmärrykseensä eikä omiin voimiinsa. Voi luottaa siihen, että esirukoukset lasten puolesta kantavat heidän elämässään.
. . .
Syvällisten pohdintojen vastapainoksi käsilläolevaa, elettävää elämää.
Mies tuli aamuyöllä kävellen varikolta kotiin. Oli hoitanut hillitöntä hammassärkyään reippaalla kävelyllä ja jääveden juomisella. Kotiin päästyään oli särky lakannut ja mies pääsi viideltä nukkumaan. Sain hänelle onneksi tälle päivälle päivystysajan ja onneksi miehellä on tänään vapaapäivä.
Illansuussa on kristillisen koulun joulujuhla. Siitä on muodostunut minulle viime vuosina joulun avaus. Juhlassa on oppilaiden esityksiä, paljon yhteistä laulua ja tänä vuonna oppilaat esittävät kuulema myös Reksin tekemän laulun. ("Rex" on vakiintunut puhuttelunimi koulun Jan-rehtorista.) Juhla huipentuu nyyttäripuffettiin ja täydellisen ihanaan seurustelun sakramenttiin. Kun paikalla on viitisenkymmentä perhettä herkkuineen ja kaikki kootaan yhteiseen pöytään, on perusajatus se, että "juhlitaan niin kauan kuin syötävää riittää". Juhlaa siis odottaa yhtä suurella innolla niin lapset kuin aikuisetkin.
Ennen koulun joulujuhlaa pistäydyn pikimmiten työpaikkani joulupuurolla. Ajattelin, että vaikka kyseessä on suuren työnantajan tarjoama joulumuistiainen työntekijöilleen, niin ikävältä tuntuisi järjestäjästä, jos kukaan ei viitsisi nähdä vaivaa tulla paikalle. Työnantajani konttori kun sijaitsee vielä reippaan kävelymatkan päässä metropysäkiltä.
Suloisen naapurinpapan pyykit kiikutan nyt kuivuriin, jotta hän saa iltapäivällä vaatteensa takaisin. Sydäntä vihloo, kun vanhan voimat hupenee, selkä käy kumarammaksi ja riippuvaisuus ulkopuolisten avusta kasvaa päivä päivältä.
Pidetään tänään rakkaistamme oikein hyvää huolta.
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Pieniä ihmeitä
Tytär tuli näyttämään erään luvun kirjasta, jota oli lukemassa. Kirja on Nicky Cruzin "Sydän tulessa". Taidan itsekin lukea tuon kirjan joululomalla. Lainaan kirjan tekstiä:
"Kun seuraavana päivänä heräsin, huoneeseeni ei vieläkään tullut vettä. Olin saanut viestin, että kuvernööri oli järjestämässä paikkaa kampanjalle, joten oletin, että puhuisin vielä jossakin. En ollut saanut liikuntaa muutamaan päivään ja tunsin itseni vihaiseksi, joten päätin juosta rannalle ja peseytyä valtameressä. Ajattelin, että ottaisin mukaani pienen pyyhkeen ja lähtisin noin viidentoista kilometrin lenkille Guamin kaduille. Sieltä suuntaisin sitten merenrantaan.
Lenkkini aikana sain hyvän välähdyksen siitä, mitä hirmumyrsky oli tehnyt saarelle. Kadut ja pihat olivat täynnä mutaa ja likaa, ja monilla niistä oli mahdotonta kulkea. En voinut kuvitella, että ketään kiinnostaisi tulla kokouksiini sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. En edes tiennyt, miten ihmiset pääsisivät sinne. Suurin osa julkisesta liikenteestä ei toiminut, ja ihmisillä oli täysi työ siivota tonttejaan. Mitä enemmän juoksin, sitä enemmän masennuin.
Päätin juoksulenkkini rannalle, mutta ennen kuin menin veteen, istuin hiekalle lepäämään ja miettimään näkemääni. Olin edelleen epävarma siitä, miksi Jumala oli tuonut minut Guamiin tuhon keskelle. Enkä juuri iloinnut ajatellessani, että joutuisin viettämään lopun päivää syyhyten peseydyttyäni suolaisessa vedessä.
"Herra, miksi minulla ei ole paikkaa missä peseytyä?" rukoilin. "Tiedän, että on typerää pyytää sellaista, mutta minun pitäisi ajaa parta ja kylpeä, enkä halua kertoa todistustani haisten merivedeltä, tukka suolaisena ja sotkuisena."
Jo rukoillessani muistan ajatelleeni, että se oli joutavanpäiväinen asia pyytää. Varmasti Jumalaa kiinnostaa enemmän se, mitä sanon, kuin se, olenko käynyt kylvyssä vai en. Tarkoitan, että ajatellaan vaikka Johannes Kastajaa. Hän todennäköisesti haisi pahalta koko ajan ja kuitenkin hän teki niin paljon hyvää!
Minua alkoi kaduttaa, että olin valittanut, vaikka tiesin, että monet saarella olivat paljon pahemmassa tilanteessa kuin minä. Monet olivat menettäneet kotinsa ja autonsa ja minä olin menettänyt ainoastaan etuoikeuden kylpeä muutamaan päivään. Rukoilin: "Herra, anna minulle anteeksi itsekkyyteni. Olen täällä tavoittaakseni ihmisiä Sinun sanomallasi ja teen mitä tahansa se vaatii. Käytä minua aivan niin kuin tahdot. Minä lakkaan valittamasta."
Juuri silloin nojauduin taaksepäin hiekassa pönkittäen itseäni kyynärpäitteni varassa. Survaisin maata enemmän kuin oli tarkoitus ja tunsin jotakin kylmää ja märkää vasemmassa kyynärpäässäni. Nojauduin katsomaan ja näin pienen vesilätäkön siinä, missä kyynärpääni oli ollut. Tämäpä outoa, ajattelin. Olen liian kaukana merestä löytääkseni vettä.
Kaivoin vähän syvemmälle hiekkaan ja mitä enemmän kaivoin, sitä enemmän vettä maaperästä ilmaantui. Otin sitä kouraani ja haistoin sitä. Tämä ei ole suolaista vettä. Kaivoin syvemmälle kämmenilläni ja pian valtava vesilammikko pulppusi maasta -raikasta lähdevettä! Se oli kuin kaivo, vain muutama sentti maanpinnan alapuolella. Sille ei löytynyt mitään selitystä - lähellä ei ollut jokia eikä lampia. Ja vesi oli puhdasta ja kirkasta.
Laskeuduin polvilleni ja rupesin pesemään kasvojani ja käsiäni. Kauhoin vettä sormillani ja maistoin sitä kielelläni. Se oli ihanaa - kuin pullotettua vettä. Niin ryhdyin pesemään tukkaani, ajamaan partaani ja pesemään kanaloitani.
"Onko tämä sinulta, Herra?" rukoilin. Melkein uskomatonta, että Hän tarjosi minulle tällaisen siunauksen. "Kiitos, Jeesus! Kiitos tästä puhtaasta vedestä."
Kylpiessäni ja polskutellessani raikkaassa lähdevedessä jotkut ihmiset rannalta tulivat katsomaan, mitä oli tekeillä. He eivät olleet uskoa silmiään. "Mistä tämä vesi on tullut?" he kysyivät, mutta en tiennyt, mitä sanoa heille. Monet tarjosivat minulle maksua, jos antaisin heidän kylpeä siinä, mutta nauroin ja sanoin: "Ei se ole minun vettäni. Se on Herralta. Sitä riittää kaikille!"
Kaikkialta rannalta tuli ihmisiä kylpemään uudessa lähteessä, jonka Jumala oli antanut. Ennen pitkää rannalle muodostui jono jokaisen odottaessa vuoroaan. En vieläkään tiedä, mistä lähde tuli, sen vain tiedän, että Jumala näki hyväksi tarjota tämän pienen, odottamattoman siunauksen minulle ja muille rannalla oleskelijoille.
Tämä juuri on niin hauskaa Jumalan kanssa elämisessä. Koskaan ei tiedä, mitä Hän tekee seuraavaksi. Sen vain tietää, että mitä tahansa Hän tekee, se on jännittävää!"
"Kun seuraavana päivänä heräsin, huoneeseeni ei vieläkään tullut vettä. Olin saanut viestin, että kuvernööri oli järjestämässä paikkaa kampanjalle, joten oletin, että puhuisin vielä jossakin. En ollut saanut liikuntaa muutamaan päivään ja tunsin itseni vihaiseksi, joten päätin juosta rannalle ja peseytyä valtameressä. Ajattelin, että ottaisin mukaani pienen pyyhkeen ja lähtisin noin viidentoista kilometrin lenkille Guamin kaduille. Sieltä suuntaisin sitten merenrantaan.
Lenkkini aikana sain hyvän välähdyksen siitä, mitä hirmumyrsky oli tehnyt saarelle. Kadut ja pihat olivat täynnä mutaa ja likaa, ja monilla niistä oli mahdotonta kulkea. En voinut kuvitella, että ketään kiinnostaisi tulla kokouksiini sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. En edes tiennyt, miten ihmiset pääsisivät sinne. Suurin osa julkisesta liikenteestä ei toiminut, ja ihmisillä oli täysi työ siivota tonttejaan. Mitä enemmän juoksin, sitä enemmän masennuin.
Päätin juoksulenkkini rannalle, mutta ennen kuin menin veteen, istuin hiekalle lepäämään ja miettimään näkemääni. Olin edelleen epävarma siitä, miksi Jumala oli tuonut minut Guamiin tuhon keskelle. Enkä juuri iloinnut ajatellessani, että joutuisin viettämään lopun päivää syyhyten peseydyttyäni suolaisessa vedessä.
"Herra, miksi minulla ei ole paikkaa missä peseytyä?" rukoilin. "Tiedän, että on typerää pyytää sellaista, mutta minun pitäisi ajaa parta ja kylpeä, enkä halua kertoa todistustani haisten merivedeltä, tukka suolaisena ja sotkuisena."
Jo rukoillessani muistan ajatelleeni, että se oli joutavanpäiväinen asia pyytää. Varmasti Jumalaa kiinnostaa enemmän se, mitä sanon, kuin se, olenko käynyt kylvyssä vai en. Tarkoitan, että ajatellaan vaikka Johannes Kastajaa. Hän todennäköisesti haisi pahalta koko ajan ja kuitenkin hän teki niin paljon hyvää!
Minua alkoi kaduttaa, että olin valittanut, vaikka tiesin, että monet saarella olivat paljon pahemmassa tilanteessa kuin minä. Monet olivat menettäneet kotinsa ja autonsa ja minä olin menettänyt ainoastaan etuoikeuden kylpeä muutamaan päivään. Rukoilin: "Herra, anna minulle anteeksi itsekkyyteni. Olen täällä tavoittaakseni ihmisiä Sinun sanomallasi ja teen mitä tahansa se vaatii. Käytä minua aivan niin kuin tahdot. Minä lakkaan valittamasta."
Juuri silloin nojauduin taaksepäin hiekassa pönkittäen itseäni kyynärpäitteni varassa. Survaisin maata enemmän kuin oli tarkoitus ja tunsin jotakin kylmää ja märkää vasemmassa kyynärpäässäni. Nojauduin katsomaan ja näin pienen vesilätäkön siinä, missä kyynärpääni oli ollut. Tämäpä outoa, ajattelin. Olen liian kaukana merestä löytääkseni vettä.
Kaivoin vähän syvemmälle hiekkaan ja mitä enemmän kaivoin, sitä enemmän vettä maaperästä ilmaantui. Otin sitä kouraani ja haistoin sitä. Tämä ei ole suolaista vettä. Kaivoin syvemmälle kämmenilläni ja pian valtava vesilammikko pulppusi maasta -raikasta lähdevettä! Se oli kuin kaivo, vain muutama sentti maanpinnan alapuolella. Sille ei löytynyt mitään selitystä - lähellä ei ollut jokia eikä lampia. Ja vesi oli puhdasta ja kirkasta.
Laskeuduin polvilleni ja rupesin pesemään kasvojani ja käsiäni. Kauhoin vettä sormillani ja maistoin sitä kielelläni. Se oli ihanaa - kuin pullotettua vettä. Niin ryhdyin pesemään tukkaani, ajamaan partaani ja pesemään kanaloitani.
"Onko tämä sinulta, Herra?" rukoilin. Melkein uskomatonta, että Hän tarjosi minulle tällaisen siunauksen. "Kiitos, Jeesus! Kiitos tästä puhtaasta vedestä."
Kylpiessäni ja polskutellessani raikkaassa lähdevedessä jotkut ihmiset rannalta tulivat katsomaan, mitä oli tekeillä. He eivät olleet uskoa silmiään. "Mistä tämä vesi on tullut?" he kysyivät, mutta en tiennyt, mitä sanoa heille. Monet tarjosivat minulle maksua, jos antaisin heidän kylpeä siinä, mutta nauroin ja sanoin: "Ei se ole minun vettäni. Se on Herralta. Sitä riittää kaikille!"
Kaikkialta rannalta tuli ihmisiä kylpemään uudessa lähteessä, jonka Jumala oli antanut. Ennen pitkää rannalle muodostui jono jokaisen odottaessa vuoroaan. En vieläkään tiedä, mistä lähde tuli, sen vain tiedän, että Jumala näki hyväksi tarjota tämän pienen, odottamattoman siunauksen minulle ja muille rannalla oleskelijoille.
Tämä juuri on niin hauskaa Jumalan kanssa elämisessä. Koskaan ei tiedä, mitä Hän tekee seuraavaksi. Sen vain tietää, että mitä tahansa Hän tekee, se on jännittävää!"
maanantai 16. joulukuuta 2013
Jerikon muurit
Mies pyysi etsimään laulun "Jericho" (suom. "Joosua hän marssi alas Jerikoon"). Laulu on yksinkertaisesti hyvä ja sen aihe on mielenkiintoista historiaa.
Linkistä klikkaamalla kuulet kappaleen Mahalia Jacksonin tulkitsemana.
http://youtu.be/fY0G_S6ZrtE
Jos haluat virkistää muistiasi, mistä Jerikon muurien sortumisessa olikaan kyse, tuo tapahtuma taustoineen ja seurauksineen löytyy Raamatusta, Joosuan kirjan 6. luvusta.
Linkistä klikkaamalla kuulet kappaleen Mahalia Jacksonin tulkitsemana.
http://youtu.be/fY0G_S6ZrtE
Jos haluat virkistää muistiasi, mistä Jerikon muurien sortumisessa olikaan kyse, tuo tapahtuma taustoineen ja seurauksineen löytyy Raamatusta, Joosuan kirjan 6. luvusta.
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Helsingissä maa valkoinen
Koska asumme ihan rannan tuntumassa, on tämän syksyn (toden totta: tämä vuodenaika tuntuu minusta edelleen syksyltä) lumisateet olleet lyhyttä iloa lapsille. Mikä tänään on tullut valkoisena maahan, on viimeistään huomenna valunut vetenä viemäriin. Mutta tämänaamuinen lumi on vielä täpärästi maassa, vaikka mittari on kohta lämpöasteilla.
Helsingin talviin tottuneena asennoidun vuodenkiertoon niin, että heti uudenvuoden jälkeen alkaa kevät. Talvi ei todellakaan ole tänne vielä tullut. Sen huomaa siitäkin, että olen kulkenut ulkona crokseissa ja villasukissa lukuunottamatta kahta päivää, kun en kehdannut lähteä kesäkengissä kouluun. Mutta tarkenemisen puolesta on oikein hyvin pärjännyt ilman talvikenkiä.
Eilinen joulutori lähikoululla oli meille virkistävää vaihtelua. Toki paremman tilin olisin tehnyt ottamalla vastaan ne kaksi tarjottua työvuoroa, jotka jouduin hylkäämään myyjäisten takia, mutta lasten ilon takia myyjäisiin meno kannatti. Kaisalla, Saaralla, Miikalla ja Anne-Marilla oli omat myyntinsä samalla pöydällä leivonnaisteni ja glögipullojeni kanssa. Tuollainen pieni kirpputori on lapsille oikein sopivaa harjoittelua, kun pitää neuvotella hinnoista, jutella vieraiden ihmisten kanssa ja laskea vaihtorahoja. Hinnoittelu ja tinkiminenkin on taitolajeja ja oli hauska huomata, kuinka lapset harjaantuvat niissäkin.
Heräsin eilen kuudelta leipomaan ja ehdin ennen kymmentä tehdä kuusi leipätaikinaa ja paistaa leivät. Leivän resepti syntyi ihan huomaamatta ja lopputulos oli omastakin mielestäni onnistunut. Käytin ruis- ja spelttirouhetta reilusti, alustin taikinan kahteen kertaan ja annoin nousta kunnolla. Vaikka leipää kehui ostajatkin, niin se, että 13-vuotias poika pyytää leipomaan samaa leipää uudestaan, saa minut vakuuttuneeksi.
Loppusunnuntain ohjelma on väistämättä lihastenttiin lukemista. Mies lähti illaksi töihin, niin uskoisin malttavani lukea. Pyykkikasat eivät ole mikään vaihtoehto lukemiselle, mutta miehen kanssa keksin korvaavaa tekemistä ihan loputtomiin. Jopa roskien vieminen yhdessä tai pyykin kuskaaminen kuivuriin on hauskempaa kuin tenttiinluku. Nyt on roskat viety, kuivuri täytetty ja blogikin päivitetty. Tekosyitä lukemisen välttämiseen ei siis enää löydy.
(Pikkuveli teki yritykseni kotisivut, joita voitte käydä vilkuilemassa: http://www.koto-hieronta.fi/.)
Helsingin talviin tottuneena asennoidun vuodenkiertoon niin, että heti uudenvuoden jälkeen alkaa kevät. Talvi ei todellakaan ole tänne vielä tullut. Sen huomaa siitäkin, että olen kulkenut ulkona crokseissa ja villasukissa lukuunottamatta kahta päivää, kun en kehdannut lähteä kesäkengissä kouluun. Mutta tarkenemisen puolesta on oikein hyvin pärjännyt ilman talvikenkiä.
Eilinen joulutori lähikoululla oli meille virkistävää vaihtelua. Toki paremman tilin olisin tehnyt ottamalla vastaan ne kaksi tarjottua työvuoroa, jotka jouduin hylkäämään myyjäisten takia, mutta lasten ilon takia myyjäisiin meno kannatti. Kaisalla, Saaralla, Miikalla ja Anne-Marilla oli omat myyntinsä samalla pöydällä leivonnaisteni ja glögipullojeni kanssa. Tuollainen pieni kirpputori on lapsille oikein sopivaa harjoittelua, kun pitää neuvotella hinnoista, jutella vieraiden ihmisten kanssa ja laskea vaihtorahoja. Hinnoittelu ja tinkiminenkin on taitolajeja ja oli hauska huomata, kuinka lapset harjaantuvat niissäkin.
Heräsin eilen kuudelta leipomaan ja ehdin ennen kymmentä tehdä kuusi leipätaikinaa ja paistaa leivät. Leivän resepti syntyi ihan huomaamatta ja lopputulos oli omastakin mielestäni onnistunut. Käytin ruis- ja spelttirouhetta reilusti, alustin taikinan kahteen kertaan ja annoin nousta kunnolla. Vaikka leipää kehui ostajatkin, niin se, että 13-vuotias poika pyytää leipomaan samaa leipää uudestaan, saa minut vakuuttuneeksi.
Loppusunnuntain ohjelma on väistämättä lihastenttiin lukemista. Mies lähti illaksi töihin, niin uskoisin malttavani lukea. Pyykkikasat eivät ole mikään vaihtoehto lukemiselle, mutta miehen kanssa keksin korvaavaa tekemistä ihan loputtomiin. Jopa roskien vieminen yhdessä tai pyykin kuskaaminen kuivuriin on hauskempaa kuin tenttiinluku. Nyt on roskat viety, kuivuri täytetty ja blogikin päivitetty. Tekosyitä lukemisen välttämiseen ei siis enää löydy.
(Pikkuveli teki yritykseni kotisivut, joita voitte käydä vilkuilemassa: http://www.koto-hieronta.fi/.)
torstai 12. joulukuuta 2013
Äitikoululainen pääsi jo joululomalle
Vaikka kouluni mukava onkin ja sinne menee aina innolla, niin mukavalta tuntuu myös tänään alkanut kuukauden mittainen joululoma. Loma-ajatuksia ei edes häiritse tiistaiaamulla oleva lihastentin uusinta. Suhtaudun siihen niin, että kyllä se varmasti ennen kesäkuun puoltaväliä on läpäisty. Tehdään sitten vaikka niin monta kertaa, että väkisin alkaa deltoideukset ja trapeziukset pysyä mielessä ja kun ei uusintatenteistä mene edes lisämaksua...
Suurin osa kakkostentistä meni mukavasti läpi, mutta lihasosion joudun armotta uusimaan. Mieltäni huojensi tänään myös vertaistuki, kun toisen reputtaneen kanssa pähkäilimme, mitä opettaja mahtaa tiistaina kysellä.
Tiskit ja pyykit hoituvat täällä ihan entiseen malliin, eli paljous on valttia. Siinä mielessä kotityöt ovat pysyneet tutuilla urilla.
Koululaiset ähisevät viimeisten kokeiden kanssa ja Saara laskee öitä joulumyyjäisiin. Keitin myyjäisiin Lautakankaan marjoista mehua ja yhden erän glögiä. Glögistä tuli kieltämättä hyvää. Marja-aronia, puna-, valko- ja mustaherukka, mustikka, puolukka ja vadelma on marjat, joita käytin.
Piparkakut tein ikivanhalla reseptillä ja kyllä huomaa eron valmistaikinasta tehtyihin.
Kirjoituskäsi tuntuu kovin kankealta, ajatus tahmealta ja koko ajan vilkuilen ripustettavien pyykkien koria. Lienee parasta tehdä viimeinen työrupeama, koska nukkuminen on kuitenkin lempiharrastukseni. "Mitä pidempi yö, sitä parempi" on mottoni tähän aikaan vuodesta.
Suurin osa kakkostentistä meni mukavasti läpi, mutta lihasosion joudun armotta uusimaan. Mieltäni huojensi tänään myös vertaistuki, kun toisen reputtaneen kanssa pähkäilimme, mitä opettaja mahtaa tiistaina kysellä.
Tiskit ja pyykit hoituvat täällä ihan entiseen malliin, eli paljous on valttia. Siinä mielessä kotityöt ovat pysyneet tutuilla urilla.
Koululaiset ähisevät viimeisten kokeiden kanssa ja Saara laskee öitä joulumyyjäisiin. Keitin myyjäisiin Lautakankaan marjoista mehua ja yhden erän glögiä. Glögistä tuli kieltämättä hyvää. Marja-aronia, puna-, valko- ja mustaherukka, mustikka, puolukka ja vadelma on marjat, joita käytin.
Piparkakut tein ikivanhalla reseptillä ja kyllä huomaa eron valmistaikinasta tehtyihin.
Kirjoituskäsi tuntuu kovin kankealta, ajatus tahmealta ja koko ajan vilkuilen ripustettavien pyykkien koria. Lienee parasta tehdä viimeinen työrupeama, koska nukkuminen on kuitenkin lempiharrastukseni. "Mitä pidempi yö, sitä parempi" on mottoni tähän aikaan vuodesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)