"Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta"

Kun kuulin "Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta" - kirjan sisällöstä, tiesin heti, että tuo kirja minun on luettava. 

Kirja on tekijänsä Mikko Within esikoisteos. Tuon kirjan jälkeen on kovin vaikea enää kirjoittaa koskettavampaa tai ravistelevampaa tositarinaa eletystä elämästä ja koetusta kuolemasta. Mielelläni soisin joskus lukevani kirjoittajalta lisääkin - ja sydämestäni soisin, että seuraavan kirjan ei tarvitsisi olla niin sydänverellä kirjoitettu kuin tämä oli.

Lukiessa joutui tarkkailemaan itseään: kuinka itse olisin pystynyt noissa vaikeissa hetkissä säilyttämään toivorikkauden, elämännälän ja säkenöivän huumorin.

Kirja koostuu soljuvasti Mikon puolison, Tiinan, blogiteksteistä, Mikon omista ajatuksista ja huomioista ja välissä on kylmiä, asiallisia tosiseikkoja, jotka ovat lainauksia Tiinan epikriiseistä sairauden ajalta. Ilotulitusta on siellä täällä, kun kirjaan on tallennettu perheen nuorimman lapsen kutkuttavanhauskoja lausahduksia ja oivalluksia. Perheen huumori on terävää ja kirjoittaja on saanut tallennettua sitä tavalla, joka armahtaa kirjaan täysillä antautuvan lukijan raskaimpien tapahtumien kuvauksissa.

Tämä kirja oli myös opetusteos. Käytännön kuvauksin lukijalle tuli tunne, että niin kamala asia kuin läheisen sairaus ja kuolemakin on, niin sen kaiken pystyy läpikäymään ja elämään hetki hetkeltä ilman katkeruutta kaikesta siitä, mitä ei ole tai ei voida saavuttaa. Jokaisen pienen, tärkeän tuokion tai suuremman ponnistelujakin vaatineen matkan tai perhejuhlan kuvauksen myötä kirjoittaja loi toivorikkautta. Tosin on päivänselvää, että sydämen suurimpia raastavimpia tuntoja tuskin edes pystyy jälkeenpäin sanoiksi muotoilemaan - eikä siihen ole tarvettakaan.

Kun olen päässyt tasapainoon itseni kanssa tunneskaalan vaihtuessa laidasta laitaan myötäelämisestä ja ilosta aina kirjan loppuosan aikana tulleeseen itkuun, aion lukea Tiinan blogin alusta loppuun.
(https://vasenrintanijamuutasairasta.blogspot.com)

Toivon tälle hyvin erityislaatuiselle kirjalle suurta menestystä ja lukuisia painoksia. Suosittelen kirjaa kaikille, joille elämä on rakas. Kirja on mielenkiintoista luettavaa myös hoitoalan ammattilaisille, sillä rivien välistä saa eväitä myös omaan työhönsä ja syöpää sairastavan kohtaamiseen.

Kiitos, Mikko With, että halusitte Tiinan kanssa jakaa jotakin näin kallisarvoista myös meidän koettavaksemme. Tämän kirjan jälkeen elämän värit näyttävät selvästikin kirkkaammilta.

Ajatuksia omasta omavaraisuudestani

Maalla-asumiseen on omavaraisuus jollakin tavalla liittynyt aina. Pienimuotoista omavaraistaloutta voi harrastaa ihan kaupunkikodissakin ja meillä kerrostaloasunnossa asuessa se jäi todella vaatimattomaksi. Nyt meillä olisi ainakin maapohjan suhteen rahkeita vaikka mihin: on peltoja, on metsää, on hehtaarin kokoinen puutarha. Maallemuuttoa odotellessa haaveilin monenmoisesta viljelystä ja kasvattamisesta.

Ajankäyttö on investointi, jonka omavaraisuus vaatii. On syytä muistaa, että tekemistä riittää aina ja loputtomiin. Jotta ei saa mieleisestä viljelystä tai kasvattamisesta stressitekijää elämäänsä, kannattaa olla realisti.
Ensimmäisenä keväänä täällä maalla asuessa kasvatin suuren määrän tomaatin ja paprikan taimia vanhan talon yhdessä kammarissa, jota jouduin useamman viikon lämmittämään sähköllä. Taimet vaativat "huoltokäynnin" joka ikinen päivä. Tuolloin en tehnyt vielä kokoaikatyötä, joten aikaa vielä riitti. Kun koitti kesä ja taimet vihdoin saatiin istutettua rakennusten seinustoille, ei aikaa jokapäiväisille kastelu-ja huoltokäynneille enää riittänytkään. Lisäksi kesä oli kylmä ja sateinen ja kasvukausi jäi muutenkin lyhyeksi. Lähes kaikki tomaatit jouduin keräämään pakkaselta turvaan raakoina ja kypsyttelemään niitä sisällä pahvilaatikoissa. En ollut satooni ollenkaan tyytyväinen. Päätin, että jos joskus vielä pelaan tomaattien ja paprikoiden kanssa, täytyy olla kasvihuone.

Myöhemmin aloin tehdä kokoaikaista yötyötä ja se on sinetöinyt monet omavaraisuuteen liittyvät viljelyhaaveet. Saattaa mennä vajaa viikko, että elämäni on pelkkää työtä ja nukkumista. Silloin kanalassakäynnitkin jäävät papan vastuulle.

Syksyn metsämarja-aikaan on olo kuin tulisilla hiilillä. Parina viime vuotena olen hoitanut asian ottamalla vuosilomaa marjankeruun aikaan. Esimerkiksi mustikan kypsymistä on kuitenkin melko vaikeaa arvailla keväällä lomalistojen suunnittelun aikaan, mutta aika hyvin on lomapäiviä kuitenkin saanut metsässä viettää.

Tällä hetkellä haluaisin investoida maltillisesti kasvihuoneeseen, aurinkopaneeleihin ja kanalan eristämiseen ja kunnostamiseen. Kanakantaa pyrin reippaasti lisäämään, koska kananmunien suhteen olemme nipinnapin omavaraisia. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että kananmunat ovat oivallisia vaihdantatalouteen. Ajoittain, kun kanat ovat innostuneet reippaampaan munimiseen, olen tehnyt vaihtokauppaa ja saanut vaihdossa esimerkiksi valkosipulia, raparperiä, perunoita ja marjoja.
Tavallaan investointi on kanakannan lisääminenkin, vaikka haudottaa tiput itse ja kasvattaa nuorikot. Kylmä tosiasiahan kanojen pidossa on se, että ne syövät enemmän kuin on munittujen munien "markkina-arvo" ts. ostamalla munat kaupasta pääsee halvemmalla kuin ruokkimalla omia munijoita. Nyt kun muutaman vuoden olemme syöneet omien kanojen munia, olisi paluu "kaupanmuniin" lähes mahdoton: "kaupanmunat" maistuvat pahalle tai eivät miltään.

Lähiruoka on hyvin lähellä omavaraiselämää. Kangasniemellä on erinomaiset mahdollisuudet hankkia lähiruokaa laidasta laitaan. Lisäksi täällä on päässyt myös REKO-toiminta hyvin alkuun. Sen kasvua kuitenkin jarruttaa tuottajien rajalliset mahdollisuudet olla mukana. Taloudellisesti kannattavaa ei REKO-myynti ole näin pienellä paikkakunnalla, kun välimatkatkin on pitkiä ja ostajien määrä on vielä vaatimaton. Itse olisin valmis lisäämään REKO-ostamistani, kunhan vain aikataulut jakoon pääsyyn järjestyy ja tuottajia saataisiin laajemmin mukaan.

Sain tyttäreltä lainaksi kirjan "Omasta maasta - omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja" (Bella Linde, Lena Granefelt). Alkusilmäilyn jälkeen kirja vaikuttaa käytännönläheiseltä ja varmasti antaa ajatuksia ja ideoita uusiin suunnitelmiin.

Reilun kolmen vuoden maalla-asumisen jälkeen voin hyvällä syyllä todeta, että meidän 8-9-henkinen perheemme voi olla kohtalaisen tyytyväinen, että olemme täysin omavaraisia sentään veden ja polttopuiden suhteen. Tässä maailmassa monelta puuttuu nekin.

Etelä-savolaisia sananparsia eli sutkautuksia

Työpaikallani kiinnitin huomiota hoitajakollegan puheeseen. Hänellä vilisi puheessa aina sopivissa kohdin hauskoja sananparsia ja sutkautuksia. Syrjäkylien mummojen ja pappojen tuvissa kotihoidon työntekijänä kiertäessään hän oli näitä savolaisia sanontoja kuullut.
Hoitajatoverini kirjoitti pyynnöstäni kaikki muistamansa sanonnat muistiin ja antoi omasta puolestaan luvan niiden käyttöön.


Kangasniemellä puhutaan sekä keski-suomalaisittain että puhtaasti savolaisittain, riippuen siitä, millä suunnalla kuntaa ollaan. Savon murre ei ole yhtä "viäntyvätä" kuin kuopiolaisilla, mutta savolaisiksi kaikki kangasniemeläiset tunnustautuvat puheenpartensa perusteella.
Vanhan kansan sanonnoissa oli huomioita säätiloista, vuodenaikojen kierrosta, maatilan töistä, seudun erikoisista ihmisistä tai heidän puheistaan. Sananparret olivat usein, nykytermiä käyttäen, "kevennyksiä".


"Ei talvi tavoittaan mäne." "Jos on tammi tasainen, niin helmi heilahtaa, jos ei helmi heilaha, niin maalis maksaa." "Kevättä kynttilästä." "Jos on usva uunna vuonna, niin on halla heinäkuussa." "Aamurusko päivän paska." "Kun on kuu kehässä, niin on akat pesässä."
Luonnonilmiöt ja vuoden kierto ovat tavallisimpia ja käytetyimpiä aiheita sananparsissa. Kaiken lisäksi sanonnat pitävät hyvin paikkansa nykyäänkin.


"Muastaha sen puonneen löytää." "Makkoo selällää ku Lohtaan rovasti." "Kah,sehä sitä on, mikä on, sano Leppäniemen ukko ku peiliin kahto." "Tumma ja tulinen ku Jumppasen villakoira." "Ruma ku riihen seinästä revästy piru." "Tukka silimillä kun kyntöruunalla." "Tuli lähtö ku Lootille Komorrasta." "Ei se laitojaan itke." "Niin männöö, että tyrät rytkää." "Kävelöövät peräkkäi ku Porin pirut." "Pyörii ku pässi narussa." "On selällää ku allakantekijä." "Nätti ku sika pienenä." "Persuukset on ku seittemän leivän uuni." "Se on siinä ku paska Junttilan tuvan seinässä." "Jutut on ku hampaattomalla lehmänostajalla." "Hei hulinaa sano piika ku kirnuun pieras." "On lyhytymmärryksinen ku Manta Liukkosen pässi." "Kylmä kahvi kaunistaa, muttei jaksa juuvva niin paljon." "Tutisoo ku vaevasen piä paskalla." "On ku jätkän räkä piikkilangalla: ei pysy eikä puttoo." "Yhtä puuttuu sano piru ku pentujaa laski." "Päissään ku Ellun kana." "Istu siinä niin kauan ku paska pystyyn nostaa."

Sananparsissa käytettiin joskus kieltä, jota ei muuten puheessa viljelty. Elämä maaseudulla oli ennenvanhaan useinkin raskasta raatamista ja elämän peruselementit olivat hyvin yksinkertaisia. Turha sievistely ja kaunistelu ei rankkaan työhön kuulunut ja ronskien sanontojen takana saattoi yhtä hyvin olla talon isäntä kuin emäntäkin. Vaikka monen sanonnan pohjana oli elänyt ihminen ja hänen puheitaan tai tekemisiään lainattiin, ei sutkautukset koskaan olleet pahansuopia tai ilkeitä.
Henkilöhistoriaa liittyy myös sananparsiin. "Täynnä ku Turusen pyssy." Turunen kuulema säilytti setelirahojaan pyssynpiipussa.
"Kanissa ku Vinskin ruuna." Tässä yhteydessä "kanissa" ei tarkoittanut panttilainaamoa, vaan Vinskin hevonen oli "vinossa".


On selvää, että katoavaa ja unohtuvaa on tämänkaltainen puheenparsi. Riihet, kirnut, lehmänostajat, tuvat, piiat, kyntöruunat alkavat olla mennyttä elämää. "Katoavaa kansanperinnettä" voisi sanoa. Siksi nämä on tähän blogiin tallennettu.

Kaupungissa vai maalla?

Tammikuussa - yhdeksän vuotta sitten - syntyi ajatus perheemme muuttamisesta maalle.
Siihen asti olin pitänyt itseäni mukavuudenhaluisena ja helppoon elämään mieltyneenä, että en uskonut koskaan haluavani muuttaa maalle, jossa monien asioiden sujuminen on työläämpää kuin kaupungissa asuessa.
Olin myös tottunut vuokra-asunnossa asumisen vaivattomuuteen: soitto huoltoyhtiöön riitti niissä tilanteissa joissa maalla omistusasunnossa asuva etsii tuntiveloituksella työtä tekevän asentajan tai korjaajan. Kerrostalossa asuessa riitti vettä, sähköä ja lämmintä. Kun astuit ulko-ovesta, kävelymatkan päästä olit apteekissa, lääkäriasemalla, ruokakaupassa, metroasemalla, bussi-tai raitiovaunupysäkillä, taksitolpalla tai kiinalaisessa ravintolassa.
Täällä maalla astuessasi ulko-ovesta, on kävelymatkan päässä metsää, järvi, peltoja, lisää metsää, pari naapuritaloakin ja valtatie, jonka varteen mentyäsi saattaisit peukalokyydillä päästä neljäntoista kilometrin päässä olevaan ruokakauppaan.

Jos maalla asumasi talon raanoista lakkaa yhtäkkiä vesi tulemasta, on sinun itse alettava selvittää, mikä on vialla. Jos on viikonloppu, toteat selvitystyön jälkeen, että päivystävän putkimiehen voit tilata 40 kilometrin päässä olevasta lähimmästä kaupungista, mutta tämä esittää sinulle rehellisesti kustannusarvion, että käynnin minimiveloitus on 700 euroa. Kummasti jaksat odottaa yön yli vedettömässä talossa ja hyväksyt sen, että suunnittelemasi suihkussakäynti siirtyy. Seuraavana päivänä soitat onnekkaasti yhdelle paikkakunnan harvoista putkimiehistä ja hän pääsee tulemaan paikalle parin tunnin kuluttua. Kuin ihmeen kaupalla saman päivän iltana hurahtaa uuteen vaihdettu vesipumppu päälle ja riemunkiljahdukset täyttää talon. Seuraavalla viikolla posti tuo sinulle tuon päivän laskun. Alat etsiä rapian vaille kolmea tuhatta euroa, johon onneksi kotivakuutuksen tarjonnut vakuutusyhtiö empimättä osallistuu.

Kun kaupungissa keräännyimme parvekkeelle ihastelemaan ukkosmyrskyä ja katselemaan meren raivoa, niin maalla ukkosmyrsky tarkoittaa ulkona olevien tavaroiden pikaista korjaamista sateelta ja tuulelta suojaan. Kovin kummoinen ei tarvitse myrkytuulen olla, kun sähköt katkeavat. Sähkön katketessa loppuu vedentulo ja viileään vuodenaikaan alkaa kylmyys hiipiä taloon muutaman tunnin sähkökatkoksen jälkeen. Kun sähkökatkos jatkuu useamman tunnin, aletaan jääkaappien sisältöä evakuoida kellariin. Talvella runsas lumentulo katkaisee sähköt hyvin helposti. Tänä talvena tuo asia tuli erityisen tutuksi ja sähkökatkokset olivat harmina melkein joka lumipyryn aikaan.

Kaupungissa asuessa runsas lumentulo vaikutti elämään juuri sen verran, että koulu-tai työmatkaan piti varata hiukan enemmän aikaa. Millään lailla muuten ei lumimyräkät elämistä vaikeuttaneet.

Kun kesä on helteinen ja kuuma, kaupunkilainen työpäivän jälkeen pakkaa eväslaukun, pyyhkeen ja aurinkorasvan ja painelee rannalle nauttimaan elämästä ja kesän lämmöstä. Kun maalla kesä on helteinen ja vähäsateinen, alkaa ihmisillä tuskastuttava työ turvata eläimille riittävästi vettä ja ruokaa ja varmistaa, että kaivossa riittää vettä. Jos talosi kaivosta loppuu vesi, olet aikalailla elämän perusasioiden äärellä. Kaupungissa asuessa voit joutua huoltokatkoksen aikana olemaan muutaman tunnin ilman vettä silloin tällöin. Sekin tuntui joskus miltei katastrofilta.

Onko tällaisilla asioilla merkitystä, kun pohdimme, missä ja miten haluamme asua? Kuinka paljon käytännön asioiden sujuminen vaikuttaa päätöksiimme valitessamme asumismuotoamme? Entä jos joku perheestä olisi vaikka vakavasti sairas ja hänen hoitonsa kannalta olisi hyvä asua lähellä sairaalaa.
Kun asuimme kolmentoista lapsen kanssa kerrostaloasunnossa keskellä Helsinkiä, meille usein sanottiin, että eikö olisi järkevämpää asua suurena perheenä maalla omakotitalossa.
Jos ajattelen jälkeenpäin vaikka perheemme aikoinaan tarvitsemia terveydenhuollon palveluja, niin uupumukseen asti olisimme maalla-asujina saaneet kuskata lapsia milloin mihinkin tutkimukseen tai lääkäriin. Aika monen erityislääkärin palvelut olisi varmasti jäänyt kokonaan saamatta.

Olinko kaupungissa onnellisempi kuin maalla? Oliko kaupungissa elämä helpompaa kuin maalla? Onko maalla asumisessa enemmän haasteita kuin kaupungissa? Onko lapsien parempi varttua maaseutuympäristössä? Onko kaupunkilaisilla enemmän valinnanmahdollisuuksia?

Ei maalla ja kaupungissa asumista voi asettaa vastakkain. Ei toinen vaihtoehto ole toista huonompi - tai parempi. Ei maalla asu onnellisempia ihmisiä. Ei kaupunkilaisen elämä ole helpompaa kuin maalla asujan.

Lapsen on aivan yhtä hyvä varttua niin maalla kuin kaupungissa. Kerrostalossa on ihan yhtä hyvä asua kuin omakotitalossa maalla. Ihan yhtä hyvä äsmarketti on Ruoholahdessa kuin Kangasniemelläkin.

Perheemme oli ihan yhtä lailla onnellinen Ruoholahden kerrostalossa kuin Kangasniemen omakotitalossa. Lapsilla oli ihan yhtä hyviä kavereita Suur-Helsingin Kristillisessä koulussa kuin Kangasniemen peruskoulussakin. Ihan yhtä rakkaita seurakuntalaisia oli Helsingin Lähetysseurakunnassa kuin Kangasniemen seurakunnassa.

Elämässä kaikkea ei voi mitata: ei ole mittayksikköä sille, miksi mieheni oli tyytyväinen Helsingissä bussinkuljettajan työhön ja Kangasniemellä tyytyväinen eläkeläinen.
Ihan yhtä ainutkertaisia yksilöitä sain hoitaa helsinkiläisessä vanhainkodissa kuin mitä nyt saan hoitaa kangasniemeläisessä hoivakodissa ja ihan yhtä paljon pidän työstäni täällä kuin kaupungissakin.

On hyvä, että elämässämme on haaveita ja tavoittelemme elämäämme uusia elementtejä. Joku puhuu johdatuksestakin. Ei kuitenkaan unohdeta, että tärkeintä on elämä itse ja lähellämme olevat rakkaat.
Talo, jossa elämme, on vain elämän rekvisiittaa.

OP:n säästölippaalla säästämisen alkuun

Rahan kerryttäminen säästöön ei ole koskaan ollut vahvoja puoliani. Olen keksinyt lukuisia mielestäni vakuuttavia syitä edes yrittää pitää esim. säästötiliä. Niin sanottu "varatili" löytyy kyllä pankkitiedoistani, mutta aniharvoin sinne kulkeutuu rahaa säästötarkoituksessa. Säästämisessä perheessämme munat ovat kanaa fiksumpia: lapset tuon jo hallitsevat.

Yksi vakuuttavimpia tekosyitäni torpata rahansäästöaikeet on pienet tulot tai suuri perhe. Naurettavia perusteita kumpikin: tulojen määrällä ei ole mitään tekemistä säästämisen kanssa sen enempää kuin perheen pääluvullakaan.

Säästäminen kiteytettynä tarkoittaa osan saamiesi tulojen tallettamista. Säästämistä ei ole se, että tilipäivänä siirrät laskujenmaksun yhteydessä varatilille satasen, jonka viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää siirrät takaisin käyttötilillesi ostaaksesi perheelle ruokaa tai autoon polttoainetta.

Jokin aika sitten Osuuspankin verkkopankissa silmiini sattui selkeätekstinen mainos OP:n Säästölippaasta. Asia esiteltiin yksinkertaisesti ja selkeästi ja tarjoukseen oli helppo tarttua. Säästölippaan idea on, että valitset summan, joka siirtyy jokaisen pankkikortilla tekemäsi ostoksen jälkeen säästölippaaseen. Säästösummat siirtyvät tililtäsi tiistaisin ja torstaisin ja voit asettaa ns. turvarajan, jonka alittuessa säästösummaa ei tililtäsi siirretä. Lisäksi voit siirtää haluamiasi summia lippaaseen.

Palvelun avaaminen oli helppoa. On myös mahdollisuus siirtää säästölippaan varoja rahastoihin, jotka esiteltiin selkeästi.

Muutaman viikon jälkeen olen ollut Säästölippaan ideaan ja käytännön toteutumiseen tyytyväinen. Varovaisesti aloitin kolmen euron summalla, joka siis siirtyy säästöön joka kerran, kun minä tai mieheni käytämme pankkikorttia ostosten maksamiseen. Summa tuntuu pieneltä - ja onkin sitä- mutta käytäntö on osoittanut, että säästäminen tällä tavalla käy ikäänkuin huomaamattomasti. Toki tiliotteella näkyy tekstejä "siirto säästölippaaseen" kahdesti viikossa, mutta ne tekstit ja summat tuntuvat pelkästään myönteisiltä.

https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/paivittaiset/tilit/saastolipas  linkistä pääset tutustumaan palveluun. Luonnollisesti Säästölippaan käyttäjäksi pääset vain jos olet Osuuspankin asiakas. Säästölippaan käyttö on maksutonta.

Kangasniemeläisten muovinkierrätys helpottui

Kangasniemeläisten jätteidenkierrätysmahdollisuudet paranivat, kun keskelle kirkonkylää saatiin Rinki-keräyspisteeseen muovinkeräysastiat. Muovijätettä on voinut viedä maksusta jäteasemalle, mutta jäteaseman niukat aukioloajat ovat hankaloittaneet maksun lisäksi muovijätteen sujuvaa kierrätystä.

Muovijätteen toimitus yhteen keräyspisteeseen laajan kunnan alueella on autoileville kuntalaisille vain järjestelykysymys. Perheessämme asia hoituu niin, että kauppa- tai asiointireissun yhteydessä käydään viemässä keräysastiaan muutaman päivän aikana kertynyt muovijäte. Keräysastia on keskellä kirkonkylää linja-autoaseman pihassa olevan kierrätyspisteen yhteydessä. Samasta paikasta löytyy muidenkin kierrätyskelpoisten jätteiden keräysastiat ja vaatteiden ja jalkineiden keräyslaatikko.

Muovinkeräyslaatikon aukot ovat melko kapeat, joten alkuperäisen ajatuksen jätteen keräämisestä jätesäkkiin hylkäsimme kättelyssä. Nyt kokoamme keräysmuovin muovikassiin, emmekä pakkaa sitä kovin "pulleaksi".

Muovijätteen keräämisessä on muistettava, että muovin tulee olla puhdasta ja kuivaa. Keittiössä lajittelu vaatii hiukkasen lisätyötä, kun huuhdotun muovijätteen annetaan kuivahtaa ennen pussiin pakkaamista. Jos muovi on niin likaista, että sen puhdistamiseen tarvittaisiin pesuainetta ja kuumaa vettä, kannattaa harkita, onko taloudellisempaa laittaa likainen muovi sekajätteeseen. Esimerkiksi jogurttipurkit jätän joksikin aikaa veteen likoamaan, niin silloin puhdistaminen ei vaadi suurempia toimenpiteitä. PVC-muovi ei kelpaa muovinkeräykseen.

Asumme pienellä sivukylällä ja kylän jätteenkeräyspiste sijaitsee 2,5 kilometrin päässä kotoa. Koska jätepiste on matkan varrella kirkonkylälle mentäessä, voi sekajätteen viemisen liittää kauppareissuihin. Keräyslasia ja -metallia tulee myös silloin tällöin vietäväksi. Alumiinisisuksiset mehupurkit tuomme myös jätepisteen kartonginkeräysastiaan. Muun kartongin, pahvin ja paperin poltamme pannuhuoneen uunissa.

Muovinkierrätysmahdollisuutta olemme kauan odottaneet. Vaikka kuinka pyrkii kaupassa tekemään ostosvalintojaan sillä periaatteella, että pakkausmateriaalia olisi mahdollisimman vähän, on muovipakkausten määrä aivan järkyttävä. Jos jonkun elintarvikkeen valmistaja ymmärtää vaihtaa pakkausmateriaalia vähemmän muovia sisältävään pakkaukseen, sellainen tuote luonnollisesti valitaan ensisijaisesti. Pidän sellaisia pakkausmuutoksia vastuuntuntoisina.

Ymmärrän tämän päivän hygieniavaatimukset, mutta joskus kaipaan aikaa, jolloin kauppias kääri lihat ja leikkeleet paperiin, jonka kotona sai käyttää hellan sytykkeenä.

Leppoisa vapaapäivä jälleen

Päivähän alkoi sähkökatkoksella. Onneksi lapset ehtivät lähteä kouluun ja minun vapaapäivän aamu alkoi sitten hiukkasen myöhemmin. Pyrin vapaapäivinä, jos ei ole pakollisia menoja, pitämään yllä yötyörytmiä siltä osin, että nukun aamulla niin pitkään kuin nukuttaa ja illalla lähden nukkumaan kun väsyttää. Mutta heräsin siis siihen, että talossa oli hiirenhiljaista. Nukumme miehen kanssa olohuoneen toisessa päädyssä ja toisessa päädyssä on kolme jääkaappia ja kolme pakastinta, joten pientä melusaastetta lähtee niistäkin vehkeistä, mutta nyt nekin olivat hiljaa. Hiljaa oli myös kiertopumppu, mikä kuljettaa vettä lämpöpattereissa.
Hetkinen minun piti tuumailla työjärjestystä, sillä minulla oli ruisleipätaikina happanemassa ja ehdin jo ajatella, että tahmeassa ruistaikinassa olevaa alustuskättä on kovin työlästä pestä puhtaaksi vesikupissa ja joka tapauksessa täytyisi viritellä ensin tuli puuhellaan, jotta saisi lämmintä vettä ja kenties teetä. Kattilakahvi ei ihan heti houkutellut, joten päätin siirtää kahvinjuonnin sähköjen paluun jälkeiseen aikaan.
Sähköyhtiön häiriökartalta selvisi, että Kangasniemellä oli parisen sataa taloutta ilman sähköä. Selkeä syy katkoksille oli ilmiselvästi lauhtunut keli ja hiljakseen puhalteleva tuuli.

Tänä talvena sähkäkatkoksia on ollut niin usein, että vähitellen alkaa helpottaa myös se stressi, joka iskee kynttilöitä sytytellessä ja puuroa puuliedellä keitellessä. Puolen vuorokauden jälkeen kannan jääkaappien sisällön ulos ja pakastimien kannet pidän visusti kiinni. Tulisijoihin virittelen tulia aika nopeasti, koska tuulisella pakkasilmalla talo kylmenee ilman lämmitystä muutamassa tunnissa. Onneksi on ollut vähän sellaisia tilanteita, että minä olisin töissä ja lapset kotona sähkökatkoksen tullessa. Kynttilät, kissat ja lapset on hyvin vaarallinen yhdistelmä, joten olen neuvonut heitä pärjäilemään taskulampuilla ja kännykänvaloilla. Isojen vesisäiliöiden kanssa on myös aikuisen apu tarpeen.

Sähköt tulivat onneksi ennen puolta päivää ja kanalassakäynnin jälkeen alustin taikinan. Taatelikakun tein sähköuuniin leipien noustessa ja pyykkiä pesin koneellisen toisensa perään. Pyykkikone pyörii edelleen, kun huvennut pyykkikasa pullahti hetkessä takaisin muutaman sängyn lakananvaihdon myötä. Huomenna kampaajatyttö tulee käymään (juuri kun minä olen lähdössä yöksi töihin), niin petasin hänelle rönttähuoneeseen vuoteen. Kampaajatyttö tulee tänne saksien kanssa ja saa taas viettää viikonloppua työn merkeissä, kun pitkähiuksiset sisarukset ovat tehneet työtilauksia sisarelleen. Käteväähän se on, että perheessä on oma parturikampaaja.

Olen täällä aiemminkin maininnut, että olemme muutosta asti mainostaneet kaupunkiin jääneille lapsille Kangasniemen erinomaisuutta. Tällä viikolla saimme riemukkaita uutisia, että yksi kaupungissa asuvista lapsista on järjestämässä elämäänsä niin, että näillä näkymin tämän kevään aikana muuttaa tänne. Kyllähän sitä päätöstä on odotettukin. Olemme papan kanssa iloisia siitä, että tämäkin lapsista näkee täällä asumisen edut ja plussapuolet merkittävämpinä kuin Helsingissä asumisen edut. Elämäntilanne ja asioiden arvottaminen ovat niitä asioita, jotka saavat meidät tekemään muuttopäätöksiä suuntaan tai toiseen.

Nyt illalla pappa lähti viemään kahta poikaa seurakunnan sählytreeneihin. Kissat ja koirat hipsivät verkkaisesti, tuuli kolkottaa takan luukkuja, kun en pidä takan peltiä kiinni ilmanvaihdon takia ja senkin takia, että tulien sytyttelijä unohtaisi avata pellin. Ruisleipä tuoksuu ja on leppoisan rauhallista. Meillä ei edelleenkään ole tänne muuton jälkeen viritelty televisiota paikoilleen katsomistarkoituksessa. Yhden pojan huoneessa televisio näkyisi, mutta eihän siellä juuri koskaan kukaan sitä katsele. Kapunkikodissa iltojen äänimaailmaan kuului television äänet.

Olisi varmaankin aika iltateelle, lämpimälle ruisleivälle ja voille ja nukkumaankäymiselle puhtaiden lakanoiden väliin.