lauantai 21. syyskuuta 2013

Ajatuksissa

Tänään on taas ollut ajatuksissani sellaiset ihmiset, joista en ole kuullut pitkiin aikoihin. Minulla on tuttavia ja tuttuja, joita en edes ole koskaan nähnyt, mutta joiden elämää olen seurannut jossakin yhteydessä ja joiden kanssa olen vaihdellut kuulumisia. Esimerkiksi blogien kautta tutustuu tällaisiin tuttaviin.
"Kiikkulaudalla" ja "Luosala" ovat sellaisia blogeja, joiden kirjoittajien kanssa tunsin yhteenkuuluvuuden tunteita, koska hekin ovat perheenäitejä. Nyt kun kyseiset blogit ovat olleet pitkään hiljaa, ajattelen usein ihmisiä niiden takana.
En minä kaipaa mitään juoruja ja ihmissuhdekoukeroilla mässäilyä ja päivittelyä, vaan minua askarruttaa, kuinka heidän elämänsä kulkee - onko arki onnellista ja sujuuko elämä ilman ylitsepääsemättömän suuria vaikeuksia.
Aina kun jonkun ihmisen asiat tulee mieleeni ja epätietoisuus alkaa vaivata minua, päädyn useimmiten muistamaan Taivaan Isän edessä tätä henkilöä. Vaikka en tiedä jonkun oikeaa nimeäkään, vain nimimerkin blogin takaa, Taivaan Isä kyllä tietää tarkalleen, kenestä on kysymys.

Huomenna on Kuopion Veljen syntymäpäivä. Hän on vuoden minua nuorempi, joten saa odotella vielä tovin isompia juhlia. Minulle ne isot juhlat sattuu näillä näkymin hyvään aikaan - maallemuuttokesään.
Minulla oli tarkoitus keinotella veli puhelimen ääreen jo tänään, mutta satuinkin nukahtamaan illansuussa ja yhdeksän jälkeen en soittele enää kenellekään, vaikka tietäisin olevan hereilläkin. Huomenna on veli arvatenkin hyvin kiireinen, koska hänet tuntien saattaa kehitellä vaikka mitä harrastetta merkkipäivänsä kunniaksi.
Äidiltä kuulin, että veli on tulossa talolle alkuviikosta. Uskoisin metsätöiden häntä houkuttelevan. Voi olla, että tyydyn huomenna tylsään tekstiviestionnitteluun ja arkena juttelemme sitten maratonpuhelun, kun veli soittaa työpäivänsä päätteeksi Lautakankaan pihalta ja tekee tilannekatsauksen. Pihalta hän soittaa sen takia, koska sisällä talossa löytyy kenttää hyvällä lykyllä vain olohuoneen pohjoispäädystä.

Jos rehellisiä ollaan, on ajatuksissani myös syksylle tuoksuva Lautakankaan piha. Miika puhuu joka päivä jotakin toisesta kodista ja odottaa kovasti sinne pääsyä. Isin motivaatio kaupungissa elämiseen näyttää myös kesän jälkeen hiipuvan kovaa vauhtia. Minä yritän työntää ajatuksia syrjään ja keskittyä käsillä olevaan, mutta silti huomaan usein leijuvani mielikuvissa talon huoneesta toiseen.
Jos elonpäiviä riittää ja blogini pysyy hengissä, kirjoitan vielä joskus kuulumisia syksyisestä puutarhasta, pelloista ja metsistä, Miikan kalansaaliista, kerätyistä puolukoista.

5 kommenttia:

  1. Joskus sitä ihan hätkähtää, kun huomaa ajattelevansa jotain ihmistä mistä ei ole hetkeen kuullut. Sitten miettii mitä hänelle kuuluu, onko terveenä j.n.e. Sitten tulee viesti, puhelu tai jokin muu pieni yhteydenottao. kaikki on hyvin, turhaan huolestuin. Se on kumma yhteys ihmisten välillä.¨
    Elo maaseudulla pimeänä syksynä on joskus ihan pikkusen ahdistavaakin, kaipaisi vähän valoa ympärilleen, mutta en kyllä vaihtaisi tätä eloa täällä mihinkään muuhun, niinkauan kuin vain täällä pärjään. Tämä syksy on ollutkin ihan ihanteellinen, kiirehtimättä saa kaikki syyshommat tehtyä, odoyyamaan talven lumipeitettä.
    Mutta, iloa elämään, eilen sain tietää seitsemäs lastenlastenlapsi on tulossa keväällä. Ah, eikö tämäkin ole onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä sinulla Mummeli onkin elämän iloa luvassa myös vastaisuudessakin. Oikeastaan alan jo unohtaa, millaisia ne vauvat on ja miltä he tuoksuvat.
      Meidän ainokainen lapsenlapsikin on jo 4-vuotias.

      Poista
  2. Sydämillemme lasketaan joskus yllättäen joku, joka ehkä juuri siinä hetkessä tarvitsee rukouksemme. Sain ilon ja kunnian tässä aamussa päästä kuulemaan Ugandasta Suomen vierailulla olevaa Michael Kimulia, joka puhui seurakunnassamme. Kuin olisi ruisleipää saanut nälkäänsä!

    Kalansaalis ja puolukkasato. Unelmia, jotka vielä todentuvat vierellesi.
    Taivaan Isän lahjaa!

    Perheellesi ja sinulle paljon ilovaloa syyspäiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella Michael Kimuli puhui Helsingin Saalemissa. Muistan tuon tilaisuuden varmasti loppuikäni, koska siinä Jumala kehoitti minua selvittämään erään asian. Asian hoitaminen oli käännekohta elämässäni ja avioliitossamme.
      Kimulin kirjat kannattaa myös lukea.
      Suomessa ei tiedetä, millainen on Ugandan hengellinen tilanne tänä päivänä. Samaa alkaa olla monissa Afrikan maissa.
      Isämme hoivaa ja hellää kosketusta viikkoosi, Tinttarus!

      Poista
  3. se on niin ihmeellinen ja käsittämätön asia,kun jotakin ihmistä erityisesti miettii,niin jo kohta jollakin tavalla hänestä saa kuulla tai nähdä.
    Saas nähdä,ehditkö ja maltatko edes kirjoittaa blogia sieltä Lautakankaalta:D

    VastaaPoista