maanantai 23. syyskuuta 2013

Kotopäivää

Kukkakaalikeittoa, korvapuusteja ja  omenapaistosta oli tänään ruokalistalla leppoisan kotipäivän kunniaksi. Miehelläkin oli vapaapäivä sitten loppujenlopuksi, vaikka koko aamupäivän odotteli ylityökutsua. Minua hätisteltiin neljälle eri työkeikalle ja päättäväisesti kieltäydyin jokaisesta. Mielessäni kävi päivän mittaan, missä mahtaa olla kaikki työttömät, kun toisilla olisi työtä neljän ihmisen edestä.
Kotihommat olivat niin huonolla tolalla, että minun oli pakko huudattaa pyykkikonetta taukoamatta. Koska mies oli alttiisti auttamassa, hän juoksutti vaatteita kuivuriin.
Vapaapäivään kuuluu myös päiväunet ja niiden ansiosta pidennän työaikaani illasta. Tiskiä, pyykkiä ja huomisten eväiden laittoa on vielä ohjelmassa iltayhdeksän jälkeen.

Lämpötila ulkona enteilee sitä, että käsineitä ja pipoja etsiskellään kohta käyttöön. Edelleen ihmettelen sitä piirrettä joillakin lapsilla, että ihannetila on pärjätä mahdollisimman vähällä vaatetuksella. En tiedä, mikä siinä oikein on taustalla, kun takin ottaminen aamulla mukaan on erittäin vastenmielistä. Minusta viluntunne on sen verran epämiellyttävää, että rahtaan mielummin mukanani turhia vaatteita kuin palelen.

Sauna sopii hyvin vapaapäivän iltaan. Meillä se tarkoittaa myös lämpimiä yöunia olohuoneessa nukkuville, kun sauna on olohuoneen seinän takana.
Saunan jälkeen Nöpöstiinan kutomat villasukat jalkaan, niin johan on elämä kaikinpuolin mallillaan.
Hyvänmallista viikonjatkoa toivottelen teillekin.

6 kommenttia:

  1. Hyvää viikonjatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Herkkuja teillä! Leipomistuoksujakin.
    Kyllä pitkät kalsarit löytyivät jo minulle tähän säähän.
    Mukavaa viikkoa ja voimia opiskeluun jokaiselle opiskelijalle

    VastaaPoista
  3. kukkakaali-keittoa?millaistahan herkkua se mahtaa ollakaan...
    Meitä on moneksi,toiset pärjää vähemmällä vaate-kerralla,oli sitten miten kylmää tahansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kukkakaalikeiton kaksi versiota (ruokaisa ja kevyt):

      Poista kukkakaalista kova keskiosa. Siistit lehdet voi käyttää keittoon. Palastele kukkakaali tasakokoisiksi paloiksi veteen kattilaan, lisää kasviliemikuutio. Keitä kymmenisen minuuttia, tai kunnes kaali pehmenee hieman. Valuta liikaa vettä pois, jätä kattilan pohjalle muutama sentti. Soseuta kukkakaali tehosekoittajalla. Jos haluat aivan tasaisen keiton, sekoita välillä, ettei jää sattumia. Jos haluat juustoisen ja ruokaisan keiton, lisää Koskenlaskijasulatejuustoa. (2litraa keittoa/puoli pakettia juustoa). Kuumenna keitto uudelleen, kunnes juusto sulaa. Mausta ja maistele. Lisää suolaa/yrttisuolaa, pippurirouheita, valkosipulia tai persiljaa mieltymystesi mukaan. Meillä tykätään pippurisesta keitosta.
      Kevyempään keittoversioon lisää soseuttamisen jälkeen ruokakermaa ja kiehauta keittoa hetki.

      Tänään teemme tuoreesta parsakaalista samanlaisen keiton ja lisäämme valmiiseen keittoon runsaasti tuoretta persiljaa.

      Älä jätä keittokattilaa lojumaan tuntikausiksi hellankulmalle. Kasvis-maitopohjaiset ruuat aloittavat pilaantumisen herkästi. Jos syömisen jälkeen keittoa jää kattilaan, tyhjennä loput rasiaan ja lykkää pakastimeen tai jääkaappiin. Tuoreena kylmään laitettu keitto maistuu erinomaiselta myös lämmitettynä.

      Poista
  4. Aurinkoista syksyä sinne teille! :) Ihana on käydä lukemassa kirjoituksiasi.

    VastaaPoista
  5. Vilpoisaksi on kelit täälläkin muuttuneet ja pipot ja lapaset alkavat olla tarpeen. Aamulla mittari näytti +1 ja lunta hitvetteli alas hiljalleen. Siunattua loppu viikkoa teille :)

    VastaaPoista