keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Outo aamupäivä ja muita jorinoita

"Pömpeli" oli 170:s kirjautunut lukija ja hänen olemassaolonsa innostamana kerron vielä kuulumisia, vaikka täällä olisi kyllä muutakin puuhaa. Tervetuloa kuitenkin Pömpelille ja muille viime viikkojen uusille rohkeille, jotka uskaltavat julkisesti ilmaista lukevansa tämän harmajapäämummelin jorinoita.

Tulin äsken koulusta. Jouduin paikkailemaan eilisen aamupäivän poissaoloa koulusta iltaryhmässä.  Oudolta tuntui ymmärtää toisen opettajan selvitystä "yläraajan luisista rakenteista".
Kaiken lisäksi opettaja lätkäisi pistarit yläselän lihaksista. En enää ihmettele alakoululaista, jolta pääsee koepaperin kanssa itku. Liki vettä valui minunkin silmistäni, kun hartaasti mukamas opetellut latinnokset olivat haihtuneet päästä taivaan tuuliin. Eikä opettaja juurikaan lohdutellut alakanttiin selvinneitä. Tulipa kerralla selväksi, että lukutahtia on kiristettävä.
(Lisää lukuaikaa en aio ottaa blogin kanssa nysväämisestä. Eihän tässä mene kuin yksi hetki, kun tekstin kirjoittaa. Juuri tämän vähempää ei voi myöskään toisten blogeja käydä lukemassa. Täytyyhän sosiaalisia suhteita ylläpitää, eikä hierojakoulu tarkoita mitään erakoksi ryhtymistä.)

Aamupäivä oli jotensakin outo. Kun lapset lähtivät kouluun, nuoret miehet töihin ja isi ylitöihin, olin ihkusen yksin kotona. Piti laittaa Spotifysta Samuli Edelmann laulamaan virsiä keittiön kaiuttimiin, kun alkoi tuntua perin yksinäiseltä. Samuli lauloi kolmisen tuntia ja sinä aikana minä taittelin pyykkivuoren, silitin silitettävät, ripustin kolme koneellista uutta pyykkiä kuivumaan ja järjestin vaatteet kaappeihin. Miehelle olin jokusen kerran vihjaissut vaatekaappinsa järjestämisestä, mutta edellisellä kerralla ottaessani asian puheeksi, mies muistutti minua poikamiesaikojensa vaatehuollosta. Silloinhan hänen puhtaat vaatteensa löytyi kasasta sohvan päädystä ja likaiset kylpyhuoneen nurkasta.
Nyt siis armahdin miestä ja järjestin hänen vaatekaappinsa uuteen uskoon. Luulisi ensi kerran suihkusta tultua löytyvän alushousutkin kaapista, ettei tarvitse turvautua uimahousuihin.

Aamupäivän lohdutukseksi hain "Pullatätiltä" kaksi mustikkapiirakan palaa. Söin ne molemmat ihan yksin, koska hänellä ei ollut myydä enempää. Toisille ostin kaikki munkit, mitkä Pullatätin tiskistä löytyi.
Pullatäti edelleen tyrkyttää kahvilaansa minulle, mutta minä sanon, ettei kaikkea kivaa ehdi tehdä yhtä aikaa. Eikä minusta olisi yöllä kolmelta aloittamaan leipomista ja salaattien tekoa. Hyvällä paikalla kahvila kyllä olisi ja valmis asiakaskuntakin. Kahvilan suosion salaisuus on kuitenkin omistajapariskunta, joiden persoonat houkuttelee päivä toisensa jälkeen juttukaverin puutteessa olevat kahvikupillisen ja korvapuustin äärelle. Töihin evästä ostavat saavat nopeasti ja edullisesti syötävänsä ihan työmatkan varrelta.

Koska aamullakin on kouluunlähtö, en viivytä teitä tämän pidempään.
Mutta onko jonkun muunkin mielestä syyskuu haikea?

7 kommenttia:

  1. On se, haikea ja vähän surullinenkin kuukausi. Minä olen ehdottomasti kevään lapsi, kun olen helluntaina syntynytkin. Tänään isä juuri muisteli, että oliko se lauantai vai sunnuntai. Kas, itse en satu muistamaan noin tärkeää hetkeä.
    Minulla on ohjelmassa kirppisvaatteiden pesua, satsi per päivä. Siis pesaisen kaikki ne kummasti kutistuneet romppeet, jotka ehkä päätyvät Fidan rekkiin lähiviikkojen aikana. Osa menee kyllä suoraan lumppupussiin. Tytär myy omiaa nettikirpparilla muutamaan euroon, joten ajattelin, että ehkä meillä on varaa ne roposet lahjoittaa suoraan, jos Fida tai kirkon kirppari ne nyt ylipäätään kelpuuttaa.

    VastaaPoista
  2. Nysvää vaan blogissa. Se voi auttaa myös tenteissä selviämisessää. Näin nimittäin eilen (vaiko toissapäivänä) tv1:ssä ohjelman, jossa annettiin oppilaiden kirjoittaa ajatuksiaan ennen tenttiä, vertailuryhmä ei tainnut tehdä mitään. Tentissä ajatuksiaan kirjoittaneet pärjäsivät puoli numeroa paremmin. Ohjelma taisi käsitellä jotain aivotoimintaan liittyvää.
    On se syyskyy vähän haikeaa, mutta lämmintä on sentään edelleen.

    VastaaPoista
  3. jotakin haikeaa tässä syyskuussa on,se on totta!ja kirjottele ihmeessä välillä blogiinkin,paremmin jaksaa sitte sitä opiskelu-touhuaki:)
    Voin kuvitella sinut sieluni silmin siellä aamusta touhuilemassa virsien soidessa taustalla...<3

    VastaaPoista
  4. Minäkin kuuntelen virsiä tai radio Dein juttuja töitä tehdessäni. Rauhoittaa. Tai yleensä radiota, koska samalla saa uutiset, kun on yksin, voi rauhassa kuunnella mitä haluaa. Kun on muita kotosalla, toiset eivät välitä melusta...
    Onpa opiskelussa omat hankaluutensakin...

    VastaaPoista
  5. Oi! Minäkin olen selvinnyt yksinäisistä hetkistä ja etenkin siivoamisesta Samulin laulamia virsiä kuunnellen. Viime pääsiäspaaston aikaan tein valtavan tavaroiden karsimisoperaation ja tänä kesänä muutimme. Näistä selvisin paljolti virsiä laulellen. Niistä sain voimaa ja lohtua. Eikä Samuli väsynyt koskaan laulamaan ;)

    VastaaPoista
  6. Koululla opetan vierasmaalaisille, että täällä syyskuu on ensimmäinen syksykuukausi. Samalla opetan luonnonantimien käytöstä. Ei kun marja- ja sienimetsään kaikki. Minulle syyskuu on edelleen toiminnan kuukausi. Enemmän haikeutta koen lokakuussa, koska silloin pitää useimmiten sanoa hyvästit kauniille syksyllekin. Luonto alkaa vaipumaan kohti talvea.

    VastaaPoista
  7. Niinpä - mutta syyskuu on täynnä ihanaa satoa, valkeita kuulia, kaneliomppuja, kirpeitä aamuja... vai onko aika kullannut muistot? Tsemppiä sinne joka tapauksessa;)

    VastaaPoista