keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Jätteiden lajittelusta kerrostalossamme

Minua kiinnostaa asiat, jotka liittyvät kierrätykseen tai jätteiden lajitteluun. Niin: hassu mielenkiinnonkohde tuo jätteet. Katselen mielelläni dokumentteja, jotka käsittelevät esimerkiksi uusia jätteenkäsittelyjärjestelmiä. Kun Jätkäsaaren uutta asuinaluetta suunniteltiin ja alueelle järjestettiin kiertoajelu, oli matkan mielenkiintoisin osuus, kun kiertoajelun opas kertoi asuinalueen keskusjätejärjestelmästä, jossa jätteet kulkevat maan alla liki sadan kilometrin tuntinopeudella keskusasemalle, josta jäteautot noutavat jätteet jatkokäsittelyyn.

Lapsuudessani kierrätys ja jätteiden oikea lajittelu oli arkipäivää, johon ei tarvinnut aikuisia opastaa. Toki metallin ja ongelmajätteiden kierrätystä ei juurikaan ollut olemassa. Mutta uuneissa poltettiin polttokelpoinen jäte ja vaatteet kierrätettiin matonkuteiksi ja käyttörievuiksi. Maitopurkit käytettiin pakastusrasioina ja jos kaupasta ostettiin elintarvikkeita, jotka oli pakattu muovirasioihin, rasiat pestiin huolella ja käytettiin uudelleen niin monta kertaa, kuin pysyivät ehjinä. Paksusta muovista tehdyt pussit pestiin  ja käytettiin elintarvikkeiden säilyttämisessä ja pakastamisessa. Sanomalehdet käytettiin uuninsytykkeinä ja suojapapereina vaikka uunien nuohouksen yhteydessä.
Materiaalit, joille ei keksitty luontevaa kierrätystapaa, muokattiin uuteen käyttöön. Paksusta muovista tehdyt lannoitesäkit käytettiin kurkkusuojien tai kasvihuoneiden muovittamiseen. Aikana, jolloin maito pakattiin muovipusseihin, kukoisti perheenemäntien matonvirkkausinnostus. Muovipussit leikattiin ohuiksi nauhoiksi, joista virkattiin muovimattoja. Muovinauhoja käytettiin myös mattojen kutomisessa. Parhaat saunan pukuhuoneen matot oli meillä ohuet ja kevyet muovikuteesta kudotut matot, jotka kuivuivat nopeasti ja olivat myös helpot puhdistaa.
Tuohon aikaan ei ihmisille tarvinnut antaa valistusta jätteidenkäsittelystä tai kierrätyksestä. Kierrätys oli luonnollinen tapa toimia. Tuolloin ei puhuttu "kierrätyksestä", vaan oli kyse tarkkaan käyttämisestä.

Tänä iltana ilahduin mennessäni taloyhtiömme jätehuoneeseen. Jätehuoneeseen oli ilmestynyt keräysastiat metallille ja lasille.
Jätehuoneessamme on nyt mahdollista kierrättää sekajäte, biojäte, kartonki, keräyspaperi (sanoma- ja aikakauslehdet), energiansäästö- ja hehkulamput, metalli ja lasi.
Koska taloyhtiössämme on liki 200 taloutta ja liiketilaa, on jätehuone kovassa käytössä.

Mahdollisuudet jätteiden oikeaan käsittelyyn on tehty meille mahdollisimman helpoksi. Nyt enää puuttuu, että aikuiset ihmiset viitsivät nähdä sen vaivan, että lajittelevat jätteensä oikein. Joka ainoa helsinkiläislapsi osaa lajitteluun vaikka unissaan, koska päiväkodista alkaen ja joka ikisessä koulussa annetaan erittäin monipuolinen ja kattava jätevalistus ja lapset osaavat lajittelun sen jälkeen ihan luonnostaan.
Joskus pohtii, onko talon asukkaiden lukutaidossa vikaa, kun kartonkijäteastiaan kulkeutuu styroxia ja muovikääreitä tai kompostiastiaan tuodaan ruuantähteet muovipussissa.

Taloyhtiö maksaa jäteastioiden tyhjnnyksestä. Nykyisenä maailmanaikana satsaamme omaan ja lastemme tulevaisuuteen huolehtimalla jäteasiat parhaalla mahdollisella tavalla. Jäteasioissa pihtaaminen voi ajanmittaan tulla kalliiksi meille kaikille.

9 kommenttia:

  1. Vielä kun olisi energiajae, monta kertaa vähemmän menisi roskaa sekajätteeseen. Tietty energiajakeen ja sekajätteen erottaminen voi olla hankalaa...

    VastaaPoista
  2. Meillä ei kotona kierrätetty. Hyvä, että lehdet vietiin lehtiroskiin, lähes kaikki muu meni siihen samaan roskapussiin, johon vain sekajäte kuuluisi.

    Kun muutin omilleni reipas 10 vuotta sitten aloin kierrättämään. Kotonamme kierrätetään kaikki mahdollinen - ihan atomiasteelle emme ole kuitenkaan lähteneet.

    Nykyisessä taloyhtiössämme on todella huono jätteenkeräyspiste ja täälläkin tuntuu ihmisillä olevan ongelmia ymmärryksen kanssa, kun biojäteastiasta löytyi muovipussi.

    Alueella jossa asun, on rakennettu viime vuosina tiuhaan ja uusilla aluille on todella hienot ja toimivat, lähes kaiken taloudesta tulevan jätteen kierrätysmahdollisuudet. Jostain kuulin, että tällainen kierrätykseen satsaaminen olisi nyt tulossa lakimuutoksen myötä - että kaikissa taloyhtiöissä tulisi olla mahdollisuus kierrättää jätteet entistä paremmin.

    p.s Ensimmäinen vierailuni blogiisi :)

    HeliKoo
    http://redgerberagirl.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailusta- kävin sinulla kylässä ja poikkean jatkossakin.

      Poista
  3. Hyvää nimipäivää sinulle!
    Satunnainen lukijasi

    VastaaPoista
  4. Keksin vielä yhdea asian, joka voisi olla teidän hienosti järjestetyssä jätehuoneessanne: hyllykkö, johon voisi panna käyttökelpoista tavaraa vapaasti otettavaksi: kirjoja, kippoja, vaatteita, leluja. Energiajakeeseen en oikein jaksa uskoa, kun esim. muovin lajittelu on melkein toivottoman vaikeaa omiin luokkiinsa. Mutta tietysti sitäkin jotkut osaavat harrastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloyhtiön hallituksen kanssa on vuosien mittaan ollut puhetta , että joko roskahuoneessa tai viereisessä tyhjillään olevassa tilassa voisi olla käyttökelpoisen tavaran kierrätyspiste. Idealle ei olla lämmetty, koska pelätään sotkua ja epäjärjestystä. En ole ruvennut asiaa ajamaan, vaikka se täydentäisi talon kierrätysaatetta.
      (Sen suuremmin julkisesti mainostamatta: olen dyykannut jätehuoneemme roska-astioista vuosien mittaan mattoja, astioita, lakanoita, pyykinkuivaustelineitä, vaatteita, kenkiä ja viimeksi viime viikolla korkean lasisen maljan, jonka pohjassa oli vielä hintalappu 23,90e.)

      Poista
  5. Meillä kuntaan tuli joku vuosi takaperin jätteen-lajittelupiste.Siellä on 2 Uff.n laatikkoa,sit löytyy pahville,lasille,metallille,kova-muoville ja paperille laatikot.Ite kierrätän kaiken minkä pystyn,ja nykyään käytän hyväksi myös H&M.n kierrätystä.Sinnehän voi viedä 2 kassillista vaatteita päivässä,vastineeksi saa 15%.n alennus-kupongin/kassi.Oletko tutustunut tuohon?Myös ne pinttyneet,likaiset ja rikkinäiset kelpaa:)

    VastaaPoista
  6. Emäntä Pohojanmaalta17. lokakuuta 2013 klo 10.15

    Tuo mitä kerroit menneessä aikamuodossa maalla kierrättämisestä ,pätee minun kohdalla vieläkin.Kaikki käytetään uudelleen,mikäli se suinkin on mahdollista.joten on se myös vieläkin tätäpäivää.Mukavaa talvenodotusta sinne ruuhkasuomeen.

    VastaaPoista