maanantai 4. marraskuuta 2013

Mikä hävikkiviikko?

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Tempauksen tarkoituksena on kiinnittää kuluttajien huomio omaan ruokahävikkiin.
Kuluttajaliiton linkistä http://www.kuluttajaliitto.fi/havikkiviikko saat lisätietoa tempauksesta, sen taustoista ja tarkoituksesta.

Perheemme osallistui pari vuotta sitten tutkimukseen, jossa seurasimme kuukauden ajan perheen ruokaostoksiin käyttämää rahamäärää, jätteisiin joutuvaa ruuan määrää ja laskimme hukkaan heitettävän ruuan hinnan.
Tuolloin kompostiin päätyi lähinnä satunnaisia aamupuuron kaapeita kattilanpohjalta. Taloudellinen hävikki kuukauden aikana oli perheessämme parin euron luokkaa.
Tutkimuksen hyöty oli minulle ehdottomasti siinä, että aloin kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, että pyrin ostamaan vain sen verran ruokatarvikkeita, kuin tarvitsin. Ruuan mädättäminen kylmiöön onnistuu keltä hyvänsä, mutta harvemmin tulee ajatelleeksi vuotuista taloudellista hävikkiä, jos kaataa puoli litraa hapanta maitoa viemäriin viikossa.

Kahvijuoman hävikki voi tulla kalliiksi pienessäkin perheessä, jos tapana on aina keittää kahvia liikaa. Meillä on nyt perheväen kesken ollut jo jonkun aikaa tapana, että kahvinkeitin sammutetaan heti kahvin valmistuttua. Jos pannuun jää kahvia, se ei ehdi kitkeröityä, kun levy on jäähtynyt. Itse tykkään juoda kahvia jäähtyneenäkin. Säästöä syntyy siitä, että keitämme seuraavan kahvin pannuun mahdollisesti jääneen tilkan päälle. Tarvittaessa kytken levyyn lisälämmön.
Vieraiden ei tarvitse pelätä joutuvansa juomaan meillä vanhalla kahvilla lantrattua. Vieraita varten tyhjennän ja pesen kahvipannun ennen tuoreen kahvin keittoa.

Oma hävikkiviikkoni alkoi tänään pakastimien inventaariolla. Keitin 12 litraa marjamehua, sulatin yhden pakastimen ja heitin pakastimista pois sellaiset nyssäkät, joiden sisällöstä en ollut täysin varma (merkintöjen puuttumisen takia) tai jotka oli selkeästi jo vanhentuneita. Muistutin itselleni, että jatkossa täytyy merkitä lihaliemipurkkeihin ja kasvissosekeittoihin nimi ja päivämäärä. Puolen vuoden kuluttua on vaikea muistaa kunkin purkin sisältöä.
Taloudellista ruuan säilömistä ei sellainen pakastaminen ole, kun aikansa pakastimen sähköä maksettuaan nakkelee ruuat roskiin.

Sille ruokahävikille, mitä tapahtuu elintarviketeollisuudessa ja myymälöissä, en mahda mitään. Oikeastaan en halua paljoa edes ajatella niitä ostoskärryllisiä syömäkelpoista leipää, mitä joka ilta kipataan lähikaupoissa jäteastioihin.

3 kommenttia:

  1. Tämä aihe on lähellä sydäntäni. Niin paljon menee hyvää ruokaa hukkaan. Meillä syödään arkena aika usein edellispäivän jämiä niin, että kaksi syö yhtä, kaksi toista ja kaksi jopa kolmatta lajia. Jämää kun harvoin riittää kaikille asti, enkä todellakaan voisi heittää pois hyvää, kerran vaivalla kokattua ruokaa.

    Täytyykin käydä lukemassa vielä tuo linkki!

    VastaaPoista
  2. Olen myös herännyt tähän hävikin minimoimiseen, otan esim. lounaan töihin ed.päivän ruuasta ja hyvältä kuitenkin aina maistuu vaikka ed.päivänä ajattelee että tylsä syödä samaa ruokaa.

    VastaaPoista