maanantai 17. helmikuuta 2014

Ikävä lähtee parsien

Harvakseltaan on tänään soiteltu Helsingin ja Kangasniemen välillä. Päivällä minulle iski niin kova ikävä, että oikeasti oli itkussa pitelemistä. Talosta loppui parsittvat sukat ja korjausta odottavat vaatteet. "Kanavoin" ikävän ompeluhommiin. Korjauskori tyhjeni ja ikäväkin helpotti, kun lisäksi Muru-miniä osoitti suloista myötätuntoa. Hyvä tietää, että näin kova ikävä voi tulla, ettei edes suunnittele kahdessa paikassa asumista. Jos toinen ajaisi toisessa päässä linja-autoa ja toinen hieroisi asiakkaita sen minkä ehtisi, niin ei siinä varmaan kerkiäisi ikävöimisestä puhumaankaan. Monella pariskunnalla kun on ihan pakkotilanne niellä ikävänsä ja hyväksyä asia, että eri paikkakunnilla joudutaan välillä olemaan. Mutta me ainakin nyt tiedämme, ettemme ala sellaista työtilannetta ehdoin tahdoin järjestelemään.

Miika on käynyt Anne-Marin kanssa hiihtämässä ja huomenna he pääsevät nostamaan verkot pois järvestä. Kotiintulostakin on jo puhuttu ja tunnustan, että painostin hiukan miehiä aikaistamaan kotiintuloaan. Anne-Mari kotiutuu vasta ihan loppuviikosta.

Minulla on huomenna koko koulupäivä asiakashierontoja. Sillä aikaa hiihtolomalaiset kotona yrittävät viihdyttää itseään parhaaksi katsomallaan tavalla. Tänäänkin satoi vettä hyvin monessa eri olomuodossa ja Saara oli ainut, joka vietti koko päivän ulkona. Kahdeksan tunnin ulkoilun jälkeen- jonka tosin ruokailu välillä katkaisi - piti keksiä vahvat perustelut kotiintulolle "niin aikaisin".
Kaisalla on luokkakaveri ja paras ystävänsä kylässä koko viikon ja he keksivät kyllä mukavaa tekemistä koko päiväksi. En muista, milloin olisin viimeksi tavannut noin sopuisat ystävykset.


2 kommenttia:

  1. Ikävä ei ole kivaa, sen kokee kaikkein raskaimmin sitten, kun käsi rakaan kädestä irtoaa ja toinen lähtee pois! Jää vain lohdutukseksi yhteiset vuosikymmenet muistoineen

    VastaaPoista
  2. Kylläpä oli mainiota ikäväntorkuntaa tuo vaatteidenkorjaus. Minullakin korjattavien pinot senkun vain kasvavat vaatehuoneessa, kun olen innostunut vapaahetkinä lueskelemaan vaelluskertomuksia ja hiihtämään - vielä tämä viikko...
    Loma katkaisee talvenselän ja antaa uutta intoa taas loppukeväälle. Mukavaa, mun osa porukastakin on saanut olla maalla, vaikka ikävä iskeekin.

    VastaaPoista