sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Perillä erittäin onnellisesti

Olemme ihmeissämme ja täynnä kiitollisuutta. Olemme perillä uudessa kodissa ja minä olen palannut kolmenkymmenen vuoden jälkeen lapsuuskotiin. Olen "isieni mailla" ja elän todeksi Vanhan Testamentin riemuvuotta.

Muutto torstaina sujui todella hyvin. Muuttoautoon mahtui ne tavarat, joiden oli tarkoituskin, kuun lopussa käymme Isin kanssa hakemassa loput samalla kun Lähihoitajapoika tulee tänne. Tavaroiden paikoilleen laittaminen on ihan alkutekijöissään, mutta tarkoituksella emme näännytä nyt itseämme puurtamisella, vaan annamme aikaa katselemiselle ja elämän tunnustelulle. Muuttokuorman teko ja tänne rahtaaminen on pikkujuttu sen rinnalla, että olemme saaneet kaikkien huoneet kuntoon ja talon etukatoksessa olevat tavarat sijoitettua. Yksi huone kerrallaan on taloa tyhjennettävä ja sitten tarkkaan harkiten kalustettava uudelleen. Eilen sain käytyä läpi melkein kaikki keittiön kaapit ja tyhjennettyä ne tarpeettomasta tavarasta, mutta mitään meidän muuttokuormassa tullutta huushollikampetta en sinne vielä laittanut. Täällä tulee asumaan 11 henkeä, joten tavoittelen väljyyden harhakuvaa ja yritämme välttää kaikkea vähemmän tarpeellista tavaraa.

Kukaan ei ole vielä toistaiseksi ääneen sanonut kaipaavansa kaupunkiin. Saaralla vie oman aikansa tottua hyttysiin ja muihin eläviin, mutta suloisenpehmeä Diana-kissa on jo valloittanut Saaran sydämen täysin. Tiistaina paikallinen yrittäjä http://puulasport.fi/  (yrityksen sivut löytyvät linkistä) tuo Saaralle ja Kaisalle polkupyörät, niin uskon että Saaran sopeutuminen saa uutta puhtia kauankaivatun polkupyörän ansiosta. Tilan omilla teillä on turvallista lasten pyöräillä.

Kohta lähdemme Isin kanssa hakemaan Anne-Marin töistä. Lupasin Anne-Marille, että meidän tulomme jälkeen hänen ei tarvitse pyöräillä työmatkoja. 30 kilometriä pyöräilyä yhteensä työpäivän lisäksi hoivaosatolla on pidemmän päälle liikaa.

Kiitos myötäelämisestä ilossamme. Hyvät toivotuksenne kommenteissa ovat tehneet hyvän mielen.
Kunhan alan paremmin ymmärtää, että tämä on ihka oikeaa totta ja osaan taas kirjoittaa, kerron teille kananmunista, pihapiirissä raikaavasta kukon komentelusta, koirapersoonista, hurjasta tulevasta mustikkasadosta, upeista puista, vanhoista tavaroista, joita löytyy joka nurkasta ja kiitollisuudesta, että Jumala haluaa antaa meille kaikille pelkkää hyvää ja haluaisi antaa enemmänkin, kuin vain osaamme pyytää.

20 kommenttia:

  1. Jes :)). Onnea uuteen kotiin. Kuulostaa niin ihanalta.

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen elämäänne ja Tervetuloa kotiin,

    VastaaPoista
  3. Olen niin iloinen, että muuttonne sujui hyvin. Maltan tuskin odottaa kirjoituksiasi uudesta kodistanne. Onnea uuteen kotiin. :)

    VastaaPoista
  4. Siunausta uuteen. Iloitsen kanssanne. Kaikki kesän riemutkin vielä edessä: uimiset, kalastuksen, metsämarjat, pihapuuhst kodin laiton ohella.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että olette kotona! Ja tosi kiva, että myös netti on käytössä, niin blogin myötä voi vähän fiilistellä itsekin. :)

    VastaaPoista
  6. Onnea teille uuteen elämänvaiheeseen. Varmasti muutos menee teiltä kaikilta hyvin.

    VastaaPoista
  7. Onnea ja Siunausta uuteen kotiin <3 Tai eihän se nyt uusi ole,mutta uus-vanha,tuttu ja turvallinen :)

    VastaaPoista
  8. Onnea ja iloa: olen seurannut blogiasi jo vuosia, silloin kun muutto oli vasta unelman aavistus..., ihanaa kun se nyt on toteutunut! Siunausta ensipäiviin!

    VastaaPoista
  9. Olen kyvytön kuvittelemaan sitä riemua mikä teillä on. Minä en varmaan kestäsi noin isoa muutosta, vaikka onkin vain positiivista. Olette vahvoja ihmisiä. onnellista jatkoa. t päivi

    VastaaPoista
  10. Onnea uuteen kotiin (vanhaan) kotiin! Pitkään olen blogiasi seurannut mutta vasta nyt uskalsin kommentoida. Olen aina miettinyt miten iso teidän kotinne on kun perhettä on enemmän kuin 2+2. Meitä on kesän aikana asunut kotona 7 ihmistä ja välillä tuntuu että on aivan liian ahdasta. Tuulikaappi täynnä kenkiä yms. Mutta ilmeisesti nämä 80-luvulla tehdyt talot on tehty normiperheelle jossa on isä, äiti ja kaksi lasta.

    VastaaPoista
  11. Ihanaa kun kaiken muuttotohinan keskellä jaksat vielä tehdä meille raporttiakin. Onnea ja taivaan isän siunausta uuteen kotiin.

    VastaaPoista
  12. Olen tätä viestiä odottanut ja nyt se oli täällä <3 Ihanaa ja hyviä asettumisen aikoja sinne teille kaikille !

    VastaaPoista
  13. Onnea onnea onnea vaan, punainen tupa ja perunamaa!!! Ihanaa!!!

    Tuula Norjasta (vaikkakin tällä kertaa Suomesta)

    VastaaPoista
  14. Onnea! Kiva, että koululaisille jää aikaa tutustua ympäristöön ennen koulun alkua. Kaikkea hyvää elämän järjestelyyn ja uuteen alkuun maalla!

    VastaaPoista
  15. Olen niin onnellinen teidän puolesta <3 Ihanaa, että Lautakankaalla kaikuu ja kiekuu :) Kaikkea hyvää teille! Toivottavasti pian nähdäänkin.

    VastaaPoista
  16. Siunausta teille siellä isien mailla! Luulisin tietäväni miltä se tuntuu, kun minä ulkosuomalaisena aina välillä haikailen isieni maille....

    Leena

    VastaaPoista
  17. Onnea uuteen kotiin, tosi hauska kuulla etta olette onnellisesti asettumassa kodiksi ja pitka haaveilukausi on paattynyt ihanaan todellisuuteen :-)

    VastaaPoista
  18. Pitkäån olen myös "hiljaisena" teidän taivaltanne seurannut, ja nyt tuli kyyneleet silmiin kun vihdoin pääsitte kotiin. Lämpimät onnittelut pitkäaikaisen unelman toteutumisesta ja onnellisia päiviä teille kaikille jatkossa!

    VastaaPoista