maanantai 10. elokuuta 2015

Seitsemän koululaista tässä perheessä

Seitsemän koululaista on tänä syksynä meidän perheessä. Siinä mielessä suurperhetouhu jatkuu täydeltä laidalta. En ottanut tämän viikon arkipäiville töitä, kun arvelin, että uudella paikkakunnalla uusiin kouluihin asettuminen voi vaatia myös vanhemmilta joitakin toimenpiteitä.

Tänään koulu alkoi yhdellä tytöllä Mikkelissä ammattioppilaitoksessa. Päivän mittaan selvisi, että tytön ykköshakutoiveena olleessa leipuri-kondiittorikoulutuksessa oli vapaita paikkoja ja pikaisesti suoritetun valintahaastattelun ja koetehtävän jälkeen tyttö saikin opiskelupaikan haluamastaan koulutussuunnasta.
Kävimme varaamassa hänelle työvaateliikkeestä ammattiasut.

Huomenna menemme uudestaan Mikkeliin ostamaan lukiolaiselle kirjoja ja ylihuomenna alkaakin sitten kuuden lapsen koulu.
Tänään koulutaksin kuljettaja soitti ja ilmoitti lasten hakuaikaa. Kaikki kuusi - lukiolainen mukaanlukien - saa koulukuljetuksen. Koska perheessä on eläkkeelläoleva ammattikuljettaja, olemme myös varautuneet siihen, että joinakin päivinä jos odotusajat uhkaavat venyä, turvaudumme isin kyytiin. Autokyytiä tarvitsevat myös työssäkäyvät.
Tosiasia on kuitenkin se, että Helsingin ruuhkiin tottuneille on matkanteko täällä silkkaa lepoa. Kirkonkylään, jossa on yläaste, lukio ja työpaikat, on ajoaika täältä (nopeusrajoituksia noudattaen) tarkalleen 12 minuuttia. Ajoaika Mikkeliin jäi laskematta, kun pysähdyimme matkan varrella olevaan Myyryläisen kauppaan, josta on tullut uusi lempikauppamme. Mutta puolessa tunnissa sekin matka taittuu.

Kun pari viikkoa koulua on takana, alkaa rutiinit löytyä ja lapset sopeutua uuteen rytmiin. Sanoin tämän päivän kouluunlähtijälle, että kun itse aikanaan olin lähdössä kouluun kesäloman jälkeen, olin monta päivää ennen koulun alkua kipeänä jännityksestä ja hyvin ahdistunut loman loppumisesta. Ikinä en osannut sitä vanhemmille sanoiksi pukea ja taitavasti osasin sen myös peitellä. Jotenkin nyt tarkkailen omien lasten puheita ja kehonkieltä, kun kouluunlähtötilanne on heillä kaikilla nyt tuplaten jännittävämpi, kun ovat vasta muuttaneet ja kaikki koulukaverit ovat vielä vieraita. Kysyn myös suoraan, "jännittääkö sinua, kun koulu kohta alkaa".

Kouluajatusten vastapainona ihastelemme, että kanat munivat jo kuusi munaa päivässä! Mustikat eivät vähene metsästä ollenkaan ja huomenna saamme vielä kunnon lastin mansikoita säilöttäväksi. Puutarhasta löytyy vadelmia joka päivä pakastettavaksi asti ja kohta päästään keräämään mustia viinimarjoja. Punaiset viinimarjat ovat kaupunkilaiset maallemuuttajat ahmaisseet suoraan pensaista parempiin suihin ja niinpä siltä osin säästyimme pakastamishommilta.
Etukatoksessa odottaa vielä tavaraa seuraavaa sijoituspaikkaansa, mutta hyvillä mielin olemme jo taloksi asettuneet.
Ja uskomaton on se uupumus, kun illalla pääsee pitkäkseen. Maalaisilmaa, maalaisen töitä ja paljon ulkonaoloa. Monta rautaa täällä olisi tulelle pyrkimässä, mutta nyt keskitytään vain muutamaan oleellisimpaan.
Voikaapa tekin hyvin, hyvät ystävät!

11 kommenttia:

  1. Onpa siellä hyvä palvelu! Koulutaksi 12 minuutin matkalle! Wau! Meillä henkilöautolla lapsilla olisi ollut 15 minuutin koulumatka, mutta kuljetus oli koko ajan bussilla, jolloin matkoihin meni aamulla kolme varttia ja palatessa välillä odotuksineen 1,5 tuntia! Koska molemmat vanhemmat olivat töissä, niin siinäpä odottelivat.

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihanaa uutta elämää te vietättekään!
    Mielenkiinnolla olen seurannut muutto valmisteluja ym asiaan liittyvää.
    Kaikkea hyvää teille kaikille <3
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on kahdella lapsella kolmesta uudet kuviot edessä koulun suhteen. Saa nähdä miten alkaa sujua, kun on uudet suunnat myös esimerkiksi bussien kanssa (ovat kyllä kaikki tottuneet bussikyyteihin jo monen vuoden ajan). Meidän kaikilla lapsilla alkaa koulu eri aikaan: yhdellä nyt torstaina, toisella ensi viikon maanantaina ja kolmannella vasta seuraavan viikon maanantaina. Mielenkiintoista, miten kyyti bussille järjestyy, kun bussit lähtee 7.20 ja mun työt alkaa 7.00 ja miehen 8.00... ja miten nuo mukulat taas heräävät ajoissa, kun koko kesän on päivärytmi ollut ihan älytön.

    Teidän elo ja olo kuulostaa mukavalta! Iloa ja valoa sinne ja mukavaa koulun aloitusta jokaiselle sekä tsemppiä arkeen ja työelämään sinulle, Sirkku!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa kuulla kuinka arjen rutiinit alkavat selviämään teillä. Oikein hyvää koulun alkua koululaisille!

    VastaaPoista
  5. On se jännää aina, kun koulu alkaa ja veikkaan että nyt varsinkin se, miten "helsinkiläislapset" otetaan kylällä vastaan. Teidän lapsillanne varmaan on sen verran hyvä itsetunto, että sopeutuminen sujuu hetkessä. Kaiken kaikkiaan elämänne tuntuu olevan mallillaan. Nautitte varmaan joka hetkestä!

    VastaaPoista
  6. Näin se uusi elämä hakee oikeat rytminsä. Varmaan on ihanaa nauttia kaikesta uudesta ja lapsethan nopeasti sopeutuvat uusiin kouluihin.
    Kaikkea hyvää teille kaikille ja paljon mustikoita pakkaseen!

    VastaaPoista
  7. Hienosti varmasti lapsilla koulu alkaa ... tottahan se jännittää ensin..:)

    VastaaPoista
  8. onnea matkaan jokaiselle koululaiselle :) ja myös vanhemmille,onhan se teillä eessä koko perheellä erilainen ja jännittäväkin syksy...

    VastaaPoista
  9. Koulunalkutunnelmissa täälläkin. Ihania ja onnellisia päiviä koko perheellenne. :)

    VastaaPoista
  10. Ihanaa syksyä teille! on monta kertaa pitänyt kommentoida, että on ihanaa lukea blogia, jossa ei ole kuvia. On mielikuvituksellakin hommia. Kiitos.

    VastaaPoista
  11. Uudenlaista on ollut ja tullut jo koulunkin suhteen. Toivottavasti alkoi mukavasti.

    VastaaPoista