torstai 31. maaliskuuta 2016

Haluatko saada paketin kangasniemeläisiä tuotteita?


Kyseessä voisi melkein olla kuva-arvoitus...kyllä sitäkin, mutta kuvassa on kangasniemeläisiä tuotteita, jotka lahjoitan jollekin halukkaalle.

Blogissani ylittyy piakkoin miljoonan kävijän raja ja pienenä sisäpiirin vitsinä Pikkuveljeni joskus mainitsi, että "pidä blogiarvonta sitten, kun miljoona kävijää on kasassa". Tuolloin naurahdin epäuskoisena velipojan puheille, mutta nyt tuo asia on kyllä täyttä totta.

Koska aikoinaan jouduin pieneen pulaan säädösviidakon kanssa, ei tämä ole mikään arvonta. Tätä tekstiä kommentoimalla olet ilmottautunut halukkaaksi paketin vastaanottajaksi.
15.4. kirjoitan paperilapuille kaikkien kommentoijien nimet, ripottelen paperilaput lattialle ja Kiti-kissa saa valita parhaimman lapun ja samalla paketin saajan.

Kun kirjoitat kommenttia, muista laittaa mukaan nimimerkki, jos et ole rekisteröitynyt lukija.
Paketin saajan nimen julkaisemisesta täällä odotan hänen yhteydenottoaan viikon ajan ja ellei henkilö ole ilmoittanut yhteystietojaan, paketti postitetaan ensimmäiseksi kommentoineelle.

Hirmuisen monimutkaiseksi tämä asia on jo mennyt ja teen sen vieläkin hankalammaksi. Kuulisin nimittäin mielelläni osallistujien kommenteissa, mikä on ollut tämän blogin jokin mieleenjäänyt tapaus tai kirjoitus. Jos osallistuja ei ole blogia aikaisemmin lukenut, voi mainita senkin, koska mielelläni tervehdin täältä ruudun takaa myös uusia kävijöitä ja toivotan lämpimästi tervetulleeksi toistekin.

Paketissa on siis kangasniemeläisiä tuotteita. Kuvasta poiketen mukana on koivuinen leikkuulauta, joka on puuseppäopiskelija Anne-Mari Syrjäläisen käsialaa. Vavesaaren Tilan tuotteita on Siemenmysli ja Tyrnimysli, käsintehty Luomu Ruisnäkkäri, käsintehty Luomu Mustikka- ja Mansikkamarmeladi. Aimo Närväisen mehiläistarhalta on 450g hunajaa.

Tyrnimyslistä täytyy mainita sen verran, että tuote valittiin vuonna 2014 Suomessa Vuoden Luomutuotteeksi.


http://www.vavesaarentila.fi  Tässä vielä linkki Vavesaaren kotisivuille.


Kiitos tässä yhteydessä teille, jotka olette pitäneet tämän blogin hengissä. Jos täällä ei kukaan kävisi, tuskin viitsisin itsekseni turista. Kuulumisiin palaan kun olen erotellut mielessäni uutistulvasta jyvät akanoista.

Sen minä vain sanon, että kevät saisi jarrutella tuloaan.

Voikaa tekin hyvin!

Ja vielä: perheenjäseniltä on ikävä kyllä evätty mahdollisuus osallistua. Sen verran on sakkia, että kissa varmaankin suosisi oman perheen väkeä.

61 kommenttia:

  1. Blogi on ollut mielenkiintoinen koko ajan, vaikka välillä jää jotain lukematta, siis jatka samalla tyylillä.Tiutti

    VastaaPoista
  2. Ihana paketti.
    En osaa sanoa mitään yksittäistä juttua, mikä olisi mieleenpainuvin. Muutto maalle on ollut sitä, mitä olen tykännyt seurata ja kaikkia niitä tapahtumia, joissa näkee maaseudun eron kaupunkielämään.
    Onnea mahtavasta kävijämäärästä. T.Niina

    VastaaPoista
  3. Heips :)
    Innolla elin mukana teidän maalle muuttamisen odotusta ja vihdoin muuttoa.
    Tykkäsin myös kovasti vanhana kodinhoitajana sinun kertomuksistasi käynneistäsi siellä naapurin papalla :)
    Mukavaa kevättä :)

    VastaaPoista
  4. Aurinkoisia kevätpäiviä sinne
    kangasniemelle koko porukalle.T Paula.H.K.

    VastaaPoista
  5. Kiitos mielenkiintoisista jutuista, osuin lukijaksi sattumalta toisen blogin kautta. Kiinnostuneena luin juttuja etenkin Ruoholahdessa asumisesta koska tytär perheineen asui siellä myös. Ja hauska sattuma oli kun näin sukunimesi sivusi mainoksessa, minulla on sama sukunimi tyttönimelläni. Mutta sukua emme taida olla joten voin osallistua arvontaan.
    Terveisin Riitta-mummo

    VastaaPoista
  6. Oon lukenut jo monta vuotta! MIelenkiintoisinta on suurperheen arjesta kertovat jutut ja sellaiset kuriositeetit, mitä siihen liittyy: pyykkimäärät ja ruokareseptit jne.

    reissuilona

    VastaaPoista
  7. Kiitos Sirkku elämänläheisestä ja aina myönteisestä blogista! Minulle on jäänyt mieleen ensimmäinen postaus kun muutitte Kangasniemelle. Se riemu ja kiitollisuus maalle pääsemisestä.

    VastaaPoista
  8. Mukaan arvontaan pitkäaikaisena lukijana.
    Ehkä mieleenpainuvin blogipostaus on se, missä kerroit isäsi kuolemasta. Olen lukenut sen pariinkiin kertaan. <3

    VastaaPoista
  9. Kirjoitat niin mukavasti arjestanne, että se vaikuttaa ihan juhlalta.

    VastaaPoista
  10. Itsekin kaukokaipuisena aikoinaan aloin seuraamaan muuttounelmanne etenemistä. Silloin aika tuntui kaukaiselta ja nyt jo olette siellä. Olen niin iloinen puolestanne. Parasta täällä myös uskon avoin esilläpito ja tietysti kiinnostaa myös ison perheen arki kun itsellänikin on useampi lapsi.

    VastaaPoista
  11. En osaa nimetä mitään tiettyä juttua blogista. Silloin kun tämän blogin löysin (olikohan viime keväänä ehkä), niin luin iltalukemisinani kuukauden päivät blogia, joka ikisen kirjoituksen alusta loppuun. On ihana saada elää mukana teidän perheen elämää.

    Siunattua kevättä teille!

    VastaaPoista
  12. Minusta sinulla on kaiken aikaa ollut tosi mielenkiintoisia juttuja. Mieleen on jääneet esimerkiksi monet kivat jutut Tirtetasta! Maalle muuttaminen ja kaikki siihen liittyvä on tottakai ollut erityisen kiinnostavaa, ja kaikki jutut suurperheen elämästä ja eläimistänne. Kaikki se lämpö ja rakkaus perhettäsi ja koko elämää ja kaikkia muitakin ihmisiä kohtaan, mikä täältä blogistasi huokuu, on ollut myös todella mukavaa luettavaa. On vaan niin kiva lukea onnellisen, positiivisen ja elämänmyönteisen ihmisen tekstejä. Lisäksi pidän tavastasi kirjoittaa ja ilmaista itseäsi.

    Osallistun siis arvontaan ja onnittelen lämpimästi miljoonasta kävijästä! ♥

    VastaaPoista
  13. ...niin tai siis ilmoittaudun kiinnostuneeksi ottamaan vastaan paketin... =) arvonta-sana nyt vahingossa tuonne lipsahti. =D

    VastaaPoista
  14. Minäkin osuin blogisi lukijaksi jonkun toisen blogin kautta, en muista enää minkä. Olen ajan kanssa lukenut kaikki kirjoituksesi ja odotan aina mielenkiinnolla uutta juttua. Olen joskus yli kakskymmentä vuotta sitten ollut perheen kanssa Kangasniemellä viikon lomalla Palijärven(?) rannalla Marttilan maatilamatkailu-tilalla. Liekö se enää toiminnassa?

    VastaaPoista
  15. Kiitos, kun olet jaksanut kirjoitella iloksemme kaikki nämä vuodet. Olen ollut vakituinen lukijasi jo useita vuosia, tämän pariin on aina ilo tulla lämpimän ilmapiirin vuoksi. Mieleenpainuvin yksittäinen kirjoitus on varmaankin kuvaus Ruoholahden-asuntonne kalustejärjestelyistä, sänkyjä ja pyykkejä kuulosti olevan paljon. Kertomuksesi naapurin papasta ovat myös jääneet mieleen.

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa.
    Blogi on kaikenkaikkiaan ihana, kerronta hyvää, arkirealismia ja ihanasti kertovaa perheen yhteyttä ja rakkautta elämään.
    -Päivi-

    VastaaPoista
  17. Olen lukenut jo jonkin aikaa blogiasi, en edes enää muista mitä kautta löysin :)
    En osaa/voi sanoa erillistä mieleenpainuvaa asiaa koska kokonaisuus on aivan mainio. Käyn usein katsomassa joko on tullut uutta blogipostausta.
    Ja paketti olisi kiva saada :)

    VastaaPoista
  18. TSOP-TSOP...aikalisä ja toptykkänään! Siis enhän minä nyt, hyvät ihmiset, tarkoittanut, että kyseessä on mikään kehumiskilpailu! Ihan asiallisesti vaan, jos haluaa, saa mainita mieleenpainuvimman tekstin tahikka ei, mutta ei nyt ruveta ylistelemään.
    Pysykää kylmällä asialinjalla.

    VastaaPoista
  19. Hei,

    mukavaa ollut seurata ison perheen elämää ja myönteistä suhtautumista lapsiin ja puolisoon. Eilenkin mietin, että Sirkku niin tykkäsi kun lapset asuivat pitkään kotona. (Meillä kuudesta lapsesta vanhin muuttamassa kotoa pois). Itse olen 12-lapsisesta perheestä, joten moni asia tuntuu tutulta. Kiva blogi kaiken kaikkiaan ja henkilökohtaisesta uskosta puhuminen on rohkea teko!

    ErjaJ

    VastaaPoista
  20. Odotan aina uutta kirjotusta sinulta. Joskus tuntuu että menee liian kauan, niin kärsimätön olen. t Päivi L

    VastaaPoista
  21. Taitaa olla blogisi minun listassa kaikkein tarkimmin seurattu, siis ykkonen. Muistuu mieleen, kun Jumala viskasi perunoita. Tai Isi toi sinulle suklaa ruokarahallaan tai......... Jos joku kertoo elämästään rehellisesti, on kuin hyvää kirjaa lukisi tai elämänkertaahan tämä on. Joskus tuntuu, että isi on täysin sun tossun alla, taitaa kyllä halutakin olla. siis minä olen lukenut ajatuksen kanssa ja luen edelleenkin. Olette nyt vielä aika lähellä.

    VastaaPoista
  22. Olen lukenut blogiasi monta vuotta ja muutaman kerran kommentoinutkin. Olen mielenkiinnolla seurannut elämäänne ja muuttoanne ja usein myös omalle perheelleni kertonut, mitä kirjoitat blogissasi! Kaikki mitä olet kirjoittanut perheesi elämästä, mm. ruuanlaitosta ja pyykkihuollosta, on kiinnostavaa tällaisesta paljon pienemmän perheen äidistä!
    Siunattua kevään jatkoa sinne Kangasniemelle toivottaa Hanneli Joutsenosta

    VastaaPoista
  23. Toisen blogin kautta löysin blogisi. Mielenkiintoisia juttuja, joten olen usein käynyt lukemassa. En osaa erotella joukosta jotain yksittäistä juttua, kautta linjan on ollut mukavaa ja miellyttävää luettavaa.

    Mukavaa kevättä toivottelee: Mamma kolmelle

    VastaaPoista
  24. Pakko kyllä jatkaa tätä kehumista :)! Olen muutaman vuoden seurannut blogiasi mielenkiinnolla, etenkin muuttoa maalle. Samankaltaiset mietteet ja suurperheen elämä on kiinnostanut ja se ihana naapurin pappa :). Ja nyt tietenkin esim. eläinjutut kiinnostaa, kun itselläkin tarkoituksena hankkia esim. kanoja. Laila

    VastaaPoista
  25. Kylmällä asialinjalla täältäkin kiitokset elämänäheisestä blogista. Kunnioitan sitä, että uskallat kirjoittaa elämästä ja ajatuksista, joka poikkeaa valtavirrasta. Ja kyllä minuun teki suuren vaikutuksen se suhtautumisesi siihen naapurin Pappaan. Tänäkin päivänä kerrostalossa, joku välitti. Silloin, kun olin itse lapsi Kalliossa, meillä on oli talonmies, joka tiesi ja hoiti kaikki. Se oli ihan normaalia. Kyllä sitä itsekin jouduin rappuja pesemään, kun vähän innostuttiin. Niin ja toinen kiinnostava juttu on ollut tuo teidän maalle muutto, ihan se arki siellä. Siitä lukisin vaikka kuinka paljon.
    Sitä en muista miten tänne blogiisi eksyin, mutta johan noin hienolla nimellä varustetun immeisen blogia pitää seurata ;)
    Jos paketti osuu ohdalleni, niin voisin ajella sen noutamaan, jos se vaan sinulle passaa.
    Ja sitten oottelemaan lisää kirjoituksia. Ihania kevätpäiviä teille koko perheelle, vaikka ulkona sataakin lunta.

    Kaima

    VastaaPoista
  26. Onnea kävijämäärästä!! Mahtava luku!
    Mukana ollaan..:)

    VastaaPoista
  27. En osallistu arvontaan, mutta haluan onnitella elämänmakuista blogia miljoonan kävijän tullessa todeksi! Toivon, että jatkossakin saan lukea teidän konkkakronkan ( = perheen, näin ehkä kauniimmin sanottuna ( mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä!)) arkielämästä ja Taivaan Isän huolenpidosta :)

    VastaaPoista
  28. Törmäsin blogiisi, kun aloitte suunnittelemaan muuttoa. Jäin koukkuun, paikkakunta on minulle tuttu, sillä äitini on asunut siellä noin 15 vuotta miehensä ja veljeni kanssa. Jollain tasolla olettekin tuttuja heille ;) Ja visiteeraanhan minäkin Kangasniemellä pari kertaa vuodessa, seuraavaksi PIKKUveljeni ylppäreissä ♡
    PiiaS

    VastaaPoista
  29. Kiitokset mukavasta blogista! Saan arjen pyöritykseen mukavia taukoja sitä lukien :) Kahvikuppi ja blogi luettavaksi, se on omaishoitajan ja kotiäidin elämän luksus ja henkireikä :) Oikein hyvää kevättä sinulle ja perheellesi! Nimimerkki suurperheellinen

    VastaaPoista
  30. Mielelläni vastaanottaisin Kangasniemeläisiä tuotteita.Blogissasi kiinnostaa se miten organisoit suurperheen elämää vaivattoman oloisesti,mitä se ei varmaankaan ole.Tiita

    VastaaPoista
  31. Seuraan blogiasi, jonka löysin sattumalta. Seuraan, koska sinulla on aivan erilainen elämä kuin minulla. Kiinnostuin, kun sinulla oli suurperhe ja halusit muuttaa maalle asumaan. Olen lukenut blogiasi nyt noin neljä vuotta. Hyvää kevään odotusta toivottaa Hannele

    VastaaPoista
  32. Vai miten paljon lukijoita! Minä olen seurannut elämänmakuisen blogiasi kauan. Kaikkein eniten olen kai elänyt mukana muutossa ja sen suunnittelussa. Se oli jännittävää aikaa. Paljon kiitoksia kaikista kauniista sanoistani. Hyvää tätä päivää!

    VastaaPoista
  33. Kyllä täällä on mukava käydä.

    VastaaPoista
  34. Olen muutaman vuoden seurannut blogiasi ja minua kiehtoo aina suurperheiden arki :) En osaa valita yhtä blogi kirjoitustasi. Kiitos, kun jaksat kirjoittaa teidän perhe-elämästä :) T: Elma

    VastaaPoista
  35. Ei mitään mielikuvaa kuinka kauan olen blogiasi lukenut ja miten olemme toisemme löytäneet, mutta aikaa siitä on :)
    Mahdoton tehtävä löytää joku erityinen kirjoitus joka olisi jäänyt mieleen. Yritin listata henkilöitä, mutta hekin tulivat kaikki,joten vastaan kokonaisuus ja positiivisuus. :) Onneksi olkoon huikeasta lukijamäärästä.

    VastaaPoista
  36. Minä löysin blogisi aikoinaan etsiessäni vinkkejä säästämiseen ollessani äitiyslomalla. Eniten olen tykännyt jutuista joissa on mietitty juuri säästämistä arjen menoissa.

    Mieleenpainuvin juttu tapahtui kuitenkin hiihtolomalla palatessani perheineni etelästä kohti pohjoista. Koskaan en ollut Kangasniemellä käynnyt, mutta nyt tiemme kulki sen kautta. Kerroin miehelleni blogistasi ja päätimme pysähtyä paikalliseen S-markettiin eväsostoksille. Siellä näin pariskunnan kera pojan valtavien ostosten kanssa. "Suurperheen äiti" ajattelin. Sitten vasta kolahti! Se taisit olla sinä :) Jännä sattuma oli minusta :)

    Kiitos kivasta blogista!
    T. Maijan äiti

    VastaaPoista
  37. Pitkään aikaan ei teistä olekaan kuulunut blogissa mitään. Kurkkaamassa olen kyllä käynyt silloin tällöin.
    Mikä mieleenpainuvin? Vaikeaa sanoa, blogin henki ainakin huokuu ystävällisyyttä, kärsivällisyyttä, hengellisyyttä, halua kertoa Taivaallisen Isän huolenpidosta.
    Niin ja yksittäisenä huolenpitosi kerrostalonaapurista, vanhasta miehestä, papasta.
    Taivaallisen Isän täyshoitoon edelleen.

    VastaaPoista
  38. Mieleen on jäänyt entisen asuntonne naapurissa asunut yksinäinen pappa. Mitä hänelle nyt mahtaa kuulua?

    VastaaPoista
  39. Muistaakseni pari vuotta olen seurassasi viihtynyt. Pirjo

    VastaaPoista
  40. No tottahan toki haluan paketin, onhan tyttösukunimeni sama, kuin nykyinen paikkakuntanne:-D Täältä pohjanmaalta on myös seurattu elämäänne jo vuosikaudet. Mieleeni ovat jääneet ruoanvalmistusjutut sieltä vuosien takaa, määrät olivat valtavia, vaikka olevinaan meilläkin ruokaa meni paljon miesvaltaisessa porukassa. Jostain kumman syystä muistan aina sen edullisen riisisäkin ostamisen -oliko jostain etnisestä kaupasta. Terveisiä täältä koko perheelle! T: Aisa

    VastaaPoista
  41. Mielenkiintoisinta on ollut lukea maalle muutostanne. Kun ensimmäisen kerran löysin blogisi, kirjoitustyylisi sai minut heti koukkuun. Olenkin mielenkiinnolla lukenut myös vanhemmat blogi kirjoituksesi, ja usein käyn kurkkaamassa, onko uusia tullut! Kiitos tästä blogista! :)

    T. Amanda_

    VastaaPoista
  42. Lahjapaketin vastaanottajaksi ilmoittaudun minäkin. Kiinnostuneena olen seurannut blogiasi parin vuoden ajan. Löysin tänne Vihreät niityt-blogin kautta. Minunkin mieleeni on jäänyt hellyttävä naapurin pappa kaupungissa. Myös teidän elämäänne maalla on ollut mukava seurata.

    VastaaPoista
  43. pitkään oon blogiasi lueskellut :) tasasin väliajoin käyn kurkkimassa olisiko uusia postauksia ilmestynyt :)

    VastaaPoista
  44. Taivaan Isän rakkaus ihan hehkuu kirjoituksistasi läpi <3 Joku päivä tavataan, rajan tällä puolen - tai toisella!

    VastaaPoista
  45. Löysin blogisi 2012 kesälomalla ja lukaisin sen muutamassa päivässä kokonaan. Sen jälkeen olen säännöllisesti seurannut blogia. Erityisesti mieleeni on jäänyt maallemuuttoon suunnittelu ja toteutus, ja lisäksi on ollut mukava lukea miten ruokahuolto ym. toimii kun lapsia on yli neljä kertaa enemmän kuin meillä :) Mieleeni on jäänyt myös kuinka kauniisti olet kirjoittanut surullisista asioista ja kuinka osaat olla kiitollinen hyvistä asioista.
    Kiitos blogistasi!
    T. Stine

    VastaaPoista
  46. Olen monta vuotta lukenut blogiasi, pari kertaa kommentoinut. Todella mukavasti olet perheenne elämästä ja muuttopuuhista kertoillut. Ihana ja elämänmyönteinen perhe, kaikkea hyvää tuleviin päiviin. Helena

    VastaaPoista
  47. Toki mukaan vastaanottajaksi paketille!
    Sinun blogissasi on silmiinpistävä tuo elämänmyönteisyys, ison perheen äitinä olet hienosti sisäistänyt sen, mikä elämässä on tärkeää. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  48. Mielenkiinnolla olen seurannut muuttoanne ja muuton jälkeen innolla odottanut uusia kirjoituksia, miten olette sopeutuneet ja mitä kaikkea touhunneet Kangasniemellä.

    VastaaPoista
  49. Löysin jo joku vuosi sitten tänne blogistanian maailman ihmeellisten koukeroiden kautta. Ja siitä olen monesti kovin kiitollinen ollut! Mieleenpainuvimpia kirjoituksia ovat olleet suurperheen ruokahuoltoon liittyvät, naapurin Papan kuulumiset ja kirjoituksen rukouksesta ja johdatuksesta. Niin monesti Sinun rauhaa ja luottamusta huokuvat kirjoitukset ovat tuoneet rauhan minullekin.

    Olisi suuri ilo ja kunnia olla moisen paketin vastaanottaja! Jään siis jännittämään, että olenko kissunne suosiossa ja että pysyinkö minäkään kylmällä asialinjalla... ;)

    VastaaPoista
  50. Kaikkien aikojen suosikkiblogiani on minunkin tultava asiallisesti kommentoimaan ja täten mahdolliseksi lahjuksen vastaanottajaksi ilmoittautumaan.

    Päädyin blogiini, kun googlasin jotain suurperheisiin liittyvää aihetta ja päädyin lukemaan kotiesittelyäsi. Se oli kirjoitettu yöllä töistä palaavan isän näkökulmasta ja koulutti minut välittömästi blogin lukijaksi. Myös muut kertomukset elämästä suuren perheen kanssa kerrostalossa luin suurella mielenkiinnolla. Oot ihana oman tiesi kulkija. Lempeä ja vaatimaton. <3

    VastaaPoista
  51. Olenpa mukana minäkin. Emänmyönteistä, lämmintä ja rakastavaa blogiasi on aina yhtä kiva lukea, oli se sitten potaatinviljelyä Taivaan isän apuja tai kissanpiiskausta koksevaa.Niin no, ei teillä tietenkään kissoja piiskata. Lue tämä arpojalle, ettei hän diskaa minua arvonnasta. Iloa kevääseen vieläkin enemmän!

    VastaaPoista
  52. Kiva! =) Minäkin olen mukana. Aloin lukea blogia pari vuotta sitten ja silloin järkyttyneenä laskin, että maalle muuttoonne on ainakin puolitoista vuotta, näinköhän koskaan pääsen lukemaan siitä. On ollut suuri ilo että olet jaksanut kirjoittaa näinkin pitkään ja että olet jakanut meille perheenne elämän vaiheita. Muuttoa on ollut riemukasta seurata! Eniten tykkään -ja tykkäsin jo Helsingin aikana- tarinoista suurperheen arkiselviytymisestä. Sellaisista elämänmakuisista "sisustamme pyykkikoreilla"-jutuista. =D

    VastaaPoista
  53. Mukana minäkin:) löysin blogin n. vuosi sitten toisen blogin kautta ja siitä asti lukenut..kun on "kotoisin" 13 henkisestä perheestä on kiva lukea toisen suurperheen elämästä..kaikesta välittyy elämänmyönteisyys, rakkaus perheeseen jne.. hieno aina lukea! terv, Anna-Sofia

    VastaaPoista
  54. Suurperheenne elämää ja arkisia asioita on ollut kiva seurata! terv. AnneT.

    VastaaPoista
  55. Löysin blogiin toisen blogin kautta, eka juttu oli "sadan euron ongelma", siitä asti olen seurannut. nyt lueskelen vanhoja tektejä olen vuoen 2011 huhtikuussa, aloitin siis alusta. Tosi kivaa luettavaa.t. Arja, kissamummo Iisalmesta. P.S. titteli on naapurin tyttöjen antama, en siis yritä lahjoa onnetarta

    VastaaPoista
  56. Jostain ihmeen syystä muistan parhaiten merkinnän, jossa kerroit miehesi Ruoholahdessa asuessanne kävelleen metroasemalle ajatuksissaan roskapussi kädessä, kun jatkoi roskienvientireissultaan sinne hakemaan lehteä. Kertomus loppui jotenkin niin, että mies sai sinulta makeat naurut ja halauksen. Kaikkea sitä mieleen jääkään :D Lämmin kiitos elämänviisaasta blogistasi. Anna J.

    VastaaPoista
  57. Löysin tänne vuosia sitten Sennien blogin sivupalkista 😊 Tykkään kaikenlaisista postauksista, mutta eniten koskettaa hengelliset kirjoitukset.
    Siunaten!

    VastaaPoista
  58. Mukavaa lukea teidan maalle muutostanne. Kiva kuulla etta muuttoliikennetta on niinkin pain joskus.
    Jos onnetar minua suosisi (ei yleensa MITAAN pelkoa) siskoni Suomessa voi toimia sijaiskarsijana. Tanne ei tarvitse alkaa paketteja lahettelemaan Suomen postimaksuilla.

    VastaaPoista
  59. Jonkun aikakausilehden vinkistä löysin vuosia sitten blogiisi. On ollut hauska seurata ensin muuttonne suunnittelua ja lopulta sen toteutumista. Iloista kevättä!

    Annahoo

    VastaaPoista
  60. Vieläkö ehtii mukaan arvontaan? Aikoinani ilahduin kovasti kun vihdoinkin löysin jonkun joka kirjoittaa samanlaisista hengellisistä arvoista kuin minullakin on!

    VastaaPoista