Olin varautunut iltavuoroon vanhainkodissa. Puoli yhden aikoihin tein lähtöä töihin, mieskin lähti saattamaan ja minulla oli sellainen olo, että nyt olisi parempi olla kotona ja keskittyä vain kotitöihin. Töihinlähtö oli harvinaisen vastenmielistä, mutta mies "tsemppasi" minua ja saattoi työpaikan portille. Miehellä itsellään oli töihinlähtö vasta illemmalla, mutta vuoro kestääkin sitten lauantaiaamun puolelle.
Tasan klo 13 olin osastolla. Kuinka ollakaan, allakkaan merkitsemäni työvuoro ei ollutkaan enää voimassaolevalla listalla, vaan kaksi kuukautta sitten lupaamaani iltavuoroon oli tehty muutoksia, joita en sitten ollut itse tarkistanut. Koska iltavuoron miehitys oli täynnä ilman minua, lähdin iloisesti hymyillen takaisin kotiin. Tullessa vaivannut päänsärky ja jalkojen raskaus oli kuin poispyyhkäisty ja aurinkokin näytti paistavan oikein kirkkaasti ja lämpimästi! Mieskään ei ollut ehtinyt yhtä raitiovaunupysäkillistä edemmäs.
Kotona olleet lapset olivat tietysti iloisesti yllättyneitä, kun äiti tuleekin takaisin kotiin. Äkillisestä mieliteosta teen pellillisen suklaakakkua, koska illan ruoka oli jo hellalla valmiina.
Kaikessa rauhassa syötyämme ja kahviteltuamme käymme miehen kanssa päivänokosille ja niin vain uni maistuu hyvin makoisalta toista tuntia. Unen läpi tajuan lapsen ojentavan puhelintani. Eräs hierontavakioasiakas soittaa ja kysyy, pääsisikö vartin päästä hierontaan. Aika sopii minullekin mainiosti. Onneksi hoitohuoneen lattialla ei ollut Saaran leikit levällään, koska silloin lattialla on sadoittain pikkutavaroita ja nukketalon kalusteita.
Asiakas tuli ja minulla oli huone valmiina ja hyvin levänneenä tein puolentoista tunnin hieronnan.
Asiakkaan lähdettyä siivosin hoitohuoneen ja hetikohta olikin jo isin töihinlähdön aika. Viimeisiä eväitä pitkään yövuoroon kipaisin hänelle vielä ostamassa.
Anne-Marin kanssa viestittelin tovin. Hän joutuu kouluasioiden vuoksi tulemaan päiväksi Helsinkiin, mutta emme näillänäkymin ehdi silloin tavata, koska minulla on samana iltapäivänä työvuoro, jonka tänään listalta tarkistin.
Ilta on ollut leppoisa ja rauhallinen. Pikkutyttöjä pihalta sisälle hakiessa eksyimme naapuritaloon vapun tienoilla avattuun Burger King -ravintolaan. Oreo-jäätelö on se herkku, jota tytöt toivoivat.
Viihtyisää, siistiä ravintolaa silmäillessäni ajattelin, että voisihan siellä kerran käväistä miehen kanssa syömässä ennen maallemuuttoa. Katsotaan, kuinka monta vuotta saan maalla asua, että alan ikävöidä hampurilaisravintoloita. Luulen, että vähitellen alkaa minulla se kiintiö olla täynnä.
Kuppikukko ahvenista ruisleipätaikinakuorella olisi nyt kova sana.
perjantai 8. toukokuuta 2015
torstai 7. toukokuuta 2015
Vielä villivihanneksista
Villivihannesten käyttö lisääntyy varmasti tulevaisuudessa, kun ihmiset monessa muussakin asiassa "palaavat juurilleen". Esivanhempamme käyttivät monipuolisesti luonnon antimia ravinnoksi ja lääkinnällisiin tarkoituksiin ja teollistumisen kuin myös elintarviketeollisuuden kehittymisen myötä nuo vanhat opit ja taidot unohdettiin "vanhanaikaisina".
Luomulaakso -blogissa oli vähän aikaa sitten mielenkiintoinen kirjoitus mobiilisovelluksesta, jossa esitellään muutamia tärkeimpiä ja yleisimpiä villivihanneksiamme.
http://luomulaakso.fi/suomen-luonnon-villivihannekset-mobiilisovellus/
Villivihannekset ovat meille käytännössä täysin ilmaista ruokaa, siksi olin oikopäätä valmis maksamaan sovelluksesta muutaman euron. Uskon, että sovelluksen kuvake puhelimeni näytöllä myös muistuttaa, että ilman toimeen tarttumista kasvit eivät varastoihimme kartu.
Helsingissä luonnon antimia keräävä törmää väistämättä valistajiin, jotka muistuttavat maaperän ja ilman saasteista. Joka syksy, kun olemme poimineet lasten kanssa Lastentalon (paikallisen keskuspäiväkodin) puistosta marja-aronioita suihin ja astioihin, on useiden ohikulkijoiden kommentit syvästi paheksuvia.
Totuushan Helsingistä on se, että joka ainoalla hengenvedolla minä ja lapseni, kuin myös aikoinaan parvekkeella nukutetut vastasyntyneet, vetävät keuhkoihinsa sellaisen määrän hiilipölyä ja erilaisia myrkyllisiä saasteita, että niihin myrkkymääriin verrattuna useiden viikkojen sateiden liottamat aroniat tai kolme päivää sitten näkyviin versoneet nokkosenalut ovat kohtuullisen saasteetonta syötävää. Henkilökohtainen myrkkykertymämme ei juurikaan notkahda, jos nautimme kahdesti vuodessa ruoholahtelaisista nokkosista keitettyä nokkosmuhennosta tai marja-aronioista mehustettua mehua.
Surullinen tosiasia on se, että terveydellemme on moninkertaisesti vaarallisempaa ja tappavampaa suola, rasva ja sokeri.
Olisi koivunmahlan valuttamisen aika. Siitä hommasta tulee oma isä mieleen. Muutamana keväänä lapsuudessani isä ja isänisä innostuivat valuttamaan mahlaa. Mahla juotiin sellaisenaan parin päivän sisällä. Mitään "jatkojalostusta" sille ei ollut eikä naisväki sitä myöskään pakastanut. Mutta iloinen puuhastelu ulkona kevätauringon lämmössä, tuoksuvien koivunrunkojen lähellä on jäänyt lapsenmuistiin kaikkien aistien muistoina.
Luomulaakso -blogissa oli vähän aikaa sitten mielenkiintoinen kirjoitus mobiilisovelluksesta, jossa esitellään muutamia tärkeimpiä ja yleisimpiä villivihanneksiamme.
http://luomulaakso.fi/suomen-luonnon-villivihannekset-mobiilisovellus/
Villivihannekset ovat meille käytännössä täysin ilmaista ruokaa, siksi olin oikopäätä valmis maksamaan sovelluksesta muutaman euron. Uskon, että sovelluksen kuvake puhelimeni näytöllä myös muistuttaa, että ilman toimeen tarttumista kasvit eivät varastoihimme kartu.
Helsingissä luonnon antimia keräävä törmää väistämättä valistajiin, jotka muistuttavat maaperän ja ilman saasteista. Joka syksy, kun olemme poimineet lasten kanssa Lastentalon (paikallisen keskuspäiväkodin) puistosta marja-aronioita suihin ja astioihin, on useiden ohikulkijoiden kommentit syvästi paheksuvia.
Totuushan Helsingistä on se, että joka ainoalla hengenvedolla minä ja lapseni, kuin myös aikoinaan parvekkeella nukutetut vastasyntyneet, vetävät keuhkoihinsa sellaisen määrän hiilipölyä ja erilaisia myrkyllisiä saasteita, että niihin myrkkymääriin verrattuna useiden viikkojen sateiden liottamat aroniat tai kolme päivää sitten näkyviin versoneet nokkosenalut ovat kohtuullisen saasteetonta syötävää. Henkilökohtainen myrkkykertymämme ei juurikaan notkahda, jos nautimme kahdesti vuodessa ruoholahtelaisista nokkosista keitettyä nokkosmuhennosta tai marja-aronioista mehustettua mehua.
Surullinen tosiasia on se, että terveydellemme on moninkertaisesti vaarallisempaa ja tappavampaa suola, rasva ja sokeri.
Olisi koivunmahlan valuttamisen aika. Siitä hommasta tulee oma isä mieleen. Muutamana keväänä lapsuudessani isä ja isänisä innostuivat valuttamaan mahlaa. Mahla juotiin sellaisenaan parin päivän sisällä. Mitään "jatkojalostusta" sille ei ollut eikä naisväki sitä myöskään pakastanut. Mutta iloinen puuhastelu ulkona kevätauringon lämmössä, tuoksuvien koivunrunkojen lähellä on jäänyt lapsenmuistiin kaikkien aistien muistoina.
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Nokkosia saksimaan pakkaushommien lomassa
Kun aloittamisen kynnys on ylitetty, niin luulen jatkon sujuvan ilman hirmuista ajatustyötä. Puhun nyt pakkaamisesta, joka on tänne asti ollut lähes pelkää "meinaamista".
Tänään sain valmiiksi ehkä 1/100 koko työstä. Käytännössä työn alle otetaan yksi "kohde" tai "nurkka" ja sitten tiukalla asenteella lajitellaan tavarat joko roskiin, kiertoon tai muuttolaatikkoon.
Tämänpäiväinen kohde oli eteisessä ja tuloksena oli kaksi laatikollista nimikoitua muuttotavaraa, sylillinen pyykkiin menevää, säkillinen roskikseen joutuvaa ja neljä pussillista kirpputorivaatetta.
Pidän tarkoituksellisesti kriteerit tiukkoina, koska ajattelen myös siltä kantilta, että olenko valmis maksamaan lumpun kuskaamisesta 300 kilometrin päähän.
Pölyistä kurkkua tuulettaessani huomasin talomme sisäpihalla versovat nokkoset. Kasvusto oli niin hyvän näköistä ja tauditonta, että hain sakset ja kupin ja keräsin lettutaikinaan hyvät lisukkeet. Nokkosenlehtiä huuhtoessani huomasin, että vallan syömäkelpoista on ruoholahtelainenkin nokkonen ainakin puhtautensa puolesta. Edes pölyä ei ollut muutamassa päivässä puhjenneissa versoissa.
Nokkonen on yksi niistä kasveista, joista aion vastaisuudessa hehkutella tämän tästä myös täällä blogissa. Talolle pääsyn myötä myös kasvin kerääminen tulee helpommaksikin. Viime vuodet, jolloin äidilläni oli vielä kasvimaita, hän jätti pinaatin viljelyn tyystin ja korvasi pinaatin nokkosella.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokkonen Muistin virkistämiseksi lukaisepas oheisesta linkistä, miksi nokkosta kannattaa ruokakasvina suosia. Oikeastaan onkin ihan käsittämätöntä, miksi meillä ei tuollaista Luojan luomaa monipuolista ravintoa hyödynnetä massiivisesti. Ainakin meidän perheessä voisi nokkospohjaista ruokaa laittaa vaikka kahdesti viikossa ja vuositasolla se tarkoittaisi useamman kilon säilöntää joko pakasteena tai kuivattuna. Jotta nokkosen todelliset terveysvaikutukset saisi hyödynnettyä, sen käyttöä tulisi lisätä osana ruokavaliota todella reilusti.
Lapinlahden sairaalan idyllinen alue on ihan tuossa naapurissamme. Sairaalan puistossa olen saksieni ja nokkoskippojeni kanssa kulkenut aikaisemminkin. Kun oman pihan nokkoset on tältä erää nirhitty, voisin huomenna tehdä retken naapurustoon. Sairaala-alueen tulevaisuudesta olen lukenut viime aikoina ja toivottavasti suunnitelmat tilojen käytöstä saisivat innokkaita ihmisiä liikkeelle. Alueella kun on niin kauniita taloja, että olisi sääli, jos tahtoa niiden säilyttämiseen ei löytyisi. Varjopuolena on tietysti, että rahaa se projekti tulee nielemään.
Tänään sain valmiiksi ehkä 1/100 koko työstä. Käytännössä työn alle otetaan yksi "kohde" tai "nurkka" ja sitten tiukalla asenteella lajitellaan tavarat joko roskiin, kiertoon tai muuttolaatikkoon.
Tämänpäiväinen kohde oli eteisessä ja tuloksena oli kaksi laatikollista nimikoitua muuttotavaraa, sylillinen pyykkiin menevää, säkillinen roskikseen joutuvaa ja neljä pussillista kirpputorivaatetta.
Pidän tarkoituksellisesti kriteerit tiukkoina, koska ajattelen myös siltä kantilta, että olenko valmis maksamaan lumpun kuskaamisesta 300 kilometrin päähän.
Pölyistä kurkkua tuulettaessani huomasin talomme sisäpihalla versovat nokkoset. Kasvusto oli niin hyvän näköistä ja tauditonta, että hain sakset ja kupin ja keräsin lettutaikinaan hyvät lisukkeet. Nokkosenlehtiä huuhtoessani huomasin, että vallan syömäkelpoista on ruoholahtelainenkin nokkonen ainakin puhtautensa puolesta. Edes pölyä ei ollut muutamassa päivässä puhjenneissa versoissa.
Nokkonen on yksi niistä kasveista, joista aion vastaisuudessa hehkutella tämän tästä myös täällä blogissa. Talolle pääsyn myötä myös kasvin kerääminen tulee helpommaksikin. Viime vuodet, jolloin äidilläni oli vielä kasvimaita, hän jätti pinaatin viljelyn tyystin ja korvasi pinaatin nokkosella.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokkonen Muistin virkistämiseksi lukaisepas oheisesta linkistä, miksi nokkosta kannattaa ruokakasvina suosia. Oikeastaan onkin ihan käsittämätöntä, miksi meillä ei tuollaista Luojan luomaa monipuolista ravintoa hyödynnetä massiivisesti. Ainakin meidän perheessä voisi nokkospohjaista ruokaa laittaa vaikka kahdesti viikossa ja vuositasolla se tarkoittaisi useamman kilon säilöntää joko pakasteena tai kuivattuna. Jotta nokkosen todelliset terveysvaikutukset saisi hyödynnettyä, sen käyttöä tulisi lisätä osana ruokavaliota todella reilusti.
Lapinlahden sairaalan idyllinen alue on ihan tuossa naapurissamme. Sairaalan puistossa olen saksieni ja nokkoskippojeni kanssa kulkenut aikaisemminkin. Kun oman pihan nokkoset on tältä erää nirhitty, voisin huomenna tehdä retken naapurustoon. Sairaala-alueen tulevaisuudesta olen lukenut viime aikoina ja toivottavasti suunnitelmat tilojen käytöstä saisivat innokkaita ihmisiä liikkeelle. Alueella kun on niin kauniita taloja, että olisi sääli, jos tahtoa niiden säilyttämiseen ei löytyisi. Varjopuolena on tietysti, että rahaa se projekti tulee nielemään.
tiistai 5. toukokuuta 2015
Niin ja aamen
Kuluva viikko on hoitajantöistä vapaa lukuunottamatta perjantaista iltavuoroa. Henkisesti miellän nämä vapaapäivät lomailuksi, koska allakkamerkinnät ovat vain kotoisia hammaslääkärireissuja ja niihin verrattavia velvollisuuksia.
Asioiden hoitamista olen yrittänyt tehdä ajatuksen kanssa, koska nyt alkaa olla jo niin paljon taloon liittyviä asioita, joita pitää pohtia, kysellä tietäviltä neuvoja ja sitten tehdä myös ratkaisuja. Onneksi velipojat ovat alttiita neuvonantajia ja aika usein heidän neuvojaan kuuntelenkin. Tosin viime puhelulla Kuopion Veljen kanssa tämä sanoi pariinkin kysymykseen "tee, miten parhaaksi katsot". Lähinnä tulkitsin nuo sanat "voit opetella jo itsekin hoitamaan noita asioita, koska lähitulevaisuudessa ne ovat väistämättömiä asioita hoitaa". Nyt oli kyse metsästä, ei onneksi sen vakavammasta asiasta.
Kolme kuukautta on lyhyt aika. Vähitellen, oikeastaan jo tänään, pitäisi jo aloittaa niiden nurkkien koluaminen, joissa harvemmin pesitään. Kirjat, levyt, elokuvat ja valokuvakansiot voisi varsin hyvin jo tomutella ja pakata banaanilaatikoihin. Sitten voi siirtyä talvikamppeisiin, luistimiin ja ylimääräisiin liinavaatteisiin. Viimeistään kesäkuun alussa taloyhtiön pihalle saadaan jätelava ja sinne nakkaan kaikki rikkinäiset huonekalut.
Olin haaveillut parista pakettiautolastillisesta ennen kesää, mutta Anne-Marin muuton jälkeen ne jäivät haaveeksi. Todellisuudessa isin ja minun yhteisiä vapaapäiviäkään ei ole nähty koko keväänä - tänään on ensimmäinen pitkään aikaan ja siitäkin haukkasi osan yksi hammaslääkärireissu.
Koska puolet muuttotavaroista on säkitettävää tavaraa, alkaa vähitellen näyttää todennäköiseltä, että ihan pakettiautokuormilla ei meidän muuttoa hoideta, vaikkei huonekalujakaan juuri matkaan lähde. Säkit vievät enemmän tilaa, vaikka ovatkin helppoja ja nopeita itse muuttohommassa.
Kun kesäkuun alussa talolle siirtyy joitakin koululaisia, yritän siihen yhteyteen saada mukaan myös mahdollisimman paljon tavaraa.
Kun pyörittelee päässään sen seitsemääkymmentä eri asiaa, on arjen pyörittäminen jäänyt lapsipuolen asemaan. Tällä tarkoitan vain sitä, että siivoaminen ei ole ollut työlistalla ihan tärkeimmässä päässä ja pyykkiä on kyllä pesty aamusta iltaan, mutta sen jatkokäsittely on ollut kunkin vaatteenomistajan omissa näpeissä. Lakanoista on todettu, että kelpaa nukkumiseen vielä tämän yön ja perinteikkäät kotiruuat ilman eksoottisia kokeiluja ovat kiertäneet ruokalistalla. Ruokakaupassakäynti on ollut sellaista työjuhdan hommaa ja hyvin mielelläni olen ottanut isin mukaan kantoavuksi. Tänään varastoin lähikaupan tarjouksesta 100 kappaletta kananmunia. Kymmenen sentin kappalehinta laittoi miettimään omavaraistalouden todellisuutta. Onpahan ainakin kymmenen munakoteloa lisää lähdössä muuttokuormaan, kun puolessatoista viikossa nuo munat on likipitäen syöty.
Olo on hyvin onnellinen - täyteläisen onnellinen. On turvallinen olo ajatella suurien asioiden järjestymistä juuri ajallaan ja juuri meille sopivalla tavalla, kun kaikki pienintä yksityiskohtaakin myöten järjestyvät. Ei ole kysymys siitä, miten me asioita järjestelemme, vaan on kyse Jumalan johdatuksesta ja Hänen antamastaan viisaudesta ja ohjauksesta, kun teemme päätöksiä. Tämä elämän osa-alue on yksi niistä, jotka kuuluu Raamatun lukuisiin lupauksiin. Jumala on luvannut iankaikkisella lupauksellaan johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen. Luottamus Jumalan huolenpitoon kantaa myös silloin, kun meidän mielestämme olosuhteet eivät ole linjassa toiveittemme tai etumme kanssa. Jos meillä on luja luottamus Isään, Hän tekee kaiken meidän parhaaksemme. Ja tämä on niin ja aamen.
Asioiden hoitamista olen yrittänyt tehdä ajatuksen kanssa, koska nyt alkaa olla jo niin paljon taloon liittyviä asioita, joita pitää pohtia, kysellä tietäviltä neuvoja ja sitten tehdä myös ratkaisuja. Onneksi velipojat ovat alttiita neuvonantajia ja aika usein heidän neuvojaan kuuntelenkin. Tosin viime puhelulla Kuopion Veljen kanssa tämä sanoi pariinkin kysymykseen "tee, miten parhaaksi katsot". Lähinnä tulkitsin nuo sanat "voit opetella jo itsekin hoitamaan noita asioita, koska lähitulevaisuudessa ne ovat väistämättömiä asioita hoitaa". Nyt oli kyse metsästä, ei onneksi sen vakavammasta asiasta.
Kolme kuukautta on lyhyt aika. Vähitellen, oikeastaan jo tänään, pitäisi jo aloittaa niiden nurkkien koluaminen, joissa harvemmin pesitään. Kirjat, levyt, elokuvat ja valokuvakansiot voisi varsin hyvin jo tomutella ja pakata banaanilaatikoihin. Sitten voi siirtyä talvikamppeisiin, luistimiin ja ylimääräisiin liinavaatteisiin. Viimeistään kesäkuun alussa taloyhtiön pihalle saadaan jätelava ja sinne nakkaan kaikki rikkinäiset huonekalut.
Olin haaveillut parista pakettiautolastillisesta ennen kesää, mutta Anne-Marin muuton jälkeen ne jäivät haaveeksi. Todellisuudessa isin ja minun yhteisiä vapaapäiviäkään ei ole nähty koko keväänä - tänään on ensimmäinen pitkään aikaan ja siitäkin haukkasi osan yksi hammaslääkärireissu.
Koska puolet muuttotavaroista on säkitettävää tavaraa, alkaa vähitellen näyttää todennäköiseltä, että ihan pakettiautokuormilla ei meidän muuttoa hoideta, vaikkei huonekalujakaan juuri matkaan lähde. Säkit vievät enemmän tilaa, vaikka ovatkin helppoja ja nopeita itse muuttohommassa.
Kun kesäkuun alussa talolle siirtyy joitakin koululaisia, yritän siihen yhteyteen saada mukaan myös mahdollisimman paljon tavaraa.
Kun pyörittelee päässään sen seitsemääkymmentä eri asiaa, on arjen pyörittäminen jäänyt lapsipuolen asemaan. Tällä tarkoitan vain sitä, että siivoaminen ei ole ollut työlistalla ihan tärkeimmässä päässä ja pyykkiä on kyllä pesty aamusta iltaan, mutta sen jatkokäsittely on ollut kunkin vaatteenomistajan omissa näpeissä. Lakanoista on todettu, että kelpaa nukkumiseen vielä tämän yön ja perinteikkäät kotiruuat ilman eksoottisia kokeiluja ovat kiertäneet ruokalistalla. Ruokakaupassakäynti on ollut sellaista työjuhdan hommaa ja hyvin mielelläni olen ottanut isin mukaan kantoavuksi. Tänään varastoin lähikaupan tarjouksesta 100 kappaletta kananmunia. Kymmenen sentin kappalehinta laittoi miettimään omavaraistalouden todellisuutta. Onpahan ainakin kymmenen munakoteloa lisää lähdössä muuttokuormaan, kun puolessatoista viikossa nuo munat on likipitäen syöty.
Olo on hyvin onnellinen - täyteläisen onnellinen. On turvallinen olo ajatella suurien asioiden järjestymistä juuri ajallaan ja juuri meille sopivalla tavalla, kun kaikki pienintä yksityiskohtaakin myöten järjestyvät. Ei ole kysymys siitä, miten me asioita järjestelemme, vaan on kyse Jumalan johdatuksesta ja Hänen antamastaan viisaudesta ja ohjauksesta, kun teemme päätöksiä. Tämä elämän osa-alue on yksi niistä, jotka kuuluu Raamatun lukuisiin lupauksiin. Jumala on luvannut iankaikkisella lupauksellaan johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen. Luottamus Jumalan huolenpitoon kantaa myös silloin, kun meidän mielestämme olosuhteet eivät ole linjassa toiveittemme tai etumme kanssa. Jos meillä on luja luottamus Isään, Hän tekee kaiken meidän parhaaksemme. Ja tämä on niin ja aamen.
lauantai 2. toukokuuta 2015
Lautakankaan vanhasta vilja-aitasta tehtiin kanala
Lupasin Anne-Marille, etten hätäile tänne kirjoittamisen kanssa, vaan hän saa ensin kertoa kuulumiset. No, Anne-Mari päivitti "Minä muutan maalle" -blogiaan hetki sitten ja nyt minä pääsen kertomaan ihan täydeltä laidalta.
Muistaakseni muutama teksti takaperin ounastelin, että voi mennä parikin vuotta ennenkuin saamme aikaiseksi laittaa kanalan Lautakankaalle. Vaan Anne-Mari ei onneksi olekaan samalainen jahkaaja kuin äitinsä. Talolla on nimittäin nyt kanala, jossa asustelee 10 tyytyväistä kanaa ja yksi kukkoressu. Sanon häntä ressuksi sen takia, että Anne-Mari juuri puhelimessa kertoi, että vaikuttaisi siltä, että kukko on vähän tossun alla. Voi olla, että tilanne ajan kuluessa korjaantuu, mutta kanaparvessa on kuulema yksi topakka rouva, joka on jo nimetty Ritvaksi.
(Anne-Marin blogissa on mukavia kuvia kanoista.)
Kuluneella viikolla teimme isin eläkehakemuksen. Seuraavana päivänä isi sai töistä erotodistuksen, jonka minä yritän muistaa postittaa eläkeyhtiölle. Vielä ei ole mustaa valkoisella, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että isillä on syyskuu kesälomaa ja eläkepäivät alkaa 1.lokakuuta. Se taas tarkoittaa sitä, että hänellä menee vielä elokuu työmaalla. Toki hän yrittää tehdä päiviä "varastoon", mutta isin muutto maalle jää sinne elokuun loppupuolelle. Minä lähden lasten kanssa varmaankin heinäkuun loppupuolella, jotta lapset ehtivät asettua uuteen kotiin ennen koulun alkua. Muutama lapsi karkaa maalle varmaan jo kesäkuun alussa.
Meillähän ei ole ikinä ollut ainuttakaan lemmikkiä. Viimeiset viisi vuotta olen torpannut kaikki eläinpuheet sillä verukkeella, että talolle sitten saadaan eläimiä.
Kaisahan on jo saanut Keri-koiran ja haave omasta kanasta on ollut ainakin yhdellä nuoremmista pojista.
Isi on sanonut jo monta vuotta sitten, että "sitten kun muutetaan maalle, hän haluaisi oman karjalankarhukoiran."
Kun Anne-Mari kertoi, että lähimpään naapuriin oli syntynyt 9 karhukoiran pentua, minulle heräsi heti ajatus. Ajatus sai vahvistusta, kun Anne-Mari pari päivää myöhemmin kertoi, että pennuista kaksi on vielä varaamatta. Käskin Anne-Marin varaamaan yhden pennun isille eläkkeellepääsylahjaksi. Ensi viikolla talolla on isiä odottamassa oma mustavalkoinen tyttöpentu.
Koska tässä nyt on shokkitekstiä jo aika paljon yhdelle kertaa, niin jätän puheet kissanpennusta ja kaneista tyystin toiseen kertaan. Mutta sen voin vakuuttaa, että aika malttamatonta kaupunkilaissakkia alkaa täällä jo olla. Whatsapp vilisee kuvia ja videoita kanalasta ja koirien touhuista. Anne-Marilla menee joka päivä varmaan toista tuntia aikaa siihen, että lähettää meille tilannetiedotuksia.
Olin taas vaihteeksi seitsemän yötä töissä ja tänään oli pakko päästä paistamaan munkkeja, koska vappu meni valvoessa ja nukkuessa. Luonnollisesti syventyminen kotitöihinkin oli aika pintapuolista, joten tulevalla viikolla (jLs), keskitytään pyykkeihin, siivoamiseen, hieronta-asiakkaisiin, leipomiseen ja kovin mielellään myös pakkamiseen.
Koittakaa kestää, sillä näitä maalaiselämähehkutuksia on varmaan luvassa jatkossakin.
30 vuotta Helsinkiä riittää minulle toistaiseksi, anteeksi vaan, rakas nykyinen kotikaupunkini. Kolmen kuukauden kuluttua olen, jos Luoja suo, kangasniemeläinen!
Ja hyttysistä viis.
Muistaakseni muutama teksti takaperin ounastelin, että voi mennä parikin vuotta ennenkuin saamme aikaiseksi laittaa kanalan Lautakankaalle. Vaan Anne-Mari ei onneksi olekaan samalainen jahkaaja kuin äitinsä. Talolla on nimittäin nyt kanala, jossa asustelee 10 tyytyväistä kanaa ja yksi kukkoressu. Sanon häntä ressuksi sen takia, että Anne-Mari juuri puhelimessa kertoi, että vaikuttaisi siltä, että kukko on vähän tossun alla. Voi olla, että tilanne ajan kuluessa korjaantuu, mutta kanaparvessa on kuulema yksi topakka rouva, joka on jo nimetty Ritvaksi.
(Anne-Marin blogissa on mukavia kuvia kanoista.)
Kuluneella viikolla teimme isin eläkehakemuksen. Seuraavana päivänä isi sai töistä erotodistuksen, jonka minä yritän muistaa postittaa eläkeyhtiölle. Vielä ei ole mustaa valkoisella, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että isillä on syyskuu kesälomaa ja eläkepäivät alkaa 1.lokakuuta. Se taas tarkoittaa sitä, että hänellä menee vielä elokuu työmaalla. Toki hän yrittää tehdä päiviä "varastoon", mutta isin muutto maalle jää sinne elokuun loppupuolelle. Minä lähden lasten kanssa varmaankin heinäkuun loppupuolella, jotta lapset ehtivät asettua uuteen kotiin ennen koulun alkua. Muutama lapsi karkaa maalle varmaan jo kesäkuun alussa.
Meillähän ei ole ikinä ollut ainuttakaan lemmikkiä. Viimeiset viisi vuotta olen torpannut kaikki eläinpuheet sillä verukkeella, että talolle sitten saadaan eläimiä.
Kaisahan on jo saanut Keri-koiran ja haave omasta kanasta on ollut ainakin yhdellä nuoremmista pojista.
Isi on sanonut jo monta vuotta sitten, että "sitten kun muutetaan maalle, hän haluaisi oman karjalankarhukoiran."
Kun Anne-Mari kertoi, että lähimpään naapuriin oli syntynyt 9 karhukoiran pentua, minulle heräsi heti ajatus. Ajatus sai vahvistusta, kun Anne-Mari pari päivää myöhemmin kertoi, että pennuista kaksi on vielä varaamatta. Käskin Anne-Marin varaamaan yhden pennun isille eläkkeellepääsylahjaksi. Ensi viikolla talolla on isiä odottamassa oma mustavalkoinen tyttöpentu.
Koska tässä nyt on shokkitekstiä jo aika paljon yhdelle kertaa, niin jätän puheet kissanpennusta ja kaneista tyystin toiseen kertaan. Mutta sen voin vakuuttaa, että aika malttamatonta kaupunkilaissakkia alkaa täällä jo olla. Whatsapp vilisee kuvia ja videoita kanalasta ja koirien touhuista. Anne-Marilla menee joka päivä varmaan toista tuntia aikaa siihen, että lähettää meille tilannetiedotuksia.
Olin taas vaihteeksi seitsemän yötä töissä ja tänään oli pakko päästä paistamaan munkkeja, koska vappu meni valvoessa ja nukkuessa. Luonnollisesti syventyminen kotitöihinkin oli aika pintapuolista, joten tulevalla viikolla (jLs), keskitytään pyykkeihin, siivoamiseen, hieronta-asiakkaisiin, leipomiseen ja kovin mielellään myös pakkamiseen.
Koittakaa kestää, sillä näitä maalaiselämähehkutuksia on varmaan luvassa jatkossakin.
30 vuotta Helsinkiä riittää minulle toistaiseksi, anteeksi vaan, rakas nykyinen kotikaupunkini. Kolmen kuukauden kuluttua olen, jos Luoja suo, kangasniemeläinen!
Ja hyttysistä viis.
maanantai 27. huhtikuuta 2015
Sanojen hurja mahti
Metrossa matkalla yövuorosta kotiin katselin kaiteilla roikkuvien ilmaislehtien tämänaamuisia otsikoita. Yksi otsikko pisti silmääni ja jäi sinne pistelemään. "Apua virtaa Nepaliin".
Ihan huomaamatta aloin analysoida tunteitani, mitä otsikko synnytti. Havahduin siihen, että huomasin ajattelevani "no sittenhän siellä on kaikki kunnossa".
Vaikkemme olisi uhranneet aikaamme tiedotusvälineiden antiin Nepalin maanjäristyksen jälkeisestä tilanteesta, tiedämme, että kyseisessä maassa on nyt paljon asioita huonosti, paljon surua, paljon pelkoa, paljon auttajien riittämättömyyden tunnetta.
Entä jos otsikko olisi kirjoitettu etsusivun pääotsikoksi "NEPALI TARVITSEE APUASI!",
Tuon otsikon jälkeen mieleeni olisi jäänyt koko päiväksi viesti "muista tänään koneella käydessäsi siirtää rahaa jonkun avustusjärjestön tilille". Uskon, että tuo otsikon lause ei olisi jättänyt minua rauhaan, ennenkuin olisin toiminut.
Vähättelemme usein omia mahdollisuuksiamme. Pidämme omaa kymppiämme turhan pienenä. On harmi, että samalla tavalla ajattelevia on kymmeniä tuhansia tässä pienessä, itsekin kovia kokeneessa maassa.
Voit selitellä, että verovaroistamme ohjataan rahaa kansainvälisten kriisien auttamiseen. Olisimme säälittävän itsekäs kansa, jos näin ei olisi.
Jos vielä jahkailet, käytä mielikuvitustasi. Kuvittele itsesi oman kotisi raunioiden äärelle. Jos haluat tehostaa vaikutelmaa, kuvittele, että oma lapsesi/puolisosi/isäsi/äitisi/ on siellä törkykasan alla.
Jätetään tämän päivän/ viikon appelsiinit ja banaanit ostamatta.
https://www.punainenristi.fi/materiaali/katastrofiapu
https://www.unicef.fi/tue-tyotamme/tee-kertalahjoitus/
http://www.fida.info/
http://www.worldvision.fi/
http://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/?id=2475&gclid=CM3q2o7wlcUCFaHOcgod4HsAbw
keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Paljon töitä
Yövuorojen lomassa on lähes turha tulla blogiin haahuilemaan, kun alkeellinenkin kielellinen ilmaisu on työn takana ja tuotos vähintäinkin kyseenalaista.
Viime yö oli seitsemäs työyö ja aamupuolella yötä olimme yökkökollegan kanssa jo täysin peräänkatsottavia ja sananlöytämisen vaikeus ilmeistä. Yökkökaveri sanoi lähtevänsä laittamaan "kertakäyttöpuuroa" aamukierron päätteeksi, kun tarkoitti pikapuuroa. Hississä seisoimme pitkän tovin ja ihmettelimme, miksi hissi ei liiku. Eihän hissi lähde itsestään liikkeelle. Kun yökkökaveri soittaa ja pyytää avuksi kakkososastolle, minä menen viitoselle. Ja kun työvuoron lopuksi yrittää kirjata koneelle yön tapahtumia, muistaa vain vaipan sieltä, toisen täältä. Sitten soitetaan kollegalle ja kysytään, "kenelläs ne kakat nyt olikaan"... On hyvä, että yötyökaveri on huumorin suhteen samalla aaltopituudella.
Töitä minulla on viime aikoina ollut enemmän kuin koskaan. Tavallaan on kyseessä loppurutistus, sillä heinäkuun alkupäiville on merkitty näillä näkymin viimeiset työvuorot Helsingissä. Muuttopäivä on vielä avoin, mutta toivon sen olevan heinäkuun loppupuolella.
Anne-Marihan on jo kangasniemeläinen ja asuu taloa sydämensä kyllyydestä. Sydämen kyllyyttä, sisua ja voimia tarvitaankin, sillä linja-autovuorojen harveneminen tarkoittaa hänelle 30 kilometrin pyöräilyä useimpina työpäivinä.
Kaisa oli pääsiäisloman talolla ja erittäin vastahakoisesti hän tuli sieltä takaisin kaupunkiin. Kaisaa vähän lohdutti, kun lupasin, että hän saa muuttaa talolle jo heti koulun loputtua kesäkuun alussa. Kaisa vielä varmisti, että saako hän myös viedä kaikki tavaransa jo silloin. Varmaan epäili, että kuitenkin sitten pakottavat vielä takaisin kaupunkiin, jos tänne jää vielä hänen tavaroitaan.
Kaisan monivuotinen toive ja iltarukousten aihe, oma koira, on toteutunut. Talolla odottaa Kerry eli Keri, joka on jo nyt nimetty Kaisan koiraksi, vaikka Anne-Marin hoivissa siellä onkin.
Kuopion Veljen kanssa pohdiskelimme eilen puhelimessa polttopuutalkoiden ajankohtaa. Ensi talven polttopuunkulutus on moninkertainen tähän talveen verrattuna. Tämän talven talo on lämmitetty pääasiassa sähköllä, mutta vastaisuudessa puiden mättäminen uuniin tarkoittaa suuria rahansäästöjä.
Koiratarhan laajennus on myös tämän kevään ohjelmassa. Kanalan pohtimisen jätämme varmaan suosiolla tulevaisuuteen. Mitään suurempia remonttihommia ei ole muuton myötä edessä. Minulle on pääasia, että selvitämme täältä kunnialla yhdeksän hengen muuttokuorman katon alle talolle ja saamme kaupunkikodin tyhjennettyä. Kaupunkiin jäävän lähihoitajapojan asuntoasia on vielä auki, mutta toinen täällä asuneista isoista pojista muutti pääsiäisviikolla omaan huusholliin.
Kaikki muuttoon liittyvät asiat ovat hoituneet yksi kerrallaan ja oikeaan aikaan. Suhtaudun luottavaisin mielin, että myös loputkin asiat järjestyvät parhain päin. Hyvin tyytyväinen olen tällä hetkellä siitä, että kaikki muuttajat ovat hyvillä mielin lähdössä ja kukaan lapsista ei koe asiaa vastenmieliseksi. Sen kyllä olen vähitellen havainnut, että Helsinkiin jäävät ovat jo silloin tällöin ilmaisseet kaihoja tunteitaan sen suhteen, että välimatkamme on ensi syksynä melkein 300 kilometriä. Meidän iloksi se varmaan tarkoittaa usein pistäytyviä vieraita viikonloppuisin ja loma-aikoina.
Viimeiset viikot Helsingissä hujahtavat vauhdilla. Sen havaitseminen on saanut aikaan muun muassa sen, että kuviksi tallentuu taloja ja raitiovaunukiskoja, työpaikan kiviaitaa ja kotikulmien lapsia. Ja joka päivä joku mainitsee: "sitten kun ollaan talolla, niin..."
Viime yö oli seitsemäs työyö ja aamupuolella yötä olimme yökkökollegan kanssa jo täysin peräänkatsottavia ja sananlöytämisen vaikeus ilmeistä. Yökkökaveri sanoi lähtevänsä laittamaan "kertakäyttöpuuroa" aamukierron päätteeksi, kun tarkoitti pikapuuroa. Hississä seisoimme pitkän tovin ja ihmettelimme, miksi hissi ei liiku. Eihän hissi lähde itsestään liikkeelle. Kun yökkökaveri soittaa ja pyytää avuksi kakkososastolle, minä menen viitoselle. Ja kun työvuoron lopuksi yrittää kirjata koneelle yön tapahtumia, muistaa vain vaipan sieltä, toisen täältä. Sitten soitetaan kollegalle ja kysytään, "kenelläs ne kakat nyt olikaan"... On hyvä, että yötyökaveri on huumorin suhteen samalla aaltopituudella.
Töitä minulla on viime aikoina ollut enemmän kuin koskaan. Tavallaan on kyseessä loppurutistus, sillä heinäkuun alkupäiville on merkitty näillä näkymin viimeiset työvuorot Helsingissä. Muuttopäivä on vielä avoin, mutta toivon sen olevan heinäkuun loppupuolella.
Anne-Marihan on jo kangasniemeläinen ja asuu taloa sydämensä kyllyydestä. Sydämen kyllyyttä, sisua ja voimia tarvitaankin, sillä linja-autovuorojen harveneminen tarkoittaa hänelle 30 kilometrin pyöräilyä useimpina työpäivinä.
Kaisa oli pääsiäisloman talolla ja erittäin vastahakoisesti hän tuli sieltä takaisin kaupunkiin. Kaisaa vähän lohdutti, kun lupasin, että hän saa muuttaa talolle jo heti koulun loputtua kesäkuun alussa. Kaisa vielä varmisti, että saako hän myös viedä kaikki tavaransa jo silloin. Varmaan epäili, että kuitenkin sitten pakottavat vielä takaisin kaupunkiin, jos tänne jää vielä hänen tavaroitaan.
Kaisan monivuotinen toive ja iltarukousten aihe, oma koira, on toteutunut. Talolla odottaa Kerry eli Keri, joka on jo nyt nimetty Kaisan koiraksi, vaikka Anne-Marin hoivissa siellä onkin.
Kuopion Veljen kanssa pohdiskelimme eilen puhelimessa polttopuutalkoiden ajankohtaa. Ensi talven polttopuunkulutus on moninkertainen tähän talveen verrattuna. Tämän talven talo on lämmitetty pääasiassa sähköllä, mutta vastaisuudessa puiden mättäminen uuniin tarkoittaa suuria rahansäästöjä.
Koiratarhan laajennus on myös tämän kevään ohjelmassa. Kanalan pohtimisen jätämme varmaan suosiolla tulevaisuuteen. Mitään suurempia remonttihommia ei ole muuton myötä edessä. Minulle on pääasia, että selvitämme täältä kunnialla yhdeksän hengen muuttokuorman katon alle talolle ja saamme kaupunkikodin tyhjennettyä. Kaupunkiin jäävän lähihoitajapojan asuntoasia on vielä auki, mutta toinen täällä asuneista isoista pojista muutti pääsiäisviikolla omaan huusholliin.
Kaikki muuttoon liittyvät asiat ovat hoituneet yksi kerrallaan ja oikeaan aikaan. Suhtaudun luottavaisin mielin, että myös loputkin asiat järjestyvät parhain päin. Hyvin tyytyväinen olen tällä hetkellä siitä, että kaikki muuttajat ovat hyvillä mielin lähdössä ja kukaan lapsista ei koe asiaa vastenmieliseksi. Sen kyllä olen vähitellen havainnut, että Helsinkiin jäävät ovat jo silloin tällöin ilmaisseet kaihoja tunteitaan sen suhteen, että välimatkamme on ensi syksynä melkein 300 kilometriä. Meidän iloksi se varmaan tarkoittaa usein pistäytyviä vieraita viikonloppuisin ja loma-aikoina.
Viimeiset viikot Helsingissä hujahtavat vauhdilla. Sen havaitseminen on saanut aikaan muun muassa sen, että kuviksi tallentuu taloja ja raitiovaunukiskoja, työpaikan kiviaitaa ja kotikulmien lapsia. Ja joka päivä joku mainitsee: "sitten kun ollaan talolla, niin..."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)