lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesäkuun opetuksia

Nyt tiedän, mitä on odottaa pionin piukan nupun puhkeamista hätkähdyttävän upeaan kukkaan.
Nyt tiedän, kuinka vaaleanpunaisen pensasruusun tuoksu tuntuu ihan takaraivossa asti, kun upottaa nenänsä aamukosteudessa kukan terälehtien uumeniin.
Nyt tiedän, että lapsuuden askeleet kotituvan lankkulattioilla jalat muistaa vielä vuosikymmenten jälkeen.
Nyt tiedän, että olin oikeassa siinä, että yksi elämän suuria, rentouttavia asioita on sytyttää tuli ja sen jälkeen mennä pihalle katselemaan, kuinka savu nousee piipusta.
Nyt tiedän, että mesimarja on luonnonmarjojen kuningatar lakan ohella ja sen kasvustoja aion suojella huolellisesti.
Nyt tiedän, että veriside sukulaisiin kestää vahvana, vaikka välissä olisi vuosia, elämää ja hiljaisuutta.
Nyt tiedän mitä tarkoittaa isien työ tulevien sukupolvien hyväksi. Ja äitien.
Nyt tiedän, että kolmen tunnin halonhakkuun jälkeen ei kysellä "eihän hampurilaisessani vain ole suolakurkkua?" Hyvin kelpaa aamuisen puuron tähde ruisleivän kera.
Nyt olen varma siitä, että päätöksemme muuttaa maalle on oikea.

Taivaan Isän siunausta teidän jokaisen elämän pieniin, tärkeisiin asioihin.
Taivaan Isän johdatusta toivotan meidän jokaisen elämän suuriin, uusia sivuja kääntäviin asioihin.
Enkelit, hoi- pysykäähän matkassa!

7 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla, että se hyvä olo ja tunne muutosta vaan vahvistuu vahvistumistaan. Toivotaan, että Isällä on paljon muutakin hyvää teille annettavana :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin sinulle ja perheellesi.
    Taivaan isän siunausta.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa ksuipunkiin ihanan kesäloman jälkeen töihin ja toimiin ja opsikeluihin, jotta sitten pääsee kokonaan sinne maalle.
    Kirkas kaunis aurinko paistaa, metsät kummut kultaa, kulje helmahan luonnon, huolet haihtuu sulta... laulettiin partiolaisina. Sitä tuo ehkä oli vaikka hommia on riitänytkin, mutta eri tavalla kuin kaupungissa.
    Hyvän Jumalan siunausta elämäänne

    VastaaPoista
  4. ♥ kyllä ne enkelit matkassa pysyy ♥ omatkin unelmani alkavat toteutua tavalla, joita en ollut ymmärtänyt edes pyytää - mitä suloisinta sunnuntaita sinne Ruoholahteen

    VastaaPoista
  5. Lämmin halaus, iloitsen kanssanne! Tuo tunne - paluumuutto maalle lapsuusmaisemiin - se ei ole minultakaan yli 20 vuoden kuluessa hävinnyt. Kaikkea hyvää teille kaikille!

    VastaaPoista
  6. Olen niin kiintynyt sinun blogiisi, ammennan siitä voimaa omaan perheenäidin elämään ja tämä kirjoitus sai minulle kyyneleet silmiin. Iloitsen teidän kanssanne! Terv. Yksi äiti tytärten

    VastaaPoista