sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Pidetään tärkeä rakennus pystyssä

Mukavia kommentteja lukiessa tuli ajatus kirjoittaa pikkulasten vanhempien elämästä. Onhan sekin jo tänä päivänä jonkinlainen saavutus, että avioliitto pysyy kasassa vuodesta toiseen ja myös perheen kasvaessa. Yksikään pariskunta tuskin voi kehuskella sillä, kuinka helppoa ja vaivatonta on ollut mukautua yhdessä elämiseen ja sopuisan elon jatkaminen sen jälkeen, kun vanhempien huomiota on jakamassa myös jälkikasvua.
Perustan ajatukseni yksinomaan omille mielipiteilleni. En juuri missään elämäni osa-alueella "katso mallia" siitä, miten muut tekevät.

Kun yhteistä elämää aletaan rakentaa, on helposti mielessä odotuksia ja toiveita, jotka kohdistetaan puolisoon. Mielikuvissamme on ideaalinen elämän malli, jollaiseksi luotamme elämämme muovautuvan. Sitä elämän mallia toteuttamaan asetamme erilaisia odotuksia toiselle osapuolelle.
Surullisen usein ne odotukset ovat vain päämme sisällä ja rakkaalla puolisollamme ei ole harmaita ajatustakaan siitä, mitä häneltä odotetaan.
Avioliiton alkuvuodet saattaakin kulua rakkauden huumaan verhottuna ja katsomme läpi sormien monia haarapolkuja, joille puoliso poikkeaa mielikuviemme elämänmallin kulusta. Ehkä pusujen läpi saatamme vihjaista puoliksi leikillään, että "ei kai sinun nyt ihan kolme kertaa viikossa tarvitse pakata treenikassia ja käydä salilla". Yhtä leikillään puoliso heittää lentopusun ovelta treenikassi olkapäällään ja huikkaa "ei, kulta, tarvitsekaan!"
Sitten koittaa parin elämässä jännittävä elämänvaihe, kun vaimo jää ensimmäiselle äitiyslomalle. Rakkauden humiseva verho alkaa lepattaa jo uhkaavasti niiden iltojen yllä, kun mies on kumartuneena treenikassinsa ylle ja vaimon vatsa ei taivu enää edes imurin varteen. Oikeastaan imuri on parkkeerattuna jo eteisen lattialle, kun vaimo on esittänyt toiveen miehen imurointivuorosta. Vaimon hyvästelyt ovat muuttuneet viileiksi ja mies mielessään ja punttisalikavereilleenkin ääneen lausuu, että "hormonit ovat alkaneet tehdä vaimosta kärttyistä".
Kotona istuu olohuoneen sohvalla tyyny selän takana hämmentynyt vaimo, joka kädellään silittelee vatsassa temmeltävää pientä.

Kun perheen ensimmäinen vauva syntyy, on aika todennäköisesti rakkauden verho käynyt melko ohueksi, eikä sen käyttäminen peittona enää kummankaan mielessä. Puolison luonne, tavat ja mielipiteet ovat jo tulleet melko tutuiksi. Välttämättä ei jaksa joka hetki edes olla kohtelias.

Jostakin kumman syystä asioista puhuminen on työlästä. On vaikea pukea tunteitaan sanoiksi. On vaikea pukea sanoiksi myös niitä tunteita, jotka ovat olleet esimerkiksi lapsuudessa kiellettyjä. Tuntuu työläältä alkaa puhua asioista, jotka ovat jokapäiväisiä ja jotka ovat jo yhteiselon aikana muuttuneet itsestäänselvyyksiksi, vaikkei ne molempia edes miellyttäisikään. On helpompi jatkaa kituliaasti vanhoilla urilla, kuin alkaa puskemaan ihan uutta latua umpihankeen. Ainakin luulottelee itselleen pääsevänsä helpommalla pysymällä hiljaa.
. . .

Mitä useampia lapsia perheessä on ja mitä tiukempaa on taloudellisesti, sitä tärkeämpää on selkeä, jatkuva, luottamuksellinen, rehellinen ja molemminpuolinen asioista puhuminen. Aivan naurettavan pieneltä tuntuvista asioista kannattaa puhua ja vaihtaa mielipiteitä, koska aivan naurettavan pieniä ovat ne asiat, jotka tyrkkäävät avioliiton sille sivuraiteelle, jonka pääteasemalla lukee "avioero".

Yksi tärkeimmistä asioista monilapsisessa perheessä on oman ja puolison väsymyksen tunnistaminen ja hyväksyminen. Varsinkin miehille on joskus haasteellista tunnistaa toisen tunnetiloja ja perheenäidit , jos ketkä, ovat mestareita peittelemään omaa väsymystään. Kukaan perheenäiti ei saisi tehdä koskaan virhearviointia siinä, että "täytyyhän miehen nähdä, kuinka väsynyt minä olen". Uskon, että hyvin harva mies näkee puolisonsa liiallista väsymystä.
Monelta lapsia raastavalta keskustelulta, jopa riidalta säästytään, jos puolisoamme silmiin katsoen pystymme sanomaan "olen juuri nyt hyvin väsynyt". Lause on aika yksinkertainen ja helppoa suomea, mutta käsittämättömän vaikea monelle sanottavaksi.
Rakkauden verhon vetolujuus tuleekin sitten esille siinä, kuinka puoliso hyväksyy tuon lauseen ja mitä toimenpiteitä se saa hänessä aikaan. Se ainakin pitäisi olla kummallekin itsestään selvää, että tuossa tilanteessa karsitaan elämästä kaikki toisarvoinen odottamaan parempia voimia ja luodaan mahdollisimman hyvät olosuhteet lepäämiselle.

Toisen kunnioittaminen on jalostunutta rakkautta. Kun rakkautemme puolisoa kohtaan on muuttunut kunnioitukseksi, toisarvoiset asiat yhteisessä elämässä ei enää heiluttele yhteisen rakennuksen nurkkia. "Toinen toisenne kunnioituksessa kilpailkaa keskenänne" on Raamatun ohje, joka sopii hyvin myös parisuhteeseen. Kunnioittaminen on taitolaji, jossa meistä ei koskaan tule täysinoppineita.

Kun olimme päättäneet naimisiinmenostamme, äitini näytti meille Raamatunkohdan evästykseksi.
"Juo vettä vain omasta kaivostasi". Sanakohdan vertaus avioelämään oli meille hetkessä selvä.
Yksi avioliittomme vankan pohjan kulmakivistä on ollut asenne heti alusta alkaen, että emme ruoki ja juota mielihyvän tunteitamme vieraita flirttailemalla. Emme ole kertaakaan kokeneet siihen edes tarvetta.
Luottamus toisen uskollisuudelle on niin levollisen vahva, että pidän tätä asiaa yhtenä onnellisen avioliittomme
perustana.

Kuinka käy miehen punttisalitreenien 25 avioliittovuoden ja 13 raskausajan ja lapsen jälkeen?
Vaimo patistaa miestään:
- "Minulle sopisi oikein hyvin, jos haluat käydä töiden jälkeen tai vapaapäivänä työpaikan kuntosalilla. Ota vähän vaikka penkkiä..."

4 kommenttia:

  1. aivan ihana kirjoitus,kertakaikkiaan avartava ja lämmin <3
    Oman hää-pappimme puheesta jä itselläni parhaiten mieleen toisto:"Anteeksi antakaa,unohtakaa ja antakaa anteeksi.unohtakaa ja antakaa anteeksi!"Olemme 16v.n avioliittomme aikana käyneet aviopuoliso-illoissa vähintään kerran vuodessa ja aviopuoliso-leireillä n.2v.n välein.Puhuminen,kuunteleminen ja toinen toisensa kunnioittaminen ovat tärkeitä asioita!

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus, kiitos tästä(kin). Tekstejäsi lukiessa tänne ruudun toiselle puolelle välittyy tyyneys, rauhallisuus ja levollisuus. Se on hyvin hämmentävää kun voi vaan kuvitella elämänne hektisyyden. Rakkaus ja perusluottamus - ne kai sen tekevät. (Tiedän että myös uskonto, mutta itse emme kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sirkku!Ihanaa että on toisia samoin ajattelevia ja kokevia! Se tuo valtavan levon ja rauhan avioliittoon, kun voi luottaa toiseen täysin, kaikissa tilanteissa - ja se luottamus on molemmin puolista. Silloin on mahdollista päästää myös ne kaikkein huonoimmat puolet itsestä pinnalle,kun tietää, että en kuitenkaan tule hyljätyksi. Sellainen kokemus vahvistaa ihmistä sisältä päin - kokemus siitä, että minua rakastetaan, myös niinä huonoimpina hetkinä.

    Katolisille ja ortodokseille avioliitto on sakramentti ja sen käsityksen mukaan miehen ja naisen välinen rakkaus heijastaa Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan. Se rakkaus ei pääty avioeroon.

    Sellaisessa liitossa on hyvin levollista olla ja elää.

    tv Leena

    VastaaPoista
  4. Avioliiton hoitaminen on tärkeää. Aviopari-illat ja -leiritkin.
    Toisen toisensa kunnioittaminen ja välittäminen on tärkeää.
    Kiitos!

    VastaaPoista