Paluuta tavalliseen arkeen vielä odottelemme

Tavallista arkea ei meillä ole todellakaan vietetty. Lautakankaalla tällä hetkellä asuva joukko ikäänkuin vielä tunnustelee, miltä muuttunut kokoonpano tuntuu. Hiljaiselta talo taas tuntuu yhden lähtijän jäljiltä, vaikkei mikään möykkäri se lähtijä suinkaan ollut -päinvastoin.

Kaisalle tarjottiin mahdollisuutta muuttaa parhaan kaverinsa kotiin Nuorgamiin. Tytöt ovat tunteneet toisensa Helsingin kristillisen koulun ajoilta. Kaisa on viettänyt ystävänsä luona viime vuosina melkein kaikki loma-ajat. Viime joululomaakin venytettiin kolmeen viikkoon, jotta Kaisa pääsi kokemaan kaamosta ihan kunnolla. Koska kaikki asiat järjestyi ja Kaisakin puntaroi muuttoa monelta kantilta ennen päätöksen tekoa, emme nähneet mitään syytä toppuutellakaan ajatusta. Kaisahan oli jo aikaisemmin suunnitellut käyvänsä lukion Utsjoella, mutta nyt hän pääsi totuttelemaan pohjoisen elämään jo peruskoulun viimeisellä luokalla.

Anne-Mari lupautui kuskiksi, eikä epäröinyt hetkeäkään lähteä ajamaan liki 1100 kilometriä. Ajoaikaa tulee ilman pysähdyksiä 13 tuntia.

Vaan nyt on Kaisa jo aloittanut koulun ja Anne-Marikin pääsi turvallisesti Koittilan kylälle takaisin epätoivoisesti Lappiin ja Norjaan hurahtaneena. En yhtään pitäisi ihmeenä, jos se ihminen jonakin päivänä pakkaa kimpsunsa ja kissansa ja muuttaa Norjaan.

Oli oikein Luojan lykky, että matkasuunnitelmia pohjoiseen ei tehty siltä pohjalta, että me papan kanssa olisimme reissuun lähteneet. Kesälomani puolesta asia olisi järjestynytkin. Puolessa välissä kesälomaa sain flunssan, joka ei minulle tyypillisesti antanut periksi muutaman päivän kurkkukivun ja pienen röhinän jälkeen. Nousi kuume ja muutaman kuumepäivän jälkeen totaalisen voipuneena kävin tapaamassa lääkäriä. Sairaslomatodistuksen diagnoosi ei antanut enää arvailuille varaa ja marjametsät vaihtuivat kertalaakista vuodelepoon. Keuhkokuumeesta olen siis toipumassa ja tänään jaksoin kävellä jo riihelle asti ja katsella, oliko raesateen jäljiltä enää mitään vatunvarsissa.

En tiennyt tarvitsevani tämänlaista nöyryyden kasvatusta. Olin liehakoinnut yli-innokkaana sillä ajatuksella, että kaksiviikkoisen kesäloman aikana kuljen vuoron perään vatussa ja mustikassa ja iltapuhteella kerään puutarhassa viinimarjoja. Oli aika katkeraa maata päiväkausia vuoteessa ja kerätä voimia vessassakäyntiin. Siis itsetutkistelun paikka tuli vakavasta sairaudesta.

Voitettu ei tauti vielä ole: tulehdusarvo on vielä korkea ja vointi kertoo, että rasitusta pitää välttää. Antibiootit kuitenkin näyttävät tehoavan.

Talo on aika hiljainen. Viidestä lapsesta ei paljoa metakkaa synny. Ruuanlaitto ei tahdo täsmätä, kun alitajuisesti ruokkii vielä niitä poissaoleviakin.

Blogin entinen Tirtetta, meidän nuorin eli Saara, on nyt yläasteelainen. Koulu on kirkonkylän uusi koulu ja sinne matkataan ensin taksilla alkumatka ja sitten koulubussilla loppumatka. Tänään tuo Ruoholahdessa varhaislapsuutensa viettänyt tyttö tuli koulusta ja sanoi iloisena tullessaan keittiöön luokseni:

- "Kävin tänään kaupassa!"

Minua hymyilytti, kun väistämättä tuli mieleen ajat keskikaupungin sykkeessä.